
Kalaneuvoksesta suunnannäyttäjä vastuullisen kalan jäljitettävyydessä
Ruoan jäljitettävyys otti tällä viikolla digiloikan suomalaisella Kalaneuvoksella, kun EU:n yhteisen kalastuspolitiikan (YKP) mukainen jäljitettävyysjärjestelmä saatiin konsernissa käyttöön ensimmäisten joukossa.
- Kalaneuvos on toimialalla edelläkävijä ja suunnannäyttäjä muille. Olemme olleet mukana luomassa standardia toimintatavasta, jota ei ole aiemmin ollut olemassa, Marko Knuutinen Kalaneuvoksen ERP-asiantuntija kertoo ylpeänä.
YKP:n tavoitteena on kalakantojen säilyttäminen ja vesiluonnonvarojen kestävä käyttö varmistamalla kalastuksen ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys pitkällä aikavälillä. Laki YKP-jäljitettävyydestä koskee EU:n merialueiden kalastustuotteita alkutuottajista vähittäiskauppaan.
- Olemme nyt ensimmäisten joukossa valmiita YKP-jäljitettävyysprojektissa.
YKP-jäljitettävyyden järjestäminen on ollut Suomessa epäselvää, sillä yhtenäisiä standardeja tai yhdenmukaisia toimintamalleja ei ole tarjolla. Kalaneuvos päätti sisällyttää YKP-tiedot samoihin EDI-sanomiin, joita käytetään toimijoiden välillä mm. tilaus-, toimitus- ja laskutustietojen välittämiseen.
- Hallitsemme konsernissa koko arvoketjua mätimunasta lopputuotteeseen. Yrityksillämme on nyt valmiudet välittää alkuperästä kertovia YKP-tunnisteita myös sähköisesti eteenpäin.
Järjestelmien kehittäminen on ollut iso ponnistus, vienyt vuoden ja tuonut kymmenien tuhansien kustannukset.
- Olemme parantaneet samalla tehokkuutta ja kykyjä tuotetietojen välittämiseen, mikä on elintarviketoimijalle ensiarvoisen tärkeää, Knuutinen avaa.
YKP-tunnisteen tulee olla selkokielinen ja paikan päällä luettava. Se sisältää tiedot kalastusaluksesta tai kalanviljely- tai perkuulaitoksesta, pyynti- tai tuotantopäivän, kalalajin, käsitellyn tai myydyn kalaerän määrän sekä erän. Kalaneuvos on kehittänyt YKP-tunnisteesta helposti konekielellä luettavan.
- Haluamme olla strategiamme mukaisesti ”kala-älykkäin” toimija. Siten kaikessa tekemisessämme digitaalisuus auttaa läpinäkyvyydessä sekä meitä, asiakkaitamme että aina kuluttajia asti mätimunasta superhyvään lopputuotteeseen, kertoo toimitusjohtaja Hans-Mikael Helenius.
Entistä vastuullisempaa kalaa kuluttajille
Kuluttajille YKP-jäljitettävyys merkitsee laadukkaita elintarvikkeita sekä luotettavampaa ja entistä vastuullisempaa kalaa.
- YKP-jäljitettävyys on tae laadusta, avaa arvoketjun ja tuo sen läpinäkyväksi. Se on edistyksellinen ja innovatiivinen vastuullisuusteko ja toimintatapa, ja samalla näytämme toimialalla esimerkkiä, kuinka sen voi toteuttaa, henkilöstöjohtaja Hanna Peltokangas toteaa.
EU:n yhteisellä kalastuspolitiikalla kunnioitetaan kalakantojen säilyvyyttä ja estetään liikakalastusta.
- Jos haluaa tehdä vastuullisia valintoja kaupassa, on oleellista tietää, millainen kalan alkuperä ja elämä on ollut, Peltokangas summaa.
Vastuullisuudella on entistä isompi rooli kaikessa tekemisessä.
- Vastuullisuus on ollut jo pitkään olennainen osa sisäänrakennettua strategiaamme, ”Hukkanen-ei-hukkaa-mitään” perheyrityksemme mentaliteetin mukaisesti. Näemme ainoana oikeana mahdollisuutena jatkaa perustajamme viitoittamalla tiellä ja korostaa meressä kasvatetun terveellisen ja vastuullisen proteiinin roolia osana arkipäivän ruokavaliota, Helenius toteaa.
Kalaneuvos on laskenut koko yrityksen hiilidioksidipäästöt sekä kotimaisen kirjolohen hiilijalanjäljen ja julkaisee ensi vuonna ensimmäisen kalankasvatuksen vastuullisuusraportin.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Lisätiedot:
Hans-Mikael Helenius
Kalaneuvos, toimitusjohtaja
puh. 050 5237 297, hans-mikael.helenius@kalaneuvos.fi
Marko Knuutinen
Kalaneuvos, ERP-asiantuntija
puh. 010 4111 427, marko.knuutinen@kalaneuvos.fi
Hanna Peltokangas
Kalaneuvos, Henkilöstöjohtaja
puh. 050 428 5744, hanna.peltokangas@kalaneuvos.fi
Kalaneuvos Oy on Suomen suurin kala-alan perheyritys. Kaikki Kalaneuvos-tuotteet valmistetaan Suomessa. Kalaneuvos harjoittaa kalanjalostusta, tukkukauppaa, maahantuontia ja vientiä. Kalaneuvoksen alla toimiva kalanjalostusliiketoiminta valmistaa herkullisia tuotteita Sastamalassa, Turussa ja Kaskisissa ja käsittelee vuosittain yli 15 miljoonaa kalakiloa. Kalaneuvoksen 100 miljoonan (2022) liikevaihdosta 70 % koostuu kalajalosteista ja 30 % kokonaisen peratun kalan myynnistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mainostoimisto Ilme Oy
Kalaneuvos-brändistä tunnetun Nordic Fish-konsernin saama uusi merkittävä kasvatuslupa parantaa kotimaisen kirjolohen saatavuutta13.12.2023 10:12:56 EET | Tiedote
Nordic Fishin omistama Suomen suurin kalankasvatuskonserni Nordic Trout sai uuden kalankasvatusluvan Kaskisiin. Lupa merkitsee suomalaisen kirjolohen tarjonnan parantumista.
ILME täydentää rivejään strategisella osaamisella12.12.2023 13:21:28 EET | Tiedote
Pitkän linjan markkinointikonkari Mikko Nisula on nimitetty Mainostoimisto Ilmeen asiakkuusjohtajaksi ja strategiksi 4.12.2023 alkaen. Nisula on aiemmissa töissään vastannut digimarkkinoinnin projekteista, asiakkuuksien kehittämisestä sekä luovien tiimien johtamisesta.
Uusi kauppakeskus Kivis avautuu Vantaalle 5.10.202329.6.2023 13:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan Kivistön uusi lähipalvelukeskus Kivis on pian valmistumassa Hämeenlinnanväylän varteen, Kivistön juna-aseman ja bussiterminaalin yhteyteen. Kivis avataan 5.10. ja avajaisia vietetään kolmena päivänä.
Jonne Seppä luotsaamaan Ilmeen kasvua27.4.2023 07:55:00 EEST | Tiedote
Mainostoimisto Ilme Oy on nimittänyt Jonne Sepän toimitusjohtajakseen 17.4.2023 alkaen. Uuden toimitusjohtajan tärkeimpiä tavoitteita on vahvistaa yrityksen liiketoimintaymmärrystä, ohjata asiakastyötä strategisempaan suuntaan sekä luotsata aktiivista kasvua. Ihmisläheinen yrityskulttuuri on lähellä Sepän sydäntä ja hänen toimintatapansa keskiössä.
Helsinki Cup pelaa jälleen isoimmat ottelunsa Olympiastadionilla9.3.2023 08:00:00 EET | Tiedote
Helsinki Cupin päänäyttämönä toimii tänäkin vuonna ikoninen Olympiastadion. Kansainvälisen juniorjalkapalloilun suurturnauksen 200 peliä pelataan historiallisissa ympyröissä Olympiastadionilla 10.–15.7.2023.