Kortteliosaamiselle on kysyntää: Setlementtiasunnot Hiedanrantaan
Setlementtiasunnot on voittanut kumppaniensa kanssa Tampereen Hiedanrannan tontinluovutuskilpailun. Voitokkaassa Triangeli-ehdotuksessa kiteytyy Setlementtiasuntojen vahva osaaminen korttelitoimijana.
– Halusimme nostaa yhteisöllisyyden ja ihmisten kohtaamisen tärkeään asemaan korttelissa – ihmisten yhteen tuominen ja kohtaamiset olivat keskeisiä tekijöitä, kun laadimme ehdotusta, kertoo Setlementtiasuntojen kiinteistöjohtaja Eemeli Lönnqvist.
Toimijoiden kesken syntyi heti alussa ajatus, että kaikille asukkaille on yhteisesti käytettävissä olevia tiloja kaikissa kolmessa korttelin kiinteistössä. Korttelin yhteispihan toiminnallisuuteen kiinnitettiin erityistä huomiota. Tässä u:n mallisessa vehreässä yhteispihan alueessa asukkaat kohtaavat toisiaan luontevasti.
– Pääsemme tekemään mielenkiintoista korttelia alueelle, jossa arvomme kohtaavat jo lähtöasetelmassa. Keskeisiä teemoja korttelikokonaisuudessa ovat yhteisöllisyys, jakamistalous, yhdenvertaisuus, resurssiviisaus sekä digitaalisuus, Lönnqvist sanoo.
Ekologisuus yhteisöllisyyden rinnalle
Uusi Hiedanrannan asuinalue sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, neljä kilometriä Tampereen keskustasta länteen. Entisestä tehdasalueesta on tarkoitus tulla 25 000 asukkaan asujaimisto, jonne pääsee 12 minuutissa raitiovaunulla keskustasta. Rakenteilla oleva alue panostaa kestävään kehitykseen ja ekologisiin ratkaisuihin.
Setlementtiasuntojen kiinteistö on keskeinen osa Hiedanrannan Triangeli-korttelia. Siihen on suunniteltu Aran tukemaa kohtuuhintaista vuokra-asumista.
– Yhteisölliset asukastilat ja monien sukupolvien yhteinen kortteli jatkavat meidän yhtiömme kotikorttelikonseptia. Taloon on myös varattu asuntoja ja tiloja kehitysvammaisille henkilöille. Olemme alusta alkaen kiinnittäneet huomiota siihen, että heidät kohdataan tasavertaisina asukkaina rikastamassa korttelin asuinyhteisöä, Lönnqvist painottaa.
Setlementtiasuntojen kiinteistössä on erityisryhmäasunnot mukaan laskettuna noin 100 asuntoa.
Seuraavassa vaiheessa alkavat tarkempi suunnittelu ja käytännön toteutuksen valmistelu.
– Rakentamisen ajankohta ja kesto tarkentuvat suunnitelmien edetessä, Lönnqvist toteaa.
Triangeli-korttelin toteutuksesta vastaavat Setlementtiasuntojen lisäksi A-Kruunu, NCC ja arkkitehtitoimisto NOAN.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eemeli LönnqvistSetlementtiasunnot, kiinteistöjohtaja
Puh:010 340 1320eemeli.lonnqvist@setlementtiasunnot.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Setlementtiasunnot Oy
Uuden yhteisöllisen talon rakentaminen alkanut Tampereella30.10.2024 12:00:02 EET | Tiedote
Setlementtiasuntojen yhteisöllisen kerrostalon rakennustyöt Tampereen Hervannassa ovat käynnistyneet. Rakentamisesta vastaa Hartela.
Yhteisöllinen Alppikylä on voittanut Paras asuinalue Pohjoismaissa -kilpailun20.9.2024 09:08:07 EEST | Tiedote
Alppikylän värikäs asuinalue ja siellä sijaitseva Setlementtiasuntojen yhteisöllinen talo on valittu Pohjoismaiden parhaaksi asuinalueeksi.
Setlementtiasunnot eduskunnan Pikkuparlamentissa: Yhteisölliset naapurustot luovat turvaa6.9.2024 12:35:19 EEST | Tiedote
Setlementtiasunnot esitteli toimintaansa kansanedustajille eduskunnan Pikkuparlamentin tilaisuudessa, jonka järjesti Setlementtiliitto 4.9.
Helsinkiläinen asuinalue edustaa Suomea kilpailussa – asukkaiden yhteisöllisyys vei finaaliin27.8.2024 14:52:14 EEST | Tiedote
Setlementtiasuntojen Alppikylän talo Helsingissä sekä sitä ympäröivä asuinalue edustavat Suomea kansainvälisessä kilpailussa, jossa etsitään pohjoismaiden parasta asuinaluetta. Finaaliin valittiin neljä videoehdokasta eri maista.
Alppikylässä ainutlaatuinen asuinalue: asukkaiden yhteisöllisyys esiin kilpailussa29.7.2024 11:24:47 EEST | Tiedote
Setlementtiasuntojen Alppikylän talo Helsingissä sekä sitä ympäröivä asuinalue osallistuvat kansainväliseen kilpailuun, jossa etsitään pohjoismaiden parasta asuinaluetta. Painopisteenä ovat asukkaiden viihtyvyys, arkkitehtuuri ja ympäröivä luonto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme