Lapsille suunnatuilla sivuilla Sulo kertoo vankiloista
Rikosseuraamuslaitos on julkaissut lapsille suunnatut sivut. Sivujen kohderyhmänä ovat lapset, joiden läheinen on vankilassa. Lasten kanssa vankiloihin tutustuu piirroshahmo Sulo.
Lasten sivuilla kerrotaan, miten vankilassa olevaan läheiseen voi ottaa yhteyttä ja mitä tapahtuu, kun lapsi käy katsomassa läheistään suljetussa vankilassa.
Sivuilla lasten kanssa vankilassa vierailee piirretty eläinhahmo Sulo. Nimiehdotuksia hahmolle kerättiin vankiloissa vierailevilta lapsilta marraskuun aikana. Lasten 38 nimiehdotuksesta valittiin Rikosseuraamuslaitoksen Instagram-tilillä järjestettyyn äänestykseen neljä nimeä. Keravan vankilassa vierailleen lapsen ehdotus Sulo sai äänestyksessä 32 prosenttia annetuista äänistä.
Lasten sivuja kehitetään ja täydennetään käyttäjien palautteen perusteella. Toistaiseksi sivut ovat vain suomeksi, mutta tulevaisuudessa ne käännetään myös ruotsiksi ja englanniksi.
Avainsanat
Linkit
Rikosseuraamuslaitos on oikeusministeriön alaisuudessa toimiva vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanoviranomainen. Rikosseuraamuslaitoksen tavoitteena on omalta osaltaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja lisätä yhteiskunnan turvallisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosseuraamuslaitos (RISE) - Brottspåföljdsmyndigheten
Reformervid Brottspåföljdsmyndigheten träder i kraft fr.o.m. 1 januari 202519.12.2024 10:00:07 EET | Pressmeddelande
Som ett resultat av efterhandsutvärderingen av organisationsreformen Rise 2.0 kommer antalet brottspåföljdscentraler vid Brottspåföljdsmyndigheten att reduceras från elva till sju och ett antal brottspåföljdscentraler och samhällspåföljdsbyråer att slås samman. Reformen innebär även ett antal nya utnämningar till direktörer och chefer. Omplaceringen av alla tjänstemän som berörts av förändringen är nu slutförd.
Rikosseuraamuslaitoksessa astuu voimaan uudistuksia 1.1.2025 alkaen19.12.2024 10:00:07 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksessa toteutetun Rise 2.0 -organisaatiouudistuksen jälkiarvioinnin seurauksena rikosseuraamuskeskusten määrä vähenee 11:stä seitsemään. Tämän seurauksena rikosseuraamuskeskuksia ja yhdyskuntaseuraamustoimistoja yhdistyy. Uudistuksen myötä on tehty uusia johtaja- ja päällikkönimityksiä, ja kaikkien muutoksen kohteena olleiden virkamiesten uudelleensijoittelu on saatu päätökseen.
Björneborgsfilialen till Samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland flyttar till gemensamt serviceställe17.12.2024 12:12:05 EET | Pressmeddelande
Björneborgsfilialen till Samhällspåföljdsbyrån i sydvästra Finland vid Brottspåföljdsmyndigheten flyttar till ett gemensamt serviceställe den 1 januari 2025. Den nya adressen är Yrjönkatu 6. Den nya adressen är både besöksadress och postadress.
Lounais-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimiston Porin toimipaikka muuttaa Porin yhteiseen palvelupisteeseen17.12.2024 12:12:05 EET | Tiedote
Rikosseuraamuslaitoksen Lounais-Suomen yhdyskuntaseuraamustoimiston Porin toimipaik-ka muuttaa 1.1.2025 osoitteeseen Yrjönkatu 6, 28100 Pori. Uusi osoite on sekä käynti- että postiosoite.
Haku rikosseuraamusalan tutkintokoulutukseen on 7.–26.1.16.12.2024 14:02:59 EET | Tiedote
Vanginvartijaksi pätevöittävään koulutukseen voi hakea seuraavan kerran 7.-26.1.2025 osoitteessa rskk.fi. Koulutus alkaa syyskuussa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme