Ammattiliitto Jyty: Työmarkkinamallista on sovittava yhdessä, ei yksipuolisesti sanellen
Jyty on antanut lausunnon hallitusohjelman vientivetoisesta työmarkkinamallista ja sovittelujärjestelmästä työ- ja elinkeinoministeriölle. Jytyn mukaan hallitusohjelman vientimallia koskevista kirjauksista on luovuttava ja työmarkkinamallista on sovittava yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kesken.
– Suomalaisen työmarkkinamallin on perustuttava sopimiseen ja osapuolten yhteisymmärrykseen, ei yksipuoliseen sanelupolitiikkaan. Työmarkkinamalli on valmisteltava työmarkkinajärjestöjen kesken yhteistyössä. Siksi pidämme yhteisten neuvotteluiden jatkumista erittäin tärkeänä, korostaa Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.
Toimiva työmarkkinamalli turvaa Jytyn mukaan ansiokehityksen ja ostovoiman sekä edistää palkkatasa-arvoa ja samapalkkaisuutta.
– Samalla on hyväksyttävä, että mallista ei välttämättä tule kerralla valmista, vaan sitä on kehitettävä neuvottelukierroksesta toiseen. Osapuolten olisikin sitouduttava pitkäjänteiseen kehittämiseen poukkoilevan työmarkkinapolitiikan sijaan, Voima huomauttaa.
– Mallin on oltava työmarkkinaosapuolten näkökulmasta tasapainoinen. Mikäli halutaan hyödyntää muiden maiden, kuten Pohjoismaiden käytäntöjä, on huomioitava niin palkansaajien kuin työnantajienkin kannalta hyödylliset elementit, Voima jatkaa.
Hallitusohjelman mukainen vientimalli rikkoisi kansainvälisiä sopimuksia
Hallitusohjelmaan on kirjattu, että lakia työriitojen sovittelusta muutetaan niin, että palkantarkastusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella.
Jyty toteaa antamassaan lausunnossa, että hallitusohjelman mukainen vientimalli rikkoisi Suomen kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita, kuten Kansainvälisen työjärjestön ILOn sääntelyä.
– Hallituksen esittämä työmarkkinamalli voi johtaa sukupuolten ja eri alojen välisten palkkaerojen kasvamiseen, kommentoi Jytyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara, joka on aiemmin toiminut tasa-arvovaltuutettuna.
Käytännön näkökulmasta sääntely kaventaisi valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan mahdollisuuksia työriitojen ratkaisemiseen.
– Sopimiseen ei voi koskaan pakottaa. Kun sovittelijalla ei ole enää samoja mahdollisuuksia työriitojen ratkaisemiseen, on varsin todennäköistä, että esimerkiksi työtaistelut pitkittyvät ja monimutkaistuvat, kun hyväksyttävää ratkaisua ei löydy, Maarianvaara sanoo.
Jyty esittää myös lausunnossaan, että osana mallia kehitettäisiin järjestelmä, joka antaisi työmarkkinaosapuolille yhteisen talouden tilannekuvan.
Lue lausunto kokonaisuudessaan:
Ammattiliitto Jytyn lausunto työmarkkinamallista VN/30511/2023 (3.1.2024) PDF
Lisätietoja:
Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi
Jytyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara, puh. 040 968 0538, jukka.maarianvaara@jytyliitto.fi
Jyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, hyvinvointialueilla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Jyty ry
Ammattiliitto Jyty on tyytyväinen kunta-alan palkkausjärjestelmän uudistukseen20.12.2024 09:23:06 EET | Tiedote
KVTESiin tulee uusi tasopalkkajärjestelmä, joka tuo kannustavuutta kunta-alan työntekijöiden palkkaukseen.
Vientimalli romuttaa palkkatasa-arvon eteen tehdyn työn – ”Eduskunnan päätös vie tätä maata taaksepäin”17.12.2024 15:10:52 EET | Tiedote
Eduskunta hyväksyi tiistaina vientimallilain. Ammattiliitto Jyty on päätökseen erittäin pettynyt. Vientimalli vaikeuttaa Jytyn näkemyksen mukaan huomattavasti palkkatasa-arvon saavuttamista.
Jytyn argumentit: Miksi vientimalli on Suomelle virhe?3.12.2024 14:12:56 EET | Tiedote
Hallituksen esitys ns. vientimallista on tänään ja huomenna 3.–4. joulukuuta eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Työntekijäjärjestöt, erityisesti naisvaltaisten alojen liitot, vastustavat mallia kiivaasti. Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima perustelee, mihin liittojen kriittinen näkemys perustuu.
Jyty HUSin yt-tuloksesta: Tukipalveluihin kohdistuvat säästöt heikentävät potilashuollon laatua ja turvallisuutta28.11.2024 10:39:32 EET | Tiedote
HUSin päätös leikata tukipalveluista vaarantaa moniammatillisen hoivaketjun ja viime kädessä potilasturvallisuuden, arvioi Ammattiliitto Jyty HUSin yhteistoimintaneuvottelujen lopputulosta.
Ammattiliitto Jyty valitsi Jonna Voiman puheenjohtajaksi jatkokaudelle27.11.2024 14:52:09 EET | Tiedote
Voima ennustaa vientimallilain tuovan neuvottelukierrokseen jännitteitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme