AgroTech Nordic 2024 Jyväskylässä - maatalouskonemessut palaavat Jyväskylään
Jyväskylä nousee jälleen maatalouskonemessujen pääpaikaksi, kun AgroTech Nordic -tapahtuma järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 10.-12.10.2024. Tapahtuman järjestävät yhdessä Jyväskylän Messut Oy, DLG ja 2LM Corporate. Jyväskylän Messut Oy on yksi Pohjoismaiden suurimpia ammattinäyttelyjärjestäjiä, kun taas DLG tunnetaan mm. isojen maatalouskonemessujen Agritechnican ja EuroTierin järjestäjänä. Kumpikin on alallaan maailman suurimpia messutapahtumia.
Maatalouskonemessuilla on pitkä historia Jyväskylässä, ja tapahtumaa onkin toivottu takaisin Keski-Suomeen. ”Alan toimijat ovat toivoneet Jyväskylän palaamista tapahtumakartalle erityisesti, koska Jyväskylä sijaitsee karja-Suomen keskellä”, kertoo Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Hannu Mennala.
Pääpaino kohtaamisissa
”DLG:n tapahtumissa olemme jo pitkään tehneet yhteistyötä näytteilleasettajien kanssa luodaksemme tapahtumasta foorumin, missä asiakaskohtaamiset ja keskustelut tapahtuvat miellyttävässä ympäristössä. On hienoa, että Jyväskylän Messut jakaa tämän saman tahtotilan.” kertoo Dr. Lars Huf, DLG International GmBH:n varatoimitusjohtaja. ”Haluamme luoda tapahtuman, jossa näytteilleasettajat saavat vastinetta panostukselleen kontaktien, kauppojen ja sopimusten muodossa”.
”Messut mediana ovat ylivoimainen henkilökohtaisten tapaamisten suorittamiseen tehokkaasti. Alueen ja osastojen miellyttävyys tuottaa parasta asiakastyytyväisyyttä ja sitä kautta kauppaa” toteaa Mennala.
AgroTech Nordic messualue suunnitellaan yhdessä näytteilleasettajien kanssa tukemaan tätä ajatusta perinteisen raudan esittelyn lisäksi. Jyväskylän Messut auttaa osastoratkaisujen suunnittelemisessa ja kannustaa muistamaan asiakkaan viihtyvyyden.
Maatalousmessuista ammattimessuiksi
”Olemme käyneet keskusteluja Jyväskylän Messujen kanssa maatalousmessujen muuttamiseksi vastaamaan muiden alojen ammattimessuja. Suomen pienillä markkinoilla ammattimessut ovat luopuneet maksullisesta sisäänpääsystä ja tapahtumiin pääsee rekisteröitymällä veloituksetta. Nyt tämä päästään toteuttamaan maatalouskonemessuilla” kertoo Marko Toivakka 2LM Corporatelta.
Näytteilleasettajat pääsevät käyttämään myös veloituksetta Jyväskylän Messut Oy:n sähköistä asiakaskutsujärjestelmää. Tällä pyritään myös pitämään näytteilleasettajien kokonaiskustannustaso kohtuullisena ja maksimoida tapahtuman kaupallinen hyöty. Veloituksettoman rekisteröitymisen ja sähköisen kutsujärjestelmän hyödyntäminen edesauttaa tapahtumaviestin tavoitettavuutta sekä tuottaa messuille selkeästi ammattimaisen kävijäkunnan. ”Veloitukseton sisäänpääsy ei korota tapahtuman paikkavuokria, vaan ne on pidetty näytteilleasettajien kustannuksia ajatellen maltillisena”, Mennala lupaa.
AgroTech Nordic 2024 järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 10.-12.10.2024. Tapahtuman vastuullisena järjestäjänä toimii Jyväskylän Messut Oy. AgroTechnic Nordicin Suomen myyntitiimin muodostavat Hannu Mennala (Jyväskylän Messut Oy) sekä Marko Toivakka ja Henrik Kalliola (2LM Corporate Oy).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu MennalaJyväskylän Messut Oy
Puh:+358 50 591 5428hannu.mennala@paviljonki.fiMarko Toivakka2LM Corporate
Puh:+358 400 735 259marko@2lm.fiHenrik Kalliola2LM Corporate
Puh:+358 41 366 6052henrik@2lm.fiLinkit
Lisätietoa tapahtumasta
AgroTech Nordic 2024 -tapahtuma järjestetään Jyväskylässä, messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 10.-12.10.2024. Tapahtuman järjestävät yhdessä Jyväskylän Messut Oy, DLG ja 2LM Corporate. Jyväskylän Messut Oy on yksi Pohjoismaiden suurimpia ammattinäyttelyjärjestäjiä, kun taas DLG tunnetaan mm. isojen maatalouskonemessujen Agritechnican ja EuroTierin järjestäjänä.
AgroTechnic Nordicin Suomen myyntitiimin muodostavat Hannu Mennala (Jyväskylän Messut Oy) sekä Marko Toivakka ja Henrik Kalliola (2LM Corporate Oy).
Lisätietoa julkaisijasta
Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään noin 1000 tapahtumaa ja vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki
Näyttelyautot hurmasivat viikonloppuna Paviljongissa16.12.2024 16:11:03 EET | Tiedote
Harrasteajoneuvotapahtuma Big Wheels - The Winter Show sekä retro- ja vintagekulttuurin Winter Vintage -messut järjestettiin ensimmäistä kertaa 14.-15.12.2024 messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa, Jyväskylässä.
Näyttäviä harrasteajoneuvoja ja vintage-kulttuuria tulevana viikonloppuna Paviljongissa13.12.2024 13:31:28 EET | Tiedote
Big Wheels – The Winter Show harrasteautotapahtuma sekä retro- ja vintage-kulttuurin Winter Vintage -messut järjestetään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 14.-15.12.2024. Tapahtumakokonaisuus tuo Paviljonkiin laadukkaan kattauksen näyttelyajoneuvoja, vintage-tuotteita sekä oheisohjelmaa.
Varaudu huomiseen jo tänään4.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Digiturvallisuus 2025 järjestetään Jyväskylässä messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 10.4.2025. Digitaaliseen turvallisuuteen keskittyvä tapahtuma kokoaa yhteen alan asiantuntijat, yrityspäättäjät, organisaatioiden tietoturvasta vastaavat ja opiskelijat. Tapahtuma tarjoaa ratkaisut ja välineet tietoturvan rakentamiseen organisaatioissa.
Viikonlopun messut kokosivat Paviljonkiin ennätysmäärän esiintyjiä ja kävijöitä25.11.2024 11:01:41 EET | Tiedote
Jyväskylän Kirjamessut ja Jyväskylän Joulumessut järjestettiin messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 23.−24.11.2024. Samana viikonloppuna avoinna olivat myös Jyväskylän Viinimessut perjantaista lauantaihin. Viikonlopun aikana messuilla nähtiin yli 150 esiintyjää ja yli 200 näytteilleasettajaa. Tapahtumat toivat yhteensä vajaa 14 000 kävijää Paviljonkiin.
Tulevana viikonloppuna Paviljongissa nautitaan kirjallisuudesta, laatuviineistä ja joulutunnelmasta19.11.2024 12:41:54 EET | Tiedote
Jyväskylän Kirjamessut ja Jyväskylän Joulumessut järjestetään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 23.−24.11.2024. Jyväskylän Viinimessut aukeavat jo perjantaina ja ovat avoinna 22.-23.11.2024. Viikonlopun aikana messuille saapuu yli 150 esiintyjää ja yli 200 näytteilleasettajaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme