Kotimaisia klassikoita ja uusia ruokainnovaatioita – nämä tuotteet kilpailevat pääsystä Lidlin hyllyyn eri puolilla Eurooppaa
Lidl etsii Vauhtia vientiin -kilpailussa suomalaisia tuotteita muissa Euroopan maissa myytäväksi. Vientikilpailun finaaliin on valittu 15 Suomessa valmistettua ruokatuotetta. Finalistin joukossa on kotimaisia klassikoita kuten leipäjuustoa, savustettua kirjolohta ja perunarieskaa sekä runsaasti uusia ruokainnovaatioita kuten vegaanisia vaihtoehtoja juustolle ja lihaa korvaava herneproteiini.

Lidlillä on käynnissä suomalaisille elintarvikealan yrityksille suunnattu kilpailu, jossa haetaan viittä Suomessa valmistettua tuotetta ketjun kansainvälisille ostajille esiteltäväksi. Kilpailuun ilmoitettiin mukaan yli sata tuotetta, joiden joukosta kilpailun raati on valinnut 15 finalistia. Raati painotti valinnoissaan tuotteiden laatua ja vientipotentiaalia.
– Tuotteen on oltava kiinnostava ja erotuttava massasta laadullaan myös Suomen rajojen ulkopuolella. Jos meillä Suomessa ostaja tekee monesti valinnan kahden tai kolmen tavarantoimittajan välillä, niin Euroopan mittakaavassa monille tuotteille on kymmeniä valmistajia. Siinä kilpailussa pärjää vain huippulaadulla. Raati valitsi finaaliin tuotteita, joiden laatuun ja vientimahdollisuuksiin uskomme, Lidl Suomen kaupallinen johtaja Mikko Forsström avaa.
Finaalissa monipuolinen kattaus suomalaista ruokaosaamista
Kilpailun finaaliin päässeet tuotteet edustavat suomalaista elintarvikeosaamista monipuolisesti ja tuotteita on lähes kaikista ruokakaupassa myytävistä kategorioista. Voitosta kisaavat mm. marmeladimakeinen, savukala, kebabliha, levite, dippi, vanukas, välipalajuoma, olut, rieska ja erilaiset snacksit. Mukana on gluteenitonta ja laktoositonta sekä useita vegaanisia tuotteita.
– Suomen ruokavienti voi nojata eri maissa eri vahvuuksiin. Ruotsissa arvostetaan perinteisiä Suomi-tuotteita ja jossakin muussa maassa voimme erottautua erikoisruokavalio-osaamisella. Vegaaniset tuotteet ovat tällä hetkellä kiinnostavia joka puolella Eurooppaa, Forsström kertoo.
Kilpailun voittajat valitaan helmikuussa 2024 pidettävässä finaalitapahtumassa. Viisi voittajatuotetta esitellään Lidlin kansainvälisille ostajille heinäkuussa 2024 Saksasssa pidettävässä ostotapahtumassa. Kilpailun tavoitteena on vauhdittaa suomalaista ruokavientiä ja tarjota suomalaisille elintarvikevalmistajille reitti vientimarkkinoille Lidlin verkoston kautta.
Vauhtia vientiin -kilpailun finalistit ovat:
- Finlandia Candy: Revontulimarmeladi
- Finnforel: LoHi savustettu kirjolohifilee
- Görans: Döner kebablastut
- Jalostaja: Auran valkosipuli-persiljalevite
- Jokilaakson juusto: Cashew-chilidippi
- Jokilaakson juusto: Cashew parm, vegaaninen vaihtoehto parmesaanille
- Jokilaakson juusto: Cashewpohjainen proteiinivanukas, choko-caramel
- Juustoportti: Leipäjuusto
- Laitilan Wirvoitusjuomatehdas: Kukko Pils 5,5%
- Lantmännen Cerealia: Snäkkis ruissipsi, sour cream & onion
- Linkosuon leipomo: Kaurasipsi, sour cream
- Maitomaa: Välipalajuoma, kaura-tyrni-banaani, gluteeniton
- Mö Foods: Greek Classic, vegaaninen vaihtoehto juustolle
- Pulla-Pirtti: Perunarieskanen, 6 kpl
- West Mills: Hernis herneproteiini safkasuikale
Lisätietoa kilpailusta verkkosivulla lidl.fi/vauhtiavientiin
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavarakaupan ketjuista. Sillä on toimintaa yli 30 maassa ja yli 12 200 myymälää. Jokaisessa maassa on omat ostajansa ja päätökset myytävistä tuotteista tehdään paikallisesti.
Lidlin kansainvälisen verkoston kautta viedään jo tällä hetkellä suomaisia tuotteita maailmalle. Vuonna 2022 noin 60 suomalaista yritystä vei tuotteitaan Lidleihin muualla Euroopassa. Lidlin hyllyillä on vuoden aikana myyty lähes 200 suomalaista alkuperää olevaa tuotetta. Osa vientituotteista on myynnissä vakiovalikoimassa ja osa myydään kertaluonteisesti erinä. Viime vuonna Lidlin suurimpia vientituotteita ovat paistopisteen luomuleivät, pakattu luomuleipä, laktoosittomat maitotuotteet sekä erilaiset juomat ja makeiset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Takaisinveto: suklaassa salmonellariski4.4.2025 19:36:48 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä erän Way To Go -merkin maitosuklaata maussa mantelikaramelli & merisuola. Takaisinveto koskee vain tuotteita, joiden parasta ennen -päiväys on 19.2.2026. Takaisinveto tehdään, koska kyseisen erän tuotteissa on salmonellariski.
Takaisinveto: Feta-kanasalaatin auringonkukansiemenissä salmonellariski4.4.2025 16:16:56 EEST | Tiedote
Ruokavirasto on ilmoittanut eri toimijoiden takaisinvedoista, joissa auringonkukansiemeniä tai niitä sisältäviä tuotteita on otettu pois myynnistä. Tuotteissa ainesosana käytettyjen auringonkukansiementen raaka-aine-erästä on todettu salmonellaa muualla EU:ssa. Lidl vetää takaisin eriä Chef Select feta-kanasalaattia, joissa on käytetty raaka-aineena samaa auringonkukansiemenien erää. Takaisinveto koskee salaatteja, joiden viimeinen käyttöpäivä on 4.4.–10.4.2025.
Takaisinveto: Riisipuuro saattaa sisältää gluteenia31.3.2025 16:13:25 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä eriä Kartanon riisipuuroa. Erät saattavat sisältää gluteenia yli sallitun rajan, jonka mukaan tuotetta saa markkinoida gluteenittomana. Tuote voi näin ollen olla vaarallinen keliaakikoille tai gluteeniyliherkille. Muille tuote on turvallinen. Takaisinveto koskee eriä, joissa viimeinen käyttöpäivä on aikavälillä 31.3.–23.4.2025.
Takaisinveto: BBQ-maustetuissa siankamarasnackseissa salmonellaepäily31.3.2025 15:13:24 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä Sol & Mar -merkin BBQ-maustettuja Chicharricos siankamarasnackseja salmonellaepäilyn vuoksi. Kyseessä on huoneenlämmössä säilytettävät tuote. Takaisinveto koskee erää parasta ennen -päivämäärällä 4.8.2025. Tuotetta on myyty Lidlissä Espanja-teemaviikolla 13.3. alkaen. Teemaviikolla on ollut myynnissä myös maustamattomia friteerattuja siankamarasnackseja, joita takaisinveto ei koske.
Lidlin Dubai-suklaa villitsi asiakkaat: myytiin päivässä loppuun14.3.2025 12:24:23 EET | Tiedote
Lidl toi torstaina 13.3. myyntiin someviraaliksikin noussutta Dubai-suklaata. 122 gramman painoisen luksussuklaan sai Lidlistä edulliseen 4,99 euron hintaan. Suklaata tuotiin myyntiin iso erä, mistä huolimatta levyt myytiin päivässä loppuun. Seuraavaksi Lidl tuo myyntiin Dubai-suklaatyylisen jäätelön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme