Tällaisia taloudellisia päätöksiä suomalaiset tekevät salaa puolisoltaan
Suomalaiset pariskunnat puhuvat aktiivisesti rahasta mutta eivät kaikista päätöksistä. Danske Bankin Raha & rakkaus -kyselytutkimuksesta selviää, mistä taloudellisista päätöksistä suomalaiset keskustelevat etukäteen puolisoidensa kanssa – ja mitä voi tehdä puolisoltaan kyselemättä.
Yli puolet (55 %) suomalaisista kokee, että voi säästää omatoimisesti rahaa omia käyttötarkoituksia varten. Toiseksi yleisintä (42 % vastaajista) on ostaa keskustelematta puolison kanssa jotain itseä ilahduttavaa mutta puolison mielestä kallista. 38 prosenttia vastaajista taas sijoittaisi osakkeisiin tai arvopapereihin keskustelematta etukäteen puolison kanssa.
Tuloksista käy ilmi halu taloudelliseen läpinäkyvyyteen parisuhteessa. Lähes joka viides (18 %) kokee, ettei tekisi mitään säästämiseen, sijoittamiseen, velanottoon tai suurempiin kulutuspäätöksiin liittyviä valintoja keskustelematta niistä ensin puolisonsa kanssa.
”Keskustelu on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on muistaa pitää huoli itsenäisyydestä ja henkilökohtaisesta taloudesta. Jokaisella on oikeus pitää oma talous hyppysissään ja myös törsätä omasta hupikassasta mielitekoihin”, Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto sanoo.
Harva vastaaja jättää keskustelut käymättä isompien taloudellisten päätösten osalta. Vain joka kuudes ottaisi lainaa, 16 prosenttia myisi auton tai vastaavan, ja seitsemän prosenttia ostaisi tai myisi sijoitusasunnon tai kesämökin. Yhteistä taloutta ja säästöjä kunnioitetaan; vain neljä prosenttia voisi kuvitella käyttävänsä yhteisiä säästöjä keskustelematta puolisonsa kanssa etukäteen.
”Suurempia taloudellisia sitoumuksia tehdessä huolehtikaa myös, että varallisuutta kertyy molempien nimiin. Lainat ja omistussuhteet kannattaa olla samassa suhteessa, kuin mitä lainaa lyhennetään ja jokaisen täytyy muistaa, että sijoituksia voi tehdä vain yhden ihmisen nimissä. Huolehdi siis, ettet kerrytä toiselle sijoituspottia”, Kivipelto jatkaa.
Puolison lainat ja pikavipit eivät pääse yllättämään suomalaisia
Puolisot tekevät arjessa itsenäisiä taloudellisia päätöksiä. Harvemmin on kyse yllättävistä lainoista tai suurista hankinnoista, vaan useimmiten kumppani säästää tai sijoittaa omia varojaan.
Vastaajien puolisoista neljännes on säästänyt omia käyttötarkoituksiaan varten ja 13 prosenttia on sijoittanut osakkeisiin tai muihin arvopapereihin. Kaikkein yleisimmin (26 %) vastaajan puoliso on ostanut jotain itseään ilahduttavaa ja vastaajan mielestä kallista. Hyvin harvan puoliso on ottanut lainaa (6 %), pikavippejä (2 %) tai käyttänyt yhteisiä säästöjä (2 %) keskustelematta aiheesta etukäteen.
Suurituloisimmissa kotitalouksissa asuvat kokevat muita useammin voivansa tehdä itsenäisesti taloudellisia sitoumuksia keskustelematta siitä etukäteen. Avioliitossa olevat ja yli 50-vuotiaat kokevat muita enemmän tarpeelliseksi keskustella päätöksistä etukäteen.
Danske Bankin sijoittamisesta ja säästämisestä vastaava johtaja Ville Orava korostaa elämänvaiheiden tuomaa vaihtelua yhteisen talouden suunnittelussa.
”Erityisesti avioliitto on taloudellisesti merkittävä sopimus, mutta pelisäännöistä ja päätöksistä kannattaa keskustella suhteen kaikissa vaiheissa. Taloudellista mielenrauhaa luo suunnittelu ja ennen kaikkea avoin sopiminen.”
Danske Bankin Raha & rakkaus -kyselyn teki YouGov. Tiedot kerättiin sähköpostikyselynä 17.7. – 24.7.2023 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Tutkimuksessa on pyritty löytämään syitä muun muassa siihen, miten hyvin puolisot tuntevat toistensa taloudellisen tilanteen, miten pariskunnat säästävät ja sijoittavat yhdessä ja mitä yhteisestä varallisuudesta on sovittu mahdollisen eron koittaessa. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset, jotka elävät parisuhteessa. Kokonaistuloksissa (N=1008 parisuhteessa elävää) keskimääräinen virhemarginaali on noin ± 3 prosenttiyksikköä.
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat
Liitteet
Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Asumisen kustannukset huolettavat suomalaisia: “Huoli on jäänyt päälle”10.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Taloudellinen mielenrauha 2025 -tutkimuksen mukaan korkojen nousu ei huoleta suomalaisia enää samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten. Nousevista koroista on huolissaan nyt joka viides suomalainen.
Asuntolainojen hakeminen vilkastui selvästi3.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin saamien asuntolainahakemusten määrä on noussut 13 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.
Joka neljännellä suomalaisella ei ole lainkaan säästöjä: ”Elinkustannuskriisi on syönyt monen taloudelliset puskurit”1.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Danske Bankin Lasikatto lompakossa 2025 -tutkimuksen mukaan erityisesti naisilta puuttuu taloudellinen puskuri. Noin kolmasosalla suomalaisista naisista ei ole lainkaan säästöjä.
Asuntomarkkinatilanne suosii ensikertalaisia – Danske Bank julkaisee tuntuvan etupaketin ensiasunnon ostajille18.3.2025 08:45:00 EET | Tiedote
Asuntomarkkinoiden tilanteesta hyötyvät tällä hetkellä eniten ensiasunnon ostajat, mutta haaveeseen päästään kiinni yhä vanhempana. Danske Bank kannustaa nuoria selvittämään mahdollisuudet oman kodin hankintaan ja julkaisee tuntuvan etupaketin ensiasunnon ostajille.
Asuntomarkkinakatsaus: hinnat kääntyvät tänä vuonna nousuun – ensiasunnonostajan asema parani12.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Asuntokauppa vilkastuu, mutta hintojen nousu lykkääntyy. Nykyisessä asuntomarkkinassa voittajia ovat ensiasunnonostajat, jotka voivat ostaa ensimmäisen oman kodin aiempia vuosia halvemmalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme