SDP

Kansanedustaja Maria Guzenina ehdolle eurovaaleihin

Jaa

SDP on asettanut Maria Guzeninan ehdolle eurovaaleihin. Guzenina on espoolainen viidennen kauden kansanedustaja ja EU-asioita käsittelevän suuren valiokunnan varapuheenjohtaja. Hän on toiminut aiemmin myös ministerinä sekä Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

 - Päätös lähteä ehdolle syntyi pitkän harkinnan jälkeen. Meillä on Suomessa vallassa porvari-perussuomalainen hallitus, joka vie hallitusohjelmansa kirjaukset läpi opposition vastustuksesta ja yleisestä mielipiteestä huolimatta. Vaikka opposition rooli onkin tärkeä, koen, että pystyn tässä tilanteessa palvelemaan äänestäjiäni parhaiten tekemällä Suomeen vaikuttavaa lainsäädäntötyötä Euroopan parlamentissa, Guzenina pohtii.

Euroopan parlamentissa vaikutetaan aikamme isoihin haasteisiin Euroopan tasolla, kertoo Guzenina. EU-asioissa on silti aina kyse myös Suomen sisäpolitiikasta, ja Euroopan unionissa tehtävillä päätöksillä on myös suuri merkitys esimerkiksi sisämarkkinoiden toimintaan ja Suomen ja koko Euroopan kilpailukyvyn vahvistamiseen.

 - Merkittävä osa Suomen lainsäädännöstä tulee tänä päivänä Euroopan unionista. Euroopan unionissa tehdään tällä hetkellä päätöksiä, joilla on valtavan suuri merkitys Suomen ja Euroopan tulevien vuosikymmenten isojen haasteiden taklaamisessa. Uskon, että pitkästä kokemuksestani kansanedustajana ja kuntapoliitikkona olisi paljon hyötyä Euroopan parlamentissa.

Guzeninan mukaan kesän eurovaaleissa ratkaistaan paitsi Euroopan unionin, myös Suomen politiikan suunta.

 - Olen huolissani siitä, mitä seuraa, jos populistiset, kansallismieliset, EU-kriittiset oikeistopuolueet nousevat voittoon eurovaaleissa. Näillä puolueilla on ollut vaikeuksia tunnustaa esimerkiksi luontokatoa, ilmastonmuutosta sekä ihmisten yhdenvertaisuutta, ja niiden riveistä on kyseenalaistettu myös Ukrainan tuen jatkumista. Populististen oikeistopuolueiden nousu enemmistöksi Euroopan unionissa heijastuisi väistämättä myös Suomen politiikkaan. Siksi kannustan kaikkia käyttämään äänioikeuttaan kesän vaaleissa, Guzenina päättää.

Yhteyshenkilöt

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

Socialdemokratiska riksdagsledamöter i Vasa valkrets kandiderar i vårens val10.2.2025 14:56:19 EET | Tiedote

Socialdemokraternas riksdagsledamöter Kim Berg och Matias Mäkynen ställer upp i vårens val. Kim Berg kandiderar för en ny mandatperiod i Österbottens välfärdsområdesfullmäktige. Matias Mäkynen ställer upp för sin femte period i Vasa stadsfullmäktige. Under den pågående mandatperioden har riksdagsledamöterna verkat på tre nivåer: i kommun- och välfärdsområdesfullmäktige samt i riksdagen.

MUISTUTUS: Kutsu medialle: SDP:n kampanjastartti 8.2. Vantaalla3.2.2025 08:15:00 EET | Kutsu

Arvoisa median edustaja, lämpimästi tervetuloa SDP:n alue- ja kuntavaalien kampanjastarttiin lauantaina 8.2. Kampanjastartti järjestetään Clarion Hotel Helsinki Airportissa Vantaalla (os. Taivastie 3, 01530 Vantaa). Aikataulu 13.15–14.00 Lounas ja median ilmoittautuminen 14.00–15.30 Vaaliohjelman julkistaminen, Antti Lindtman ja muu puoluejohto 15.30–16.00 Mediatilaisuus 16.00–17.30 Ohjelmaa Rohkeus ylittää itsensä ja saavuttaa unelmia, Jari Saario, soutaja Rohkealla vaalityöllä vaalivoittajaksi, Kjartan Valgardsson, poliittinen neuvonantaja, Islannin Sosialidemokraattinen liitto Median edustajat ovat myös lämpimästi tervetulleita osallistumaan kampanjastartin illalliselle klo 19.00 alkaen. Hotellilta on varattu median edustajille työskentelytila, joka on käytössä klo 16.00–19.00. Pyydämme median edustajia ystävällisesti ilmoittautumaan tämän linkin kautta viimeistään tänään maanantaina 3.2. Huomioittehan, että hotellilla ei ole omaa pysäköintiä. Autolla saavuttaessa lähimmät pysäköint

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye