RescEU-valmiusvarastojen asiantuntijakoulutus alkaa
Suomeen sijoitettujen EU:n yhteisten valmiusvarastojen laitteiden ja materiaalien käyttökoulutus asiantuntijoille alkaa tällä viikolla Säteilyturvakeskuksessa. Ensiryhmän koulutuksen jälkeen materiaalit ja asiantuntijat ovat lähtövalmiudessa vähintään kahden vuorokauden kuluessa siitä, kun avunpyyntö on tullut.
Suomeen sijoitetut EU:n yhteiset, niin sanotut rescEU-valmiusvarastot, kemiallisten, biologisten sekä säteily- ja ydinuhkatilanteiden (CBRN) varalle ovat käyttövalmiina. Ensimmäisenä varastoihin on saapunut ensitoimijoille tarkoitettuja suojavälineitä, kuten haalareita ja kasvomaskeja sekä erilaisia ilmaisimia ja mittalaitteita. Varastoja täydennetään koko ajan.
Varastoituja materiaaleja voidaan lähettää sinne, minne EU:n Hätäavun koordinaatiokeskus (ERCC) pyytää apua lähettämään
Jos Suomeen varastoituja CBRN-tarvikkeita tarvitaan, tarvikkeiden mukana Suomesta lähtee myös asiantuntijoita, jotka auttavat avustettavan maan pelastus- ja terveystoimen ammattilaisia tarvikkeiden vastaanotossa ja perehdyttävät niiden käyttöön.
Ensimmäiset asiantuntijat aloittavat kouluttautumisen tällä viikolla. Valmiusvarastointihankkeen ja siihen sisältyvän koulutuksen toteuttaa Pelastusopisto yhdessä sisäministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Huoltovarmuuskeskuksen ja Säteilyturvakeskuksen muodostaman hankekonsortion kanssa.
Tammikuun 30. ja 31. päivänä Säteilyturvakeskuksen tiloissa Vantaan Jokiniemessä järjestettävään koulutukseen osallistuu 12 pelastustoimen sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista. Koulutuksen jälkeen he muodostavat Suomen rescEU-varastointihankkeen CBRN-ensiryhmän, jonka jäsenet voivat tarvittaessa lähteä avustustehtäviin jo tänä keväänä.
Kokeneita koulutettavia
Yksi tämän viikon koulutukseen osallistuvista ensiryhmän jäsenistä on ensihoitaja Nina Ruuhivirta Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta. Hänellä kuten suurimmalla osalla ensiryhmän koulutettavista on jo kokemusta pelastuspalvelutehtävistä ulkomailla.
”Kuulun Pelastusopiston ylläpitämään Suomen kansainväliseen pelastusmuodostelma Finn Rescue Team (FRT) ryhmään ja olen aiemmin ollut EU:n asiantuntijatehtävissä Moldovassa ja Puolassa”, Nina Ruuhivirta kertoo.
Nina Ruuhivirta on hyvin motivoitunut osallistumaan myös rescEU-hankkeeseen. ”Tämä lisää minun omaa CBRN osaamistani ja on tärkeää saada kattava perehdytys tähän uuteen tehtävään. Samalla me koulutettavat olemme parantamassa Suomen varautumista vaativien CBRN-tilanteiden varalle.”
RescEU-operaatioihin lähtevien asiantuntijoiden työnantaja operaatioiden ajan on Pelastusopisto.
Yhteensä Suomessa koulutetaan 66 asiantuntijaa rescEU-valmiusvarastoihin hankittavien materiaalien perehdyttäjiksi. Tänä vuonna koulutus järjestetään 30 hengelle ja ensi vuonna 36 hengelle.
RescEU-valmiusvarastot ovat osa EU:n pelastuspalvelumekanismia ja niitä on useissa EU-maissa. Suomessa on kaksi valmiusvarastoa. Ensimmäinen, CBRN-tilanteita varten perustettu varastointihanke käynnistyi vuoden 2023 alussa. Tammikuussa 2024 on alkanut erilaisiin terveysuhkiin vastaava hanke, joka keskittyy erityisesti lääkinnällisten materiaalien ja lääkkeiden varastointiin. EU rahoittaa Suomen varastohankekokonaisuutta yhteensä 305 miljoonalla eurolla.
Hanke kestää vuoden 2026 syksyyn. EU:n pelastuspalvelumekanismin kansallinen toimivaltainen viranomainen Suomessa on sisäministeriö.
.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Säteilyturvakeskuksen mediapalvelu, puh. 010 850 4761
Projektipäällikkö Tarja Rantala, rescEU CBRN -varastointihanke, sisäministeriö, pelastusosasto
p. 0295 488 372/ 046 920 8635; tarja.rantala@gov.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Tarja RantalaProjektipäällikkö, resc-EU CBRN varastointihankeSisäministeriö, pelastusosasto
Puh:0295 488 372tarja.rantala@gov.fiSäteilyturvakeskus (STUK) on säteily- ja ydinturvallisuutta valvova viranomainen. Tehtävämme on ihmisten, yhteiskunnan, ympäristön ja tulevien sukupolvien suojelu säteilyn haitallisilta vaikutuksilta. STUKissa oli vuoden 2022 alussa yhteensä 336 työntekijää. Strålsäkerhetscentralen (STUK) är en myndighet som övervakar strål- och kärnsäkerheten. Vårt uppdrag är att skydda människorna, samhället, miljön och de framtida generationerna för strålningens skadliga konsekvenser. I början av 2022 hade STUK sammanlagt 336 anställda. Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) supervises radiation and nuclear safety in Finland. Our mission is to protect people, society, the environment and future generations from the detrimental effects of radiation. At the beginning of 2022 STUK had 336 employees.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Yhä vähemmän radioaktiivisia aineita ympäristössä25.6.2024 12:18:28 EEST | Tiedote
Suomen luonnossa on yhä Tšernobylin ydinvoimalaitosonnettomuudesta peräisin olevia radioaktiivisia aineita. Säteilyturvakeskuksen vuosiraportti Ympäristön säteilyvalvonta Suomessa kertoo, mitä luontoon alun perin kuulumattomia radioaktiivisia aineita viime vuonna löytyi, mistä niitä löytyi ja kuinka paljon niitä ympäristössä on.
STUK: Terrafame voi aloittaa uraanin talteenoton18.6.2024 15:41:40 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus teki 18. kesäkuuta päätöksen, jonka mukaan Terrafame Oy:n uraanin talteenottolaitos Sotkamon Talvivaarassa on käyttöönottovalmis.
Strålsäkerhetscentralens årliga sammanställning av höjdpunkter för 202321.5.2024 12:07:21 EEST | Tiedote
Strålsäkerhetscentralen (STUK) har publicerat en sammanfattning av sin verksamhet för år 2023. I sammanfattningen, som nu för andra gången finns på nätet, sammanställs höjdpunkter och fallstudier av STUK:s verksamhet och prestationer under det gångna året.
Säteilyturvakeskuksen vuosikooste kerää yhteen kohokohtia vuodelta 202321.5.2024 12:07:21 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus (STUK) on julkaissut koosteen toimintavuodestaan 2023. Nyt toista kertaa verkkosivustona toteutettu katsaus kerää yhteen kohokohtia ja tapausesimerkkejä STUKin viime vuoden toiminnasta ja saavutuksista.
Radiation and Nuclear Safety Authority’s annual review collects highlights from the year 202321.5.2024 12:07:21 EEST | Press release
The Radiation and Nuclear Safety Authority (STUK) has published an annual review of its 2023 operations. The review collects highlights and case examples of STUK's activities and achievements last year.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme