Verenluovutus muutti Vantaalle – tavoitteena saada lisää uusia luovuttajia
Verenluovuttajat pääsevät ojentamaan kätensä 15.1.2024 alkaen Veripalvelun uudessa toimipisteessä Vantaalla, kauppakeskus Jumbo-Flamingossa. Uuden, pysyvän sijainnin myötä Veripalvelu pyrkii olemalla läsnä siellä, missä ihmiset liikkuvat sekä samalla laajentamaan luovuttajakuntaa.
”Jumbo-Flamingo on yksi pääkaupunkiseudun ja koko Suomen vilkkaimmista kauppakeskuksista, jonne on hyvät yhteydet niin julkisilla kulkuvälineillä kuin autolla. Kauppakeskuksessa liikkuu runsaasti ihmisiä, joiden toivomme tulevan verenluovutukseen muun asioinnin ohessa”, yksikön päällikkö Pirjo Grön Veripalvelusta taustoittaa.
Keskeinen sijainti helpottaa myös verihuollon logistiikkaa. Kaikki Suomen verivalmisteet tehdään Veripalvelun päätoimipisteessä Vantaan Vehkalassa, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Jumbo-Flamingon luovutuspaikasta.
”Uudesta toimipisteestä luovutettu veri jatkaa matkaansa Vehkalaan tuotantoon ja sieltä valmisteet eteenpäin sairaaloihin todella nopeasti”, Grön toteaa.
Monipuoliset mahdollisuudet auttaa potilaita
Uudessa toimitilassa voi luovuttaa tavalliseen tapaan verta, mutta myös pelkästään verihiutaleita sekä helmikuun lopulta lähtien plasmaa. Lisäksi Jumbo-Flamingon uusiin tiloihin muuttaa Etelä-Suomen liikkuvan veripalvelutoiminnan tukikohta.
”Vantaan toimipisteemme tulee olemaan verenluovutuksen toiminnoiltaan laajin ja monipuolisin. Luovuttajat voivat osallistua potilaiden auttamiseen kolmella eri tavalla. Muutto vahvistaa muun muassa valmiuttamme kerätä ja toimittaa plasmaa lääkeraaka-aineeksi, josta on Euroopassa tällä hetkellä pulaa”, Pirjo Grön kertoo.
Kolme kiinteää luovutuspistettä pääkaupunkiseudulla
Veripalvelulla on jatkossa pääkaupunkiseudulla yhteensä kolme kiinteää verenluovutuspistettä, joista yksi on Helsingin ydinkeskustassa Sanomatalossa ja yksi Espoon Iso Omenan kauppakeskuksessa. Pääkaupunkiseudulla järjestetään entiseen tapaan myös verenluovutustilaisuuksia ja lisäksi seudulla kiertää viime syksynä toimintansa aloittanut Verenluovutusbussi.
Vantaalle muuton myötä Helsingin Kivihaan verenluovutuspisteen toiminta päättyi. Kivihaan kiinteistössä Veripalvelu ehti toimia vuodesta 1972.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirjo GrönYksikön päällikkö, Veripalvelu Vantaa
Puh:+358 50 374 1005pirjo.gron@veripalvelu.fiSanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiLinkit
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Auta potilaita joulun pyhien ympärillä - verenluovutus avoinna myös tapaninpäivänä16.12.2024 11:39:17 EET | Tiedote
Verenluovuttajilta toivotaan aktiivisuutta joulunpyhien ympärille osuvina päivinä, sillä potilaat tarvitsevat verivalmisteita joka päivä. Kaikkia veriryhmiä tarvitaan, mutta tällä hetkellä tarve erityisesti negatiivisten veriryhmien luovuttajista on suuri. Veripalvelu valmistautuu joulun aikaan pitämällä verenluovutuspaikkoja auki myös tapaninpäivänä.
Verenluovuttajien hepatiitti E -virustestaus lopetetaan epidemian laannuttua29.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu aloitti maaliskuussa 2024 hepatiitti E -viruksen testaamisen verenluovuttajien verinäytteistä, kun Suomessa todettiin normaalia enemmän hepatiitti E -tartuntoja. Nyt epidemian laantumisen myötä Veripalvelu lopettaa hepatiitti E -testauksen käsiteltyään asiaa Tartuntatautien neuvottelukunnan ja Fimean kanssa. Mikäli uusia hepatiitti E -epidemioita tulee, Veripalvelulla on kyky käynnistää testaus nopeasti uudelleen.
Ojenna kätesi Veripalvelun uusissa toimitiloissa kauppakeskus Minnassa18.11.2024 07:30:28 EET | Tiedote
Veripalvelu muuttaa Kuopiossa kauppakeskus Minnan toiseen kerrokseen 19.11.2024. Vanha toimitila kauppakeskus Sektorissa sulki ovensa 12.11.
Tutkimustieto rauta-arvoista ohjaa verenluovutuksen suosituksia11.11.2024 08:50:55 EET | Tiedote
Veripalvelun tutkijat ovat julkaisseet uutta tutkimustietoa verenluovuttajanaisten terveydestä. Niiden pohjalta on tarkennettu verenluovutuksen suosituksia ja ohjeita. Veripalvelu on mukana useissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa, joiden tulosten avulla luovutuskäytäntöjä kehitetään jatkuvasti.
Veripalvelun tutkimusrahastolta apurahoja luovuttajatutkimukseen ja vaikeiden sairauksien hoitojen kehittämiseen23.10.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahasto on myöntänyt uusia tutkimusapurahoja tutkimusprojekteille, joissa keskitytään veren ja kudosten luovutukseen sekä sopivuuteen vastaanottajan ja luovuttajan välillä. Lisäksi apurahoja jaetaan elinsiirto- ja syöpähoitoja edistävään tutkimukseen. Yhteensä apurahoja myönnettiin tänä vuonna 500 000 euroa 12 tutkimusprojektille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme