Kolmannet Fiksuviini-messut järjestetään maaliskuussa
Positiivisen palautteen innoittamana kolmannet Fiksuviini-messut järjestetään kaikille viinin ystäville perjantaina 15.3.2024. Tällä kertaa paikaksi on valikoitunut tunnelmallinen Hima & Sali Kaapelitehtaalla.

Järjestyksessään kolmannet Fiksuviini-messut järjestetään maaliskuussa upeissa Hima & Salin tiloissa Helsingin Kaapelitehtaalla. Tänä keväänä suosion määrään vastataan isommalla tapahtumalla, johon mahtuu entistä enemmän asiakkaita ja jossa on entistä enemmän maahantuojia mukana. Messujen konsepti on kuitenkin todettu toimivaksi ja se pidetään pääasiallisesti samanlaisena kuin ennenkin.
Messuilla on mukana laaja joukko suomalaisia viinien maahatuojia, kuten Muru Wines Oy, Servaali Oy, Winepartners Finland Oy, Weingut Corvers Kauter, Galatea Beverages Oy, Arvid Nordquist Finland Oy, Mr.Nebbiolo Oy, Nordalco Oy ja Viinitie Oy. He tuovat mukanaan hinta-laatusuhteeltaan parhaimpia viinejä viinin ystäville maisteltavaksi. Kaikkien maisteluannosten hinta viinistä riippumatta on kolme euroa.
Tapahtuman tunnelma halutaan pitää rentona ja maanläheisenä. Kävijä saa rauhassa istua pöydän ääreen ystäviensä kanssa tutustuen viineihin ja mahdollisesti myös muihin vierailijoihin jakaen uusien makuelämysten tuoman ilon. Messujen intiimi tunnelma korostuu järjestäjien ja tarjoiluhenkilökunnan ollessa kontaktissa vierailijoiden kanssa, jokseenkin myös kuivan huumorin kera.
Messujen teema keskittyy samaan, kuin Fiksuviini.fi-palvelu itse, eli esille tuodaan parhaimpia hinta-laatusuhteen omaavia viinejä. Messuilla on tilaa kolmellesadalle ensimmäiselle Biletti-palvelussa ilmoittautuneelle. Kymmenen euron sisäänpääsykustannus pitää sisällään vaatesäilytyksen ja palautettavan Riedel-maistelulasin.
Fiksuviini-messut Vol 3.
-
perjantai 15.3. klo 16-21.30
-
ravintola Hima & Sali, Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 C
-
sisäänpääsy 10€ +palvelumaksu, liput myy Biletti.fi
-
lippu sisältää vaatesäilytyksen ja palautettavan Riedel-maistelulasin
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henry JohanssonPerustajaFiksuviini.fi
Puh:0405229613info@fiksuviini.fiwww.fiksuviini.fiLinkit
Fiksuviini.fi-palvelu etsii parhaimmat hinta-laatusuhteen viinit Alkon valikoimasta. Palvelu on suunniteltu suomalaisille kuluttajille, jotka arvostavat parempaa viinilaatua samaan hintaan.
Fiksuviini.fi julkaistiin tammikuussa 2021 – Facebookissa jaettavista viinivinkeistä on nopeasti kasvanut yksi Suomen suurimmista ja vaikuttavimmista viinimedioista yli 30.000 seuraajan muodossa. Autamme kuluttajia, tuemme maahantuojia ja vähennämme viinihävikkiä.
Olemme Alkosta riippumaton toimia, joka kuratoi Alkon valikoimaa, jotta kuluttajien olisi helpompi valita oikeat viinit.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fiksuviini.fi
Fiksuviini testasi kaikki Alkon alle 10€ kuohuviinit: Tämä on paras.4.4.2025 10:39:01 EEST | Tiedote
Fiksuviini.fi-palvelu testasi kevään 2025 aikana kaikki Alkon alle 9 euron puna- ja valkoviinit sekä kaikki alle 10 euron kuohuviinit. Kuohuviineistä yksi oli laadullisesti selkeästi yli muiden. Aidon, laadukkaan cavan löytyminen näin edullisesti oli todella hämmästyttävää.
Fiksuviini testasi kaikki Alkon alle 9€ valkoviinit: Tämä on paras.20.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Fiksuviini.fi-palvelu testasi kevään 2025 aikana kaikki Alkon alle 9 euron puna- ja valkoviinit sekä kaikki alle 10 euron kuohuviinit. Valkoviineistä löytyi yksi maininnan arvoinen löytö.
Tästä maasta tulee parhaat hinta-laatusuhteen viinit29.11.2024 05:00:00 EET | Tiedote
Mistä maasta tulee maailman parhaat hinta-laatusuhteen viinit? Vastaus on mielestämme yksinkertainen ja se ei ole Kanada, vaan Espanja. Miten perustelemme vastausta? Espanjasta tulee paljon laadukkaita viinejä kohtuullisesti hinnoiteltuna. Rioja, Ribera del Duero, Priorat jne. punaviineissä ja Rias Baixas, Rueda ja Bierzo valkoviineissä. Tosin samaa voisi sanoa monesta muustakin maasta. Espanjan erottaa kaikista muista viinimaista siinä, että osaa viinejä kypsytetään pitkään ja siitä huolimatta ne ovat kohtuullisen hintaisia, jopa edullisia. Tämä on todella poikkeuksellista.
Valkoviinisuositus joulupöytään22.11.2024 05:00:00 EET | Tiedote
"Hyvä valkoviini, jotain muuta kuin Rieslingiä, runsaasti makua" on vaikea yhdistelmä. Usein nämä viinit ovat lähellä tai yli 20€ hintaluokkaa. TikTok-seuraajia kiinnostaa myös chileläiset viinisuositukset. Niitä ei ole helppoa löytää, mutta nyt olemme tehneet todellisen löydön, joka sopii loistavasti joulun ajan voimakkaiden kalaruokien makuihin.
Ukrainalaisia viinejä Alkoon20.11.2024 11:11:07 EET | Tiedote
Alkon valikoimaan on lisätty neljä uutusviiniä Ukrainasta. Ukrainalaisia viinejä ei ole montaa aikaisemmin valikoimassa ollut. Näitä viinejä yhdistää alkuperän lisäksi erittäin herkullinen maku ja kohtuullinen hinnoittelu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme