Helsingin kirjastot ja liikuntapaikat tarjoavat tekemistä joulunpyhinä
Helsingissä löytyy tekemistä ja koettavaa myös joulun ja vuodenvaihteen aikaan. Jouluaattona ovensa avaa kolme helsinkiläistä kirjastoa sekä yksi nuorisotalo. Kaupungin tekojäät ovat maksutta kaupunkilaisten käytössä jouluaattoa lukuun ottamatta koko vuodenvaihteen ajan. Pääkaupunkiseudun latutilannetta voi seurata ulkoliikunta.fi-palvelussa.
Helsingissä kirjaston lämpöön pääsee jouluaattonakin. Itäkeskuksen, Kallion ja Rikhardinkadun kirjastot ovat auki 24.12. klo 10–16. Jouluaattona kirjastoissa on glögitarjoilu.
Kallion kirjasto oli vuonna 2018 ensimmäinen helsinkiläinen kirjasto, joka piti ovet auki jouluaattona. Seuraavana vuonna mukaan liittyi Rikhardinkadun kirjasto ja viimeisimpänä Itäkeskuksen kirjasto vuonna 2022. Jouluaaton aukiolosta on tullut vähitellen vakituinen osa Helsingin kaupunginkirjaston palvelua.
”Jouluaattoaukiolo on meille kirjastossa tärkeä asia, sillä aattona on kaupungissa hyvin vähän avoimia, maksuttomia paikkoja minne mennä. Kirjasto haluaa tarjota palvelua heille, jotka eivät vietä joulua, sekä yhteisöllisyyttä ja lämpöä heille, jotka kokevat joulunpyhinä yksinäisyyttä. Jouluaattona avoinna olevat kirjastot ovat saaneet kiitosta myös perheiltä, jotka ovat piipahtaneet aattoaamun ulkoilun lomassa hakemaan luettavaa ja pelejä joulunpyhiksi”, kertoo kirjastonjohtaja Anki Mölläri Itäkeskuksen kirjastosta.
Helsinkiläiset kirjastot ovat kiinni joulupäivänä 25.12., Tapaninpäivänä 26.12. sekä uudenvuodenpäivänä 1.1. Loppiaisena 6.1. avoinna on keskustakirjasto Oodi klo 12–18. Osa Helsingin omatoimikirjastoista on käytettävissä myös vuodenvaihteen pyhäpäivinä, aukioloajat näkyvät jokaisen kirjaston omalla Helmet-sivulla. Omatoimikirjastoihin pääsevät sisälle rekisteröityneet käyttäjät kirjastokortilla ja pin-koodilla.
Kontulan nuorisotalo Luuppi toivottaa nuoret tervetulleiksi myös joulunpyhinä. Luuppi on auki 24.12.–29.12. klo 15–21.30.
Luistelemaan ja hiihtämään pääsee säästä riippumatta
Joulun ja uudenvuoden aikaan kaupunki tarjoaa runsaasti ulkoliikuntamahdollisuuksia. Helsingin tekojäät ovat suljetut ainoastaan jouluaattona, mutta muina päivinä tekojäille pääsee luistelemaan täysin maksutta. Helsingin kaikkien tekojäiden kenttäkohtaiset yleisöluistelu- ja poikkeusaukioloajat voi katsoa ulkoliikunta.fi-palvelusta.
Samasta ulkoliikunta.fi-palvelusta voi tarkistaa myös pääkaupunkiseudun latutilanteen. Esimerkiksi Paloheinän tykkilumetettu latu pysyy huonommallakin säällä hiihtokunnossa. Ulkoliikunta.fi-palvelusta löytyvät latukohtaisesti seuraavat tiedot: milloin latu on viimeksi huollettu tai kunto todettu, ladun pituus, suositeltava hiihtotyyli ja mahdollinen ladun valaistus.
Sisäliikuntapaikoilla, kuten uima- ja liikuntahalleissa sekä kunto- ja voimailusaleilla on joulun ja uudenvuoden aikana poikkeusaukioloaikoja. Pääsääntöisesti sisäliikuntapaikat ovat kiinni 24.–26.12.2023 sekä 1.1.2024, muina päivinä on myös poikkeavia aukioloaikoja. Uimahallien ja liikuntahallien aukioloajat voi katsoa osoitteesta liikunta.hel.fi.
Kaupunginmuseon joulukausi jatkuu loppiaiseen saakka
Helsingin kaupunginmuseon museoista kaupunginmuseo, Hakasalmen huvila ja Ratikkamuseo ovat auki tapaninpäivänä 26.12. ja uudenvuodenaattona 31.12. sekä loppiaisena 6.1. klo 11–17.
Ruiskumestarin talon vanhan ajan joulua voi tunnelmoida loppiaiseen asti. Ruiskumestarin talo on auki 27.12.–7.1. klo 11–17 (kiinni uudenvuodenpäivänä 1.1.).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Soila LeppäkangasViestintäsuunnittelijaKulttuuri ja vapaa-aika, Helsingin kaupunki
Puh:040 124 6711soila.leppakangas@hel.fiKuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Nuorten uudenvuoden juhlia turvaa jalkautuva nuorisotyö23.12.2024 08:28:38 EET | Tiedote
Jalkautuva nuorisotyö toimii Helsingissä tehostetusti uudenvuodenaattona. Nykyään suuri osa nuorista juhlii uuttavuotta vastuullisesti ja nuorisotyössä näkyykin, että nuoret pitävät aiempaa enemmän huolta toisistaan.
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.12.202417.12.2024 18:09:40 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 17.12.2024 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi toimialan tulosbudjetin ja toimintasuunnitelman vuodelle 2025. Lisäksi lautakunta valitsi Ilmo Jokisen nuorisopalvelukokonaisuuden pohjoisen nuorisotyön aluepäälliköksi.
Grattis till Kulturens fadderbarn – bildkonst och jazztoner för Helsingforsbarn som föds 202516.12.2024 13:00:00 EET | Pressmeddelande
Under 2025 ordnas totalt över 900 evenemang för Kulturens fadderbarn, cirka 30 aktörer inom konst och kultur står för arrangemangen. Faddrarna till Helsingforsbarnen som föds nästa år utgörs av en läcker kombination av aktörer inom bildkonst samt jazzorkestrar. Familjernas respons på fadderevenemangen är fortfarande på en utmärkt nivå.
Onnea Kulttuurin kummilapset – kuvataidetta ja jazzin säveliä vuonna 2025 syntyville helsinkiläisvauvoille16.12.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Kulttuurin kummilapsille järjestetään vuonna 2025 yhteensä yli 900 tapahtumaa, joista vastaa noin 30 taide- ja kulttuuritoimijaa. Ensi vuonna syntyvät helsinkiläisvauvat saavat kummeikseen herkullisen kattauksen kuvataiteen toimijoita sekä jazz-orkestereita. Perheiltä saatu palaute kummitapahtumista on edelleen erinomaisella tasolla.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.12.202412.12.2024 15:46:14 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 17.12.2024 pidettävän kokouksen esityslista on julkaistu. Lautakunta päättää muun muassa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2025 tulosbudjetista ja toimintasuunnitelmasta sekä antaa lausunnon valtuustoaloitteeseen, joka koskee Uimastadionin aukiolokauden pidentämiskokeilua vuonna 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme