Editkilpailussa palkittiin parhaat aikakausmediat ja mainokset – uudistuneelle Eevalle tuplavoitto
Eeva ja JHL saivat Aikakausmedian järjestämässä Editkilpailussa tuplavoitot. Voittajat julkistettiin Editgaalassa 25. toukokuuta Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä.

Editgaalassa palkittiin aikakausmedia-alan vuoden 2022 parhaita tekijöitä ja toteutuksia 12 toimituksellisessa ja kolmessa markkinoinnillisessa sarjassa.
Yksi kilpailun uusista sarjoista oli Vuoden video tai audio aikakausmediassa, jossa voiton nappasi Eeva-lehden kirjaklubi. Eevan kirjaklubi on virtuaalitapahtuma, jossa Eevan tekijät haastattelevat ajankohtaista kirjailijaa. Yleisö voi osallistua siihen verkon välityksellä. Jokaisesta tapahtumasta julkaistaan video, podcast ja printtijuttu, ja vuonna 2022 konsepti jalkautui myös Helsingin kirjamessuille. Tuomaristo kiitteli monikanavaista toteutusta, joka ottaa yleisön aidosti mukaan ja näyttää suuntaa kirjallisuuspodcastien genressä.
– Kantava voima on kiinnostavien vieraiden lisäksi haastattelijoiden aito innostus sekä taito antaa haastateltaville tilaa puhua ilman kiireen tuntua. Tämä koukuttaa kaikenikäiset kulttuurin ystävät, tuomaristo totesi perusteluissaan.
Eeva sai Editkilpailussa tuplavoiton, sillä se palkittiin myös vuoden 2022 parhaana yleisömediana.
TAUKO Magazine monipuolistaa representaatiota
Vuoden uudistaja aikakausmediassa -sarjassa palkitaan tekijöitä, jotka ovat uudistaneet alaa ja kehittäneet kaupallisesti menestyviä medioita. Sarjan voitti ompelulehti TAUKO Magazinen toimitus, jonka luoma englanninkielinen lehti on tuomariston mukaan kunnianhimoinen, kaunis ja toimiva.
Reippaasti arvonsa esiin tuova bookazine-tyylinen lehti liputtaa eettisyyden ja vastuullisuuden puolesta ja osoittaa, että monimuotoinen representaatio on paitsi arvovalinta myös hyvää liiketoimintaa.
– Suoraan kansainvälisille markkinoille lanseerattu lehti huokuu laatua. Harmoninen ja tyylikäs printti kytkeytyy saumattomasti digiulottuvuuteen ja verkkokauppaan, tuomaristo toteaa perusteluissaan.
JHL menestyi markkinoinnillisissa sarjoissa
Julkisen ja hyvinvointialojen liitto JHL:n Kyllä joku hoitaa -mainoskampanja sai voiton sekä Vuoden aikakauslehtimainos- että Vuoden aikakausmediakampanja -sarjassa. Tuomaristoon vaikutuksen teki se, että tunteisiin vetoava toteutus pysäyttää ja kertoo oleellisen jo ensivilkaisulla. Vaikka vain käsineet näkyvät, keskiössä on ihminen.
– Mainokset nostavat julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaisten omanarvontuntoa ja tekevät näkyväksi tätä tärkeää työtä. Kirkas oivallus ja pysäyttävä dramatisointi kantaa useissa kanavissa. Lisäksi kampanja sai aikaan konkreettisia tuloksia: se onnistui puhuttelemaan kriittisesti ammattiyhdistyksiin suhtautuvia nuoria ja siivitti JHL:n jäsenmäärän kasvuun.
Vuosittain jaettavien Edit-palkintojen tavoitteena on nostaa näkyvästi esiin aikakausmedioiden tekijöiden monipuolinen ammattitaito ja kannustaa kehittämään entistä laadukkaampaa aikakausmediajournalismia ja -mainontaa sekä liiketoiminnallisia ratkaisuja.
Editkilpailun voittajat 2022
Vuoden yleisömedia
Eeva, A-lehdet
Vuoden asiakasmedia
Yhteishyvä, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK
Vuoden ammatti- ja järjestömedia
Tehy-lehti, Tehy ry
Erikois-Edit
Apu Juniorin ukrainankielinen numero
Vuoden aikakausmediatoimittaja
Petri Pöntinen, Suomen Kuvalehti
Vuoden valokuvaaja aikakausmediassa
Akseli Valmunen, Suomen Kuvalehti, freelancer
Vuoden uudistaja aikakausmediassa
TAUKO Magazinen toimitus
Vuoden juttu aikakausmediassa
Repojen konsertti, Suomen Luonto 10/2022
Vuoden video tai audio aikakausmediassa
Eevan kirjaklubi, Eeva
Vuoden ulkoasu aikakausmediassa
Viinilehti, Viinilehti Oy
Vuoden irtonumero
Apu 10/2022, A-lehdet Oy
Vuoden aikakauslehtikansi, yleisöäänestys
Image 11–12/2022, A-lehdet Oy
Vuoden aikakausmediamainostaja
DNA
Vuoden aikakauslehtimainos
Kyllä joku hoitaa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Vuoden aikakausmediakampanja
Kyllä joku hoitaa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Itävuomarkkinointi- ja tutkimuspäällikö
Puh:040 540 1820outi.itavuo@aikakausmedia.fiAnniina Nissinenviestinnän suunnittelija
Puh:050 304 2855anniina.nissinen@aikakausmedia.fiLinkit
Aikakausmedia
Aikakausmedia ry valvoo aikakausmediakustantajien ja -julkaisijoiden etuja. Se kehittää ja tarjoaa työkaluja, joilla ala pystyy vastaamaan muuttuvan mediakentän kilpailuun. Kustantaja- ja julkaisijajäseniä on 230, ja ne julkaisevat yhteensä 440 painettua ja digitaalista aikakausmediaa Suomessa. Jäsenistössä ovat edustettuina yleisö-, ammatti- ja järjestömediat sekä asiakasmediat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aikakausmedia ry
Jokin näistä on Vuoden aikakauslehtimainos – tässä ovat Editkilpailun 2024 ehdokkaat31.3.2025 13:58:36 EEST | Tiedote
Vuoden aikakauslehtimainoksen tittelistä kilpailevat Alko, Baltic Sea Action Group ja Suomen World Vision. Vuoden aikakausmediakampanja -sarjassa ehdolla ovat LUT-yliopistot ja Aku Ankka Juniori.
Tässä ovat Editkilpailun toimituksellisten sarjojen voittajaehdokkaat!31.3.2025 13:56:32 EEST | Tiedote
Aikakausmedia-alan parhaita tekijöitä ja toteutuksia palkitsevan Editkilpailun vuoden 2024 voittajaehdokkaat ovat nyt julki. Voittajat palkitaan 15. toukokuuta Editgaalassa.
Aikakausmedia tukee koululaisten lukuiloa jakamalla lukutaitostipendejä3.3.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten lukuintoa tuetaan myöntämällä neljä 500 euron ryhmäkohtaista lukutaitostipendiä eskarista yläkouluun. Hakuaika päättyy 31. maaliskuuta.
Tiedote: Editkilpailun tuomaristoissa on 48 journalismin, markkinoinnin ja visuaalisuuden ammattilaista10.2.2025 12:07:06 EET | Tiedote
Aikakausmedia-alan parhaita tekijöitä ja toteutuksia palkitsevaan Editkilpailuun saatiin jälleen satoja ehdotuksia. Erikois-Edit-sarja, jossa palkitaan vaikuttavan uran aikakausmedian parissa tehnyt henkilö, keräsi ennätyksellisen paljon ehdokkaita.
Editkilpailun ilmoittautuminen on alkanut – tässä ovat vuoden 2024 sarjat!2.12.2024 08:50:00 EET | Tiedote
Aikakausmedia-alan tärkein kilpailu on täällä taas! Tänä vuonna Editkilpailussa on yhteensä 16 toimituksellista ja markkinoinnillista sarjaa, joihin ilmoittautuminen on nyt käynnissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme