Kymi Librin uusi kirjoituskilpailu vie hautausmaalle
Kävelyretki hautausmaalle tai sankarihaudoille saa miettimään elämän ja kuoleman suuria kysymyksiä ja ihmiskunnan historiaa. Teksti hautapaadessa tai erikoinen hautamonumentti saa kuvittelemaan, mikä tarina on kiven takana. Nyt on aika kirjoittaa se!
Kymi Libri -kirjamessujen kannatusyhdistys PRO Kaakon kirjamessut ry on vuodesta 2018 lähtien järjestänyt kahden vuoden välein valtakunnallisen, kaikille avoimen kirjoituskilpailun. Parhaista teksteistä kootaan yhteistyössä Reuna-kustantamon kanssa antologia ja voittajat julkistetaan kesäisillä kirjamessuilla.
Ensimmäisen, jokiaiheisen kilpailun voitti Leena Lepistö tarinalla Tonavan aallot. Seuraavaksi teemana oli rata, ja parhaaksi tarinaksi äänestettiin Olli Sarpon Rakastaja. Sen jälkeen etsittiin tivoliaiheisia tarinoita, ja raatiin teki vaikutuksen Riitta Myöhäsen novelli Yllätyksiä sotatiellä: Ilta tivolissa.
Helmikuussa 2024 käynnistyy seuraava kilpailu, jonka otsikko on Hautausmaalla. Tarinassa voidaan olla joukkohaudan äärellä, tutkimassa vainajien nimiä, hautajaismenoissa tai vaikkapa kiviveistämössä. Ympäristö voi olla ihmisten, eläinten tai tunteiden hautausmaa missä päin maailmaa tahansa. Genre on vapaa, ja aihe sopii perinteisen proosan lisäksi kauhufantasiaan tai rikostarinaan.
Kirjoituskilpailun esiraadin työskentelyä johtaa kirjailija, kirjoituskouluttaja Irja Sinivaara. Raati valitsee tarinat antologiaan ja shortlistille kuusi ehdokasta, joista voittajan valitsee teologian tohtori Timo Pokki.
Tekstit tulee lähettää 30.9.2024 mennessä sähköpostin liitteenä osoitteeseen kilpailu@reunalla.fi. Samasta osoitteesta saa tarkat osallistumisohjeet.
Julkaistut antologiat
Joki – 33 kokijaa, toimituskunta Mervi Vyyryläinen ja Harri Kivelä
REUNA 2019, 156 sivua, TARJOUS 5,00 (ovh 26,90)
ISBN: 978-952-355-158-9
Rata – 20 kertojaa, toimituskunta Toini Lehto ja AP Kivinen
REUNA 2021, 119 sivua, TARJOUS 10,00 (ovh 26,90)
ISBN: 978-952-355-074-2
Tivoli – 20 kävijää, toimituskunta Olli Sarpo, Kini Laine, Tuula Ulvi ja Jukka Vartiainen
REUNA 2023, 110 sivua, TARJOUS 15,00 (ovh 26,90)
ISBN: 978-952-355-158-9
Tilaukset tilaus@reunalla.fi tai verkkokauppa reunalla.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli SarpoReuna Publishing House Oy / Toimitusjohtaja
Puh:040 9010 411olli.sarpo@reunalla.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House
Hae Reunan maksuttomalle residenssiviikolle 14.–19.7.20248.3.2024 14:53:45 EET | Tiedote
Kymi Libri -kirjamessuja järjestävä yhdistys Pro Kaakon kirjamessut ry on saanut apurahan, jolla se järjestää neljälle kirjoittajalle maksuttoman residenssiviikon etelä-Kouvolassa, Anjalassa ja Myllykoskella. Viikko sisältää kirjoitusohjausta, kustannustoimittajan palautetta, päivän kirjakaupassa ja Reuna-kustantamossa sekä ryhmän esiintymisen Anjalan kartanon torstaiklubilla 18.7.
Kummalle presidenttiehdokkaalle suosittelisit tätä kirjaa?30.1.2024 13:41:06 EET | Tiedote
Lastenkirja nostaa aikuisten keskusteluun ihmisarvon käsitteen – mutta lapset lukevat sitä kuin mitä tahansa hyvää lasten kuvakirjaa.
Kymi Kantrin esiintyjät julkistettiin25.1.2024 12:52:21 EET | Tiedote
Heinäkuussa Kouvolan Myllykoskelle kokoontuu jälleen stetsonkansaa koko Suomesta. Viidettä kertaa järjestettävä Kymi Kantri -festivaali on Suomen suurin juurimusiikkitapahtuma.
Kerro rakkaimman taulusi tarina!17.1.2024 16:51:28 EET | Tiedote
Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla vietetään 23. maaliskuuta omien taulujen päivä. Myllykoskella ja lähellä asuvat voivat tuoda taulunsa yhdeksi päiväksi muiden nähtäville ja kertoa taulun tekijästä, vaiheista ja päätymisestä nykyiselle omistajalle. Kauempana asuvat voivat lähettää taulun tarinan videolla.
Reuna-kustantamon Joulukalenteri-lahjoitus Hope ry:lle13.12.2023 16:25:01 EET | Tiedote
Reuna jatkaa avustustoimintaa kulttuurin avulla – ja työllä on nykyisessä asenneilmapiirissä rahasummaa suurempi merkitys. Kahdeksannen Joulukalenteri-kirjan 25 kirjoittajaa lahjoittavat tänä vuonna tekijänpalkkionsa äitien perustamalle Hope ry:lle. Lahjoitussumma on 400 euroa, ja sillä hankitaan joululahjoja ja harrastusvälineitä vähävaraisille perheille.