Etelä-Savon luonnonjäät ovat paksuuntuneet enimmillään kuusi senttiä
Alueellisten ja valtakunnallisten seuranta-asemien havaintojen perusteella Etelä-Savon jäät ovat paksuuntuneet edellisestä jääkierroksesta nollasta kuuteen senttimetriä. Peruveden jäätilanteessa ei havaittu merkittävää muutosta edelliseen kierrokseen.
Etelä-Savon ELY-keskus ja Suomen ympäristökeskus mittasivat jään paksuuksia kuudella järvellä Etelä-Savossa. Mittaukset tehtiin n. 100 metrin etäisyydellä rannasta. Jääpeitteen kokonaispaksuudet vaihtelivat järven mukaan 31–40 cm välillä. Seuranta-asemilla jää oli ajankohtaan nähden 5–14 cm keskimääräistä paksumpaa.
Alueellisilla seuranta-asemilla jäänpäällinen lumikerros oli 15–18 cm paksu. Korpijärvellä oli mittaushetkellä vähiten lunta, tosin voimakas tuuli pöllytti lunta ilmaan ja lumen määrässä jään päällä oli silmin nähtäviä eroja. Muilla alueellisilla asemilla mittauspisteiden lumen määrä oli samaa luokkaa, tosin voimakas tuuli pöllytti lunta niissäkin. Kaikilla asemilla satoi myös uutta lunta.
Jos seurantapisteen kohdalle on merkitty ”ei mittaustulosta”, jää on ollut liian heikkoa mittauksen turvalliseen suorittamiseen.
Jäänmittaustulokset 22.1.2024.
Ristiina Yövesi 36 cm. Teräsjäätä keskimäärin 19 cm, kohvajäätä keski-määrin 17 cm, lunta jään päällä 17 cm. Jään paksuuden poikkeama ajankohdan 2000-luvun kes-kiarvosta +12 cm.
Mäntyharju Korpijärvi 33 cm. Lunta jään päällä 15 cm. Lumipyry esti teräsjään ja kohvan osuuksien mittaamisen peittämällä näkymän. Poikkeama ajankohdan 2000-luvun keskiarvosta +12 cm.
Mäntyharju Pyhävesi 32 cm. Teräsjäätä keskimäärin 15 cm, kohvaa 17 cm. Lunta jään päällä 17 cm. Poikkeama ajankohdan 2000-luvun keskiarvosta +8 cm.
Pertunmaa Peruvesi 31 cm. Teräsjäätä keskimäärin 15 cm, kohvaa keskimäärin 17 cm. Lunta jään päällä 18 cm. Poikkeama ajankohdan 2000-luvun keskiarvosta +5,7 cm.
Oravi Haukivesi 40 cm. Poikkeama mittaushistorian keskiarvosta +14 cm.
Haukivuori Kyyvesi 34 cm. Teräsjäätä 14 cm, kohvaa 20 cm. Poikkeama mit-taushistorian keskiarvosta + 2 cm.
Kierroksen paksuin jää (40 cm) havaittiin Oravissa. Ohuin jää (31 cm) havaittiin Peruvedellä. Peruvedellä havaittu jään paksuneminen edelliseen kierrokseen verrattuna oli alle 0,5 cm. Peruvedellä havaittiin kierroksen suurin vaihtelu teräsjään paksuudessa: metrin säteellä oli neljän sentin ero. Muilla asemilla havaittu vaihtelu oli sentin luokkaa.
Mittaukset tehdään valtakunnallisilla jäähavaintopaikoilla 10 päivän välein ja alueellisilla havaintopaikoilla kuun 10. ja 20. päivä. Seuraava mittauspäivä on valtakunnallisilla havaintopaikoilla 30.1.2024. Alueellisilla havaintopaikoilla seuraava mittauskierros on 12.2.2024.
Tämänhetkisen 10 vuorokauden sääennusteen mukaan lämpötilat vaihtelevat Etelä-Savossa -11 ja +2 asteen välillä ja lunta voi sataa parisen kymmentä senttiä. Ottaen huomioon lumen tämänhetkinen määrä alueellisilla jääasemilla, jäiden paksuuntuminen alueellisilla asemilla lienee viiden sentin luokkaa seuraavan 10 vuorokauden aikana, ellei sääennusteeseen tule merkittäviä muutoksia. Arvio perustuu edellisten kierrosten havaintoihin vastaavissa sääoloissa.
Etelä-Savon jääpeite on alueellisten ja valtakunnallisten asemien perusteella nyt 2–14 cm keskimääräistä parempi joulu-tammikuun vaihteen pakkasten jäljiltä. Kohvan ja teräsjään havaitut osuudet kokonaisjäänpaksuudesta olivat tällä kierroksella karkeasti puolet ja puolet.
Alueellisten ja valtakunnallisten asemien havaintojen perusteella teräsjään keskimääräiset paksuudet hipovat nyt moottorikelkalle asetettua vähintään 15 sentin turvarajaa. Henkilöautolle asetettu teräsjään turvaraja (vähintään 20 cm) ei täyttynyt yhdelläkään Etelä-Savon alueellisella tai valtakunnallisella jääpisteellä tällä kierroksella. Oravista ja Korpijärveltä ei ole tältä kierrokselta tietoa teräsjään osuudesta.
Vaikka Etelä-Savon jäätilanne on jääasemien havaintojen perusteella nyt ajankohdalle keskimääräistä parempi, jäillä kulkijoiden on edelleen hyvä muistaa, että jäillä liikkumiseen sekä jalan että ajoneuvoilla liittyy aina riski: Vesistöjen välillä ja sisällä voi olla merkittäviä ja äkillisiäkin eroja jään kantavuudessa, eikä eroa välttämättä silmin näe jäänpäällisen lumipeitteen tai kohvan läpi. Varsinkin jäällä kulkijalle tuntemattomalla alueella on hyvä muistaa varotoimet.
Ilmoitetut jäänpaksuudet eivät milloinkaan kerro kyseisen järven koko jäätilannetta, vaan pelkästään yhden tutkimuskohteen tuloksen. Mittauspaikat ovat korkeintaan 100 metrin etäisyydellä rannasta, eivätkä näin ollen kuvaa selkävesien jäätilannetta. Mittauspaikat eivät myöskään sijaitse virtapaikoissa.
Yhteyshenkilöt
Juuso Pätynenvesistösuunnittelija
Puh:0295 024 273juuso.patynen@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savossa haetaan ideoita uudeksi käytöksi vajaalle käytölle jääneisiin rakennuksiin26.9.2024 12:45:43 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on käynnistänyt hankkeen "Julkisen rakennuskannan uudet sisällöt", jolla ideoidaan uutta käyttöä vähälle käytölle jääneisiin, julkisiin rakennuksiin. Lempinimen Jurakausi saanut hanke toteutetaan yhteistyössä alueen kuntien kanssa, joilla on paras tieto paikallisen rakennuskannan potentiaalista uudessa käyttötarkoituksessa.
Koulujen alkaminen vähensi työttömien naisten määrää24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savossa oli elokuun lopussa 5 641 työtöntä, 453 henkilöä ja 9 % enemmän kuin vuosi sitten. Elokuun aikana kokonaan työttömien määrä laski 383:lla (6 %) ja lomautettujen määrä 46:lla (11 %). Työttömien naisten määrä laski 286:lla, isona syynä koulujen alkaminen. Työttömien miesten määrä laski vähemmän, 97:llä. Elokuun lopussa työttömänä oli 10,1 % työvoimasta.
1260 ukrainalaista siirtynyt kuntalaisiksi Etelä-Savossa11.9.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntalaisiksi jokaisessa Etelä-Savon kunnassa. Eniten ukrainalaisia maakunnassa on sijoittunut Mikkeliin ja toiseksi eniten Pieksämäelle. Yhteensä tilapäistä suojelua saavia ukrainalaisia on siirtynyt kuntiin 1260.
Arvokkaiden lintuvesien kunnostus Pieksämäellä jatkuu26.8.2024 12:36:02 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-Keskus jatkaa kunnostusruoppauksia kahdella arvokkaalla lintuvesikohteella; Vehkalammella ja Kirkko-Surnuilla. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt molemmille kohteille vesilain mukaiset luvat viime vuonna.
Kangasniemen Pukkiselän tilaa parannetaan vedenpintaa nostamalla22.8.2024 10:10:42 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus aloittaa kunnostustyöt arvokkaalla lintuvesikohteella Kangasniemen Pukkiselällä. Pukkiselkää kunnostetaan rakentamalla pohjapato Pukkiselän ja Tiplammen väliseen uomaan, Luusniementien välittömään läheisyyteen. Pohjapadon tarkoitus on pidättää vettä järvessä kuivimpina aikoina ja ehkäistä näin järven umpeenkasvua. Hanke toteutetaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka rahoittaa ympäristöministeriö. Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt vesilain mukaisen luvan pohjapadon rakentamiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme