Valokuitunen Oy

Valokuitunen osti Uuraisten valokuituverkkoyhtiön liiketoiminnan

Jaa

Valokuitunen Oy on ostanut Uuraisten kunnan valokuituverkkoliiketoiminnan Uuraisten Valokuituverkot Oy:n 19. joulukuuta. Valokuituverkko kattaa lähes koko Uuraisten kunnan alueen. Uuraisten valokuituasiakkaat siirtyvät Valokuitusen asiakkaiksi, ja nettipalvelut säilyvät toistaiseksi ennallaan.

Valokuituputkia.
Valokuituputkia.

Valokuitunen Oy ja Uuraisten Valokuituverkot Oy ovat allekirjoittaneet 19. joulukuuta 2023 liiketoimintakaupan, jonka myötä Uuraisten Valokuituverkot Oy:n valokuituverkko siirtyy Valokuitusen omistukseen 1,3 miljoonan euron hintaan. Rakennettuja valokuituliittymiä sekä kunnan rakentamattomille tonteille tehtyjä valokuituvalmiuksia on yhteensä noin 400. Verkko kattaa lähes koko Uuraisten kunnan alueen.

- Olemme iloisia, että voimme turvata Uuraisissa toimintavarman valokuituverkon jatkossakin ja laajentaa sitä kiinnostuksen mukaan, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto kertoo.

Kaupalla ei tässä vaiheessa ole vaikutuksia asiakkaiden palveluntarjontaan, sillä nykyinen verkon palveluntarjoaja Keski-Suomen Valokuituverkot Oy jatkaa valokuituasiakkaiden nettiliittymän toimittajana. Myöhemmin Valokuitunen yhdistää ostamansa verkon Avoimeen Kuituun, mikä tarkoittaa sitä, että asiakkaiden nettipalvelutarjonta lisääntyy, kun avoimessa valokuituverkossa toimii useita palveluntarjoajia, joilta asiakas voi tilata valokuituunsa haluamansa netti- ja lisäpalvelut.

- Kunnalle verkon myyminen oli tärkeää, koska näin voimme taata verkon ylläpidon, mahdollisen verkon laajentamisen sekä kuntalaisten palvelutarjontavalikoiman tulevaisuudessakin, Uuraisten kunnanjohtaja Juha Valkama kertoo.

Valokuitunen on ostanut aiemmin muitakin verkkoja ja viimeisin kauppa tapahtui kesäkuussa, kun Valokuitunen osti Rovaniemellä sijaitsevan Rautiosaaren kyläverkko osk:n verkon.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Valokuitunen Oy rakentaa valokuituyhteyksiä taajamien koteihin ja yrityksiin valtakunnallisesti sinne, missä kysyntää on eniten. Valokuitu on paras saatavilla oleva kiinteä yhteys, joka ei pätki verkon kuormittumisen tai sääolosuhteiden takia. Valokuidulla kotitaloudet saavat tiedonsiirtoyhteydet kerralla kuntoon seuraavaksi vuosikymmeniksi. Kytkemme pientalojen valokuituyhteydet Telian ylläpitämään Avoin Kuitu -runkoverkkoon, jossa asiakas voi nyt ja jatkossa valita nettiliittymänsä usealta eri palveluntarjoajalta. Lähivuosina Valokuitunen investoi satoja miljoonia valokuituverkkoihin Suomessa, jo pelkästään vuoden 2023 aikana  investoimme 100 miljoonaa verkkojen rakentamiseen. Valokuitusen verkkojen rakentamisen pääyhteistyökumppani on Eltel. Meidät omistavat suomalainen sijoitusyhtiö CapManin Infra-rahasto ja Telia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye