Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Kallio Software Oy: Kolme suurinta työttömyyskassaa tekevät yhdessä historiaa

Jaa

Avoin työttömyyskassa A-kassa, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO ja YTK Työttömyyskassa ovat perustaneet Kallio Softwaren, joka rakentaa uuden etuuskäsittelyjärjestelmän ja tuottaa myös muita kehitys- ja ylläpitopalveluita kassoille. Yhtiö julkaisi kesällä hankkeeseen liittyvän kilpailutuksen ja hakee nyt toimitusjohtajaa. 

Työttömyyskassoihin kuuluu merkittävä osa suomalaisista palkansaajista, noin 1,9 miljoonaa henkilöä. Kolmeen suurimpaan kassaan kuuluu noin puolet tästä määrästä. Kassojen kautta maksetaan vuosittain noin 1,8 miljardia euroa etuuksia, pääosin työttömyyspäivärahaa, mutta myös vuorottelukorvausta, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. Kallio Softwaren perustajakassat vastasivat esimerkiksi vuonna 2022 yli puolesta tästä määrästä. 

Perinteisesti kassakentässä on tehty yhteistyötä järjestelmäkehityksen osalta, mutta kolmen kassan yhdessä perustama it-yhtiö on täysin uutta. ”Haluamme tuottaa ketterämpää ansioturvaa ja parhaat mahdolliset palvelut jäsenillemme. Uskomme, että yhdistämällä voimamme ja osaamisemme pystymme tuottamaan erinomaiset työvälineet käyttöömme”, sanovat perustajakassojen johtajat Auli Hänninen YTK:sta, Outi Mäki KOKOsta ja Irene Niskanen A-kassasta. 

Työttömyysturva on monimutkaista ja edelleen hyvin ihmiskeskeistä työtä. Tarve automaatiolle on kova, mutta kehitys on tehtävä työttömyysturvan ehdoilla. ”Esimerkiksi työttömyyden alussa lähetettävät ensihakemukset vaativat usein tarkistamista ja lisätietoja, eikä automaatiosta ole siinä merkittävästi hyötyä. Toisaalta olisi perusteltua, että esimerkiksi tulorekisteriä voisi käyttää entistä paremmin hyödyksi, jotta kuormittaisimme jäseniämme lisätietopyynnöillä vähemmän. Uuden järjestelmän kehittämisessä pääpaino onkin siinä, että pystymme tehostamaan käsittelytyötä niin työntekijän kuin asiakkaan päässä”, kassanjohtajat toteavat. 

Edellytykset merkittäville kustannussäästöille 

Nykyaikaisessa tiedonsiirrossa yhteydet muihin toimijoihin ovat a ja o. ”Olemme jatkuvasti yhteydessä muun muassa te-viranomaiseen, tulorekisteriin, Väestörekisteriin ja Eläketurvakeskukseen. Pienetkin muutokset muiden toimijoiden järjestelmissä aiheuttavat aina riskejä tiedonsiirrolle. Siksi pyrimme huomioimaan kesällä jo alkuvaiheen määrittelyssä tulevaisuuden tarpeita ja varautumaan niihin”. 

Yhteistyö kolmen suurimman kassan kesken luo edellytykset myös merkittäville kustannussäästöille. Kun järjestelmien kehitys ja ylläpito jaetaan useamman kassan kesken, säästöt hyödyttävät suoraan jäseniä.  ”Työttömyyskassoilla on vankka osaaminen työttömyysturvan toimeenpanosta ja olemme pystyneet ottamaan haltuun jatkuvasti kasvavat lainsäädännön vaatimukset toiminnassa. Näemme, että nyt on hyvä hetki ottaa yhdessä isompi digiloikka ja panostaa tulevaisuuden ansioturvan tehokkuuteen ja asiakaskokemukseen”, toteavat kassanjohtajat.   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Auli Hänninen, toimitusjohtaja, YTK Työttömyyskassa (puh. 040 041 5230)

Outi Mäki, kassanjohtaja, Korkeasti koulutettujen työttömyyskassa KOKO
(puh. 050 304 2448)

Irene Niskanen, kassanjohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa (puh. 040 860 1637)

Kuvat

Lisätietoa julkaisijasta

Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista.

Työttömyyskassan tehtävänä on turvata jäsentensä ansioturva työttömyyden tai lomautuksen yllättäessä. Kassa maksaa myös muita etuuksia, kuten liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa.

Teemme yhteistyötä useiden ammattiliittojen kanssa. Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija.

Keskustoimistomme sijaitsee Helsingin Hakaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa

Pirkanmaalla ansiopäivärahan saajien määrä laskenut12.11.2024 08:10:24 EET | Tiedote

A-kassan jäsenten työllisyys on kohentunut selvästi Pirkanmaalla vuoden aikana. Lokakuussa jäsenten työttömyysaste oli 9,6 prosenttia, mikä on jopa 3,8 prosenttiyksikköä alempi kuin vuoden alussa. Tämä positiivinen kehitys näkyy ansiopäivärahan saajien määrän laskuna, mikä on ollut havaittavissa useamman kuukauden ajan. Lokakuussa ansiopäivärahan saajien määrä oli 29,6 prosenttia pienempi kuin tammikuussa. Saajamäärät ovat olleet koko ajan viime vuotta korkeammat, mutta ero on kaventunut huomattavasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye