Vaasan kaupunki - Vasa stad

Vaikuta nuorten tulevaisuuteen – hae mukaan tammikuun hackathoniin!

Jaa

Pohjanmaan poliisin ja Vaasan kaupungin Ankkuri-yhteishankkeessa on syksyn ajan kartoitettu nuorten kokemuksia haitallisista ilmiöistä, jotka tapahtuvat sosiaalisessa mediassa.

Ratkaisuja ongelmiin haetaan seuraavaksi ainutlaatuisessa hackathon-tapahtumassa, joka järjestetään 26.-27.1.2024 järjestötalolla Vaasassa (Korsholmanpuistikko 44).

Mukaan kutsutaan kaikki nuorten hyvinvoinnista ja turvallisuuden edistämisestä kiinnostuneet Pohjanmaan alueen järjestöt ja yhdistykset.

- Tunnistetut ilmiöt liittyvät erityisesti päihteiden välittämiseen, kyberkiusaamiseen, vihapuheeseen ja väkivallalla uhkaamiseen sekä groomingiin ja seksuaaliseen häirintään. Nykyaikana jopa puolet kaikista rikoksista tapahtuu verkossa, kuvailee Pohjanmaan poliisin ylikomisario Mika Jylhä.

Kehitystyötä on tehtävä, sillä ilmiöt lisääntyvät, ja niillä on hyvin haitalliset vaikutukset nuoriin.

- Sosiaalisessa mediassa tapahtuvat ilmiöt aiheuttavat nuorissa pelkoa, ahdistusta ja turvattomuutta, ja ne voivat myös johtaa esimerkiksi väkivaltatilanteisiin nuorten välillä. Nyt tarvitaan yhteistä työtä nuorten hyvän tulevaisuuden rakentamiseksi, toteaa Jylhä.

Mukaan nuoriin ja nuorten elämään liittyvät yhdistykset ja järjestöt

Hackathoniin haastetaan mukaan nuoriin ja nuorten elämään liittyvät yhdistykset ja järjestöt, kuten vanhempainyhdistykset, nuorten harrastusseurat, maahanmuuttajayhdistykset sekä mielenterveys- ja päihdeyhdistykset.

Hackathoniin valittaville tiimeille järjestetään esikarsinta aikavälillä 20.12.2023–14.1.2024. Esikarsinnassa tiimit esittelevät alustavan ratkaisuehdotuksensa työstettäviin ongelmiin.

- Osallistujilta odotetaan rohkeutta ja intoa tuoda esiin omia näkemyksiään ja innovatiivisia ratkaisuja. Järjestöt ja yhdistykset voivat myös tehdä yhteistyötä keskenään ja lähettää yhteisen ehdotuksen, kannustaa Jylhä.

Tammikuun hackathon-viikonloppuun valitaan mukaan 10 neljän hengen tiimiä. Jokaisessa tiimissä tulee olla yksi vastuuaikuinen ja vähintään yksi 15–29-vuotias nuori, muutoin tiimien kokoonpano on vapaa.

Paras tiimi palkitaan

Osallistuvat tiimit pääsevät hackathonissa työskentelemään yhdessä Rannikko-Pohjanmaan Ankkuritiimin ja alan asiantuntijoiden kanssa.

- Tiimit luovat konkreettisia ratkaisuja nykypäivän nuorten kohtaamiin haasteisiin. Ratkaisuehdotukset pitchataan lauantaina asiantuntijaraadille, ja parhain ehdotus palkitaan, kertoo Jylhä.

Hackathonin hakulomake löytyy osoitteesta https://forms.office.com/e/W3mrNwbcvq. Mukaan ilmoittautuneille toimijoille lähetään tarkemmat ohjeet osallistumisesta.

Myös laaja joukko nuoria pääsee tammikuussa osallistumaan ongelmien ratkaisuun. Ankkuri-hankkeen Vaasan pilottikoulujen luokat sekä toisen asteen oppilaitokset ja niiden oppilaskunnat voivat ilmoittautua mukaan yhdessä vastuuopettajien kanssa.

Koulut ja oppilaitokset ohjeistetaan hackathoniin erikseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ylikomisario Mika Jylhä, Pohjanmaan poliisilaitos, puh. 0295 449 307

Koordinaattori Raija Koivisto, puh. 040 518 6639, raija.koivisto2@edu.vaasa.fi

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye