Jaakonaholta viimein uutta omaa musiikkia – Build-soololevyn ensimmäinen single Beauty Box soi empatiaa joka soinnullaan
Jaakonahon, eli kitaristi-tuottaja-säveltäjä Jussi Jaakonahon toisen soololevyn julkaisu lähestyy: maaliskuussa ilmestyvän uuden Build-levyn syvälliseen ja sydämelliseen äänimaisemaan pääsee kurkistamaan, kun ensimmäinen single Beauty Box ilmestyy huomenna perjantaina 19. tammikuuta suoratoistopalveluihin. Beauty Box -single ja video ovat jo tänään ensinäytössä ja -katselussa Soundi-lehden sivuilla.

Jaakonaho on pitänyt itsensä kiireisenä sitten ensimmäisen, ylistäviä arvioita kansainvälistä Vintage Guitar -lehteä myöten saaneen, vuonna 2017 ilmestyneen Ghost Riot -sooloalbuminsa. Kitaristi-säveltäjän viime vuosien työlistalta löytyy muun muassa tunnusmusiikin säveltäminen Kaikki synnit -rikossarjan kaikkiin kolmeen tuotantokauteen, The Shubie Brothers -yhtyeen kanssa keikkailu ja kahden albumin julkaisu, Pimeys-yhtyeen, Martti Servo & Napander -yhtyeen, Ismo Alangon ja Pekko Käpin levyjen tuottaminen ja aktiivinen keikkailu kitaristina Ismo Alangon ja Jonna Tervomaan bändeissä.
Uusi oma pitkäsoitto on valmistunut pikku hiljaa kaiken ohella, mutta ei vahingossa: omien sanojensa mukaan Jaakonaho tiesi jo saatuaan Ghost Riot -albumin valmiiksi, että “tämä ei jää tähän”. Ghost Riotin tapaan myös 22. maaliskuuta julkaistava Build on tekijänsä näköinen instrumentaalilevy, mutta luvassa on syvällisempää musiikillista ja henkilökohtaista päivitystä, kuin Jaakonahon monimuotoisella, tyylilajeja jazzista trance-beatin kautta groove-rytmeihin suruttomasti yhdistelleellä debyytillä.
– Beauty Box lienee jonkinlainen empatian instrumentaalimusiikillinen kiteytymä, minun keinoillani. Minulta ei usein helposti synny rennon lempeää ja auvoisaa musiikillista maisemaa. Nyt näin kävi ja olen siitä iloinen, Jaakonaho toteaa nyt julkaistavasta singlestä.
Jaakonaho paljastaa myös, että singlen ja koko levyn eräänlaiseksi teemaksi muodostui jokaisen ihmisen eteen ennemmin tai myöhemmin vääjäämättömästi tuleva asia: luopuminen.
– Luopuminen lapsuudesta, ystävistä, kodista, kotikaupungista, nuoruudesta, kumppaneista, läheisistä, terveydestä, työpaikasta, omaisuudesta, ammatista, perheestä… Luopuminen on kaikessa läsnä enemmän kuin ehkä tiedostammekaan. Miten sen kanssa elää ja minkälaisen se meistä muovaa. Jotkut katkeroituvat, kovettavat itsensä. Jotkut tulevat empaattisemmiksi. Itse olen havainnut itsessäni jälkimmäistä, alati lisääntyvää pyrkimystä myötäelämiseen.
Jaakonaho: Build -levyllä soittavat Jaakonahon lisäksi: Mamba Assefa – perkussiot, Joakim Berghäll – tenorisaksofoni, Dana Colley (Morphine) – baritoni- ja tenorisaksofoni, Glenn Kotche (Wilco) – perkussiot, Antti Lötjönen – pystybasso, Amalia Martinez – laulu, Tuomo Prättälä – flyygeli, Niko Votkin – rummut.
Äänitys ja Miksaus: Ático
Rumpuraitojen äänitys: Ambience Studios, äänittäjä Abdissa Assefa
Masterointi: Jaakko Viitalähde, Virtalähde Mastering
Levyn kansitaide: Emmi Malmström ja Jussi Jaakonaho
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Ainutlaatuinen kansanjuhla Bara Bastu yhdistää saunan, Euroviisut ja festivaalitunnelman Tukholman Djurgårdenissa29.4.2025 15:23:35 EEST | Tiedote
Tukholman Djurgårdenin idyllinen Galärparken muuttuu festivaalialueeksi Eurovision laulukilpailun aikana 15.–17. toukokuuta. Bara Bastu -tapahtuma on kunnianosoitus suomalaiselle saunakulttuurille, Euroviisujen sähköiselle tunnelmalle sekä elämänilolle. Koko perheen tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita nauttimaan lämpimistä löylyistä, seuraamaan Euroviisujen suoria lähetyksiä ja osallistumaan monipuoliseen ohjelmaan, joka kattaa Sauna Talksit, DJ-esitykset, leikkimielisen "Finnkampen"-vihtomiskilpailun sekä paljon muuta.
Musiikkitalon Urkujen syksyn 2025 ohjelmisto julki – luvassa on kantaesityksiä, klassikoita ja avaruudellista poetiikkaa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Ensi syksynä Musiikkitalon urut vievät kuulijat olemassaolomme perimmäisten kysymysten äärelle, salaperäiseen urkumaahan ja vähän hulluudenkin pariin. Luvassa on mm. Olli Kortekankaan 70-vuotisjuhla, kunnianosoitus Kaija Saariaholle sekä minifestivaali, jossa kahden päivän aikana Musiikkitalon konserttisalin lavalle nousee viisi urkuria, kaksi solistia ja monikymmenhenkinen sekakuoro. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä!
Sami Saaren ja Jazzpoikien uusi single Jari tanssittaa kohti kesää suorapuheisella inhimillisen kolmiodraaman tarinalla25.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Suomi-soulin ja tanssijazzin ikoni ja ikiliikkuja Sami Saari julkaisee yhdessä Jazzpojat-yhtyeen kanssa uuden singlen Jari tänään perjantaina 25. huhtikuuta. Single on ensimmäinen maistiainen 22. toukokuuta ilmestyvältä Nyt tai ei koskaan -albumilta, joka on Jazzpoikien ja Sami Saaren “tanssijazztrilogian” kolmas albumi. Levy julkaistaan suoratoistopalveluiden lisäksi myös vinyylinä.
Konneveden Naisten viikolla 2025 luvassa on maailmanluokan taidetta Helsinki Chamber Orchestran Kaija Saariahon Lichtbogen-ulkoilmakonsertista jouhikkotaiteilija Pekko Käpin intiimiin savutupakeikkaan9.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
18.-21. heinäkuuta viidettä kertaa järjestettävä Konneveden Naisten viikko on julkistanut kesän 2025 ohjelmansa. Tänä vuonna Konnevedellä kuullaan muun muassa ainutlaatuinen Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertti, joka muodostuu säveltäjä Kaija Saariahon harvoin esitetystä teoksesta Lichtbogen sekä 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesityksestä Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille, solistinaan Minna-Leena Lahti. Näyttelijä Seela Sella esiintyy konsertissa lausujana.
Helsinki Litin ja Konstsamfundetin kirjalliset mestarikurssit jatkuvat toukokuussa – seuraavana vieraana Linn Ullmann4.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki Lit ja Konstsamfundet-yhdistys jatkavat kirjallisten mestarikurssien järjestämistä toukokuussa 2025. Seuraavan 13.5. järjestettävän kurssin vieraana on norjalainen kirjailija Linn Ullmann, joka saapuu Helsinkiin Amos Andersonin kotimuseoon kertomaan kirjailijanurastaan ja kirjoitusprosesseistaan. Mestarikurssilla Linn Ullmannia haastattelee ja hänen kanssaan keskustelee Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teir.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme