Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella panostettu merkittävästi vanhusten etäpalvelujen kehittämiseen
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella (VAKE) tämän ja viime vuoden aikana pilotoidut uudet iäkkäiden kotona asumista tukevat etäpalvelut on otettu pysyvästi osaksi hyvinvointialueen palveluja. Lisäksi hyvinvointialueelle on perustettu ikäihmisten asiakasraati sekä sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisessä asioinnissa neuvova digituki.
VAKEssa on tämän ja viime vuoden aikana ollut vireillä hanke, jolla parannetaan ja monipuolistetaan kotona asuville iäkkäille suunnattuja hyvinvointia edistäviä palveluja. Vantaan ja Keravan kotona asumista tukevien etäpalvelujen kehittämishankkeessa on keskitytty taklaamaan väestön ikääntymisen mukanaan tuomia haasteita terveydenhuollossa luomalla vanhuksille suunnattujen palvelujen tarjontaan uusia etäpalveluja, kuten videoyhteyden välityksellä toteutettavaa etäkotihoitoa sekä etäryhmiä. Lisäksi hankkeessa on perustettu ikääntyneiden asiakasraati, jonka tarkoituksena on saada iäkkäiden asiakkaiden ääni kuuluviin sote-palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä. Hanke on nyt tullut onnistuneesti päätökseen ja sen tuloksena kehitetyt uudet palvelut ja toimintamallit tulevat hyödyttämään hyvinvointialueen asukkaita myös jatkossa.
Etäpalveluja tablet-laitteen tai lääkerobotin avulla
Etäkotihoito on videoyhteyden välityksellä tapahtuvaa hoitoa ja ohjausta. Asiakkaan kotiin tuodaan ja asennetaan tablet-laite, jonka kautta etäyhteys hoitajan kanssa onnistuu ilman, että asiakkaan tarvitsee koskea laitteeseen. Etäkotihoidon käynnillä voidaan esimerkiksi seurata asiakkaan vointia, ja asiakas voi saada ohjausta lääkkeenotossa ja ravitsemuksessa sekä päivittäisissä askareissaan. Etäkotihoidon lisäksi kotihoidon asiakkaille on ollut tarjolla etäyhteydellä toteutettavia ryhmiä, kuten tuolijumpparyhmiä sekä hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevia ryhmiä.
Osana etäkotihoidon kehittämistä kokeiltiin myös videoyhteydellä varustettua lääkerobottia, joka mahdollistaa lääkkeiden annostelun hoitajan toimesta etänä, ja asiakkaan lääkkeenotto onnistuu hoitajan valvoessa ja ohjatessa lääkkeenottoa videoyhteyden aikana. Lisäksi hankkeessa pilotoitiin hybridimuotoista ikääntyneiden päivätoimintaa, jossa osa päivätoimintaryhmän osallistujista osallistui ryhmään paikan päällä Hakunilan päivätoimintakeskuksessa ja osa etäyhteydellä kotoa käsin.
Etäpalveluilla vaikuttavampaa hoitoa
Kotihoidon etäpalvelujen perustamiseen lähdettiin viime vuonna lähestulkoon nollatilanteesta: Vantaalla ei ollut kokemuksia etähoidosta ja Keravalla oli takana 2018 toteutettu pienimuotoisempi etäkotihoidon pilotti. Nyt etäpalveluilla tuetaan VAKEssa yhteensä noin 110 ikäihmisen hyvinvointia ja kotona pärjäämistä - tuloksellisesti. Nordic Healthcare Groupin (NHG) tuottaman analyysin mukaan etäpalvelujen tuottamaksi kustannussäästöksi on arvioitu elokuun 2023 toiminnan volyymilla jopa 378 000–906 000 €/vuosi. Arvioidut kustannussäästöt syntyvät mm. asiakkaan palvelutarpeen ja ostopalvelujen tarpeen vähenemisestä sekä henkilöstön työkyvyttömyyseläkekulujen pienentymisestä, jos fyysiseen hoitotyöhön kykenemättömän ammattilaisen työura jatkuu etäpalveluissa.
Säästöjä ei kuitenkaan tehdä asiakkaan kustannuksella. Etäpalvelujen asiakastyytyväisyys on ollut korkealla tasolla. NHG:n mukaan VAKEn etäkotihoidon asiakkaiden suositteluhalukkuus on Net Promoter Score -mittarin perusteella valtakunnallista keskiarvoa korkeampi: VAKEn etäkotihoidon asiakkailla suositteluindeksi on 60 valtakunnallisen kotihoidon suositteluindeksin keskiarvon ollessa 48. NHG:n laadullisen analyysin tulokset kertovat, että etäkotihoidolla näyttää olevan suurin vaikutus yksinäisyyden tunteen vähentämisessä: RAI-arvioinnin (Resident Assessment Instrument) perusteella etäkotihoidon asiakkaiden yksinäisyydentunne väheni 36 % etäkotihoidon aloituksen jälkeen.
VAKEssa on tänä vuonna perustettu etäkotihoidon yksikkö, joka toteuttaa hankkeessa pilotoituja etäkotihoitoa sekä kotihoidon asiakkaiden etäryhmiä, ja etäpalvelut tulevat jäämään pysyväksi toiminnaksi hyvinvointialueella myös hankkeen loppumisen jälkeen.
Laadukkaampia sote-palveluja asiakkaiden osallisuutta vahvistamalla
Kotihoidon etäpalvelujen lisäksi hankkeessa vahvistettiin iäkkäiden osallisuutta sote-palvelujen kehittämisessä palvelujen laadun parantamiseksi. Hyvinvointialueelle perustettiin ikäihmisten asiakasraati, jonka tavoitteena on ikäihmisten osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuuden vahvistaminen, asiakaslähtöisten palveluiden kehittäminen ja asiakastyytyväisyyden lisääminen.
Asiakasraati on kokoontunut ensimmäisen toimintavuotensa aikana neljä kertaa ja päässyt muun muassa vaikuttamaan VAKEn verkkosivujen kehittämiseen, kotihoidon etäpalvelujen käyttäjäkokemuksen kehittämiseen sekä VAKEn hyvinvointisuunnitelman valmisteluun. Raatilaiset ovat antaneet raatitoiminnasta positiivista palautetta, ja osa on kertonut kokevansa vaikuttamismahdollisuuksiensa lisääntyneen. Asiakasraatitoiminta tulee jäämään hyvinvointialueelle vanhusten palveluihin pysyväksi toiminnaksi, ja se on huomioitu myös hyvinvointialueen osallisuusohjelmassa.
Digitukea sähköiseen sote-asiointiin
Hankkeessa vahvistettiin myös iäkkäiden digiosallisuutta osallistumalla Vantaa-Kerava-sote: Asukkaan asialla -hankkeessa perustettuun terveysasemalla toimivaan digitukeen, joka neuvoo hyvinvointialueen asukkaita sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten kanavien käytössä. Tikkurilan terveysasemalta alkunsa saanut sote-digituki laajeni tämän vuoden aikana myös Hakunilan terveysasemalle.
Vantaan ja Keravan kotona asumista tukevien etäpalvelujen hankkeen kehittämistyö on ollut osa laajempaa iäkkäiden kotona asumisen tukemiseen tähtäävää Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamaa hankekokonaisuutta, jonka tavoitteet ovat:
1. Kotona asumista tukevat palvelut ovat asiakaslähtöisiä
2. Asiakas saa oikeat palvelut oikeaan aikaan
3. Riittävä ja osaava henkilöstö turvaa kotiin annettavien palvelujen laadun
4. Palvelujen laatu varmistetaan järjestelmällisellä seurannalla.
Yhteyshenkilöt
Sari Juvanen
Projektipäällikkö
Vantaan ja Keravan kotona asumista tukevien etäpalvelujen kehittämishanke
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
sari.juvanen@vakehyva.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Keski-Uudenmaan pelastuslautakunta esitti huolensa ensihoidon säästöjen vaikutuksesta 28.1.202528.1.2025 20:10:20 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta kokoontui 28 1. 2025. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa toimintasuunnitelma vuodelle 2025 sekä lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle uhkasakon raukeamista koskevasta päätösluonnoksesta. Sen lisäksi lautakunta päätti lähettää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille kirjelmän, jossa se esittää huolestumisensa Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoidon sopeutustoimien vaikutuksista kansalaisille ja henkilöstölle.
Keski-Uudenmaan pelastuslautakunnassa 28.1.2025 toimintasuunnitelma24.1.2025 15:16:28 EET | Tiedote
Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta kokoontuu 28 1. 2025. Kokouksessa käsitellään muun muassa toimintasuunnitelma vuodelle 2025 sekä lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle uhkasakon raukeamista koskevasta päätösluonnoksesta
Tehtävämäärät laskivat Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella viime vuonna23.1.2025 10:42:26 EET | Tiedote
Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella oli vuonna 2024 yhteensä 45 892 pelastuksen ja ensihoidon tehtävää. Vuonna 2023 luku oli 51 155. Ensihoidon uuden tehtävänkäsittelyohjeen käyttöönotto vähensi tehtävien määrää.
VAKEn johtamisrakenteen uudistaminen jatkuu aluehallituksen linjauksilla21.1.2025 15:13:44 EET | Tiedote
Selvitys: lähtötilanne VAKEn johtamisessa on hyvä, mutta kehittämiskohteitakin löytyy
Befolkningsskydd i Mellersta Nylands räddningsverks område21.1.2025 07:53:56 EET | Pressmeddelande
Befolkningsskyddet bygger på tre grundpelare: självständig beredskap, skydd och evakueringar. Inom Mellersta Nylands räddningsverks verksamhetsområde finns cirka 4800 skyddsrum. Det är bra för varje medborgare att veta var deras närmaste skyddsrum finns i händelse av en nödsituation.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme