Espoossa joka toinen on kirkon jäsen – kasvava monikulttuurisuus kutsuu seurakuntia kehittämään toimintaansa
Espoon evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenmäärä oli vuoden vaihteessa 157 556. Kirkkoon kuuluu 50,2 prosenttia espoolaisista. Suomen-, ruotsin- ja saamenkielisestä väestöstä 65,7 prosenttia on seurakuntien jäseniä. Muunkielistä espoolaisista evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu kaksi prosenttia.
Espoon kuudessa evankelisluterilaisessa seurakunnassa oli vuoden 2023 lopussa yhteensä 157 556 jäsentä. Noin joka toinen espoolainen kuuluu kirkkoon – Espoon seurakunnat on näin kaupungin suurimpia yhteisöjä. Jäsenyys on yleisintä kotimaisia kieliä puhuvien joukossa. Heistä 65,7 % on seurakuntien jäseniä.
Kirkkoon kuulumisprosentti vaihtelee seurakunnittain liki 12 prosenttiyksikköä. Yleisimmin kuulutaan kirkkoon Tapiolassa (54,2 %), kun Leppävaarassa seurakuntien jäseniä on 42,3 % alueen asukkaita. Alueen monikulttuurisuus korreloi seurakunnan jäsenyysasteen kanssa. Esimerkiksi Leppävaarassa seurakunnan alueen asukkaista 29,3 % puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea, kun Tapiolan alueella näin on 17,9 % kohdalla.
Pääkaupunkiseudun seurakuntien toimintaympäristö on monikulttuurinen ja -kielinen. Toistaiseksi kaksi prosenttia Espoon vieraskielisestä väestöstä on kirkon jäseniä. Monikielisyys huomioidaan Espoon seurakuntien strategiassa ja toiminnassa. Kohtaamisia, toimintaa ja viestintää pyritään tekemään yhä monikielisemmin. Esimerkiksi Espoon seurakuntien perheneuvonnan sivusto erilaisine tukiaineistoineen on juuri julkaistu myös englannin kielellä.
Jäsenmäärän lasku hidastunut
Kirkon jäseneksi liittyi Espoossa viime vuonna 1364 henkilöä, eli reilut 100 henkeä enemmän kuin edellisvuonna ja noin 400 enemmän kuin viisi vuotta sitten. Liittyneiden määrän kasvu liittyy osittain siihen, että jos vauva rekisteröidään väestötietoihin ennen kastetta, kaste näkyy tilastoissa kirkkoon liittymisenä. Näin on tapana toimia yhä useammin. Esimerkiksi viime vuonna alle vuoden ikäisenä kastettuja lapsia oli 1353, mutta heistä 439 on luettu kirkkoon liittyneisiin.
Vuoden 2023 aikana Espoossa kirkosta erosi 2861 ihmistä, mikä on tasan 300 ihmistä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan seurakuntien jäsenmäärä laski 1659 hengellä vuonna 2023, mikä on vähemmän kuin kolmena edellisvuonna.
Espoon vilkas muuttoliike näkyi myös seurakunnissa. Seurakuntiin liittyi muuton kautta 13 553 ihmistä ja seurakunnista muutti 13 303 henkeä. Espoonlahden, Olarin ja Tapiolan seurakunnissa nettomuutto oli positiivista, seurakuntiin tuli muuttoliikkeen myötä enemmän jäseniä kuin muutti pois.
Jäsentiedot seurakunnittain 31.12.2023
seurakunta | jäsenmäärä | muutos vs. 2022 | kuuluu kirkkoon % | kuuluu kirkkoon |
Esbo svenska församling | 13 943 | -177 | 68,5 % kaupungin ruotsinkielisistä | |
Espoon tuomiokirkkoseurakunta | 43 206 | -546 | 51,1 % | 67,4 % alueen suomenkielisistä |
Espoonlahden seurakunta | 28 823 | -239 | 51,2 % | 65,9 % alueen suomenkielisistä |
Leppävaaran seurakunta | 23 364 | -577 | 42,3 % | 61,1 % alueen suomenkielisistä |
Olarin seurakunta | 26 634 | -98 | 46,0 % | 64,2 % alueen suomenkielisistä |
Tapiolan seurakunta | 21 586 | -22 | 54,2 % | 67,4 % alueen suomenkielisistä |
yhteensä | 157 556 | -1659 | 50,2 % | 65,7 kaupungin suomen- ja ruotsinkielisistä |
Jäsenprosentit perustuvat Tilastokeskuksen alustavaan tietoon vuoden vaihteen väkiluvusta Espoossa ja seurakuntien alueilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Urpu SarlinViestintäjohtajaEspoon seurakunnat / Viestintäpalvelut
Puh:+358503581060urpu.sarlin@evl.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelisluterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Verksamheten och ekonomin fortsätter på stabil grund i Esbo församlingar19.12.2024 16:05:35 EET | Pressmeddelande
Gemensamma kyrkofullmäktige i Esbo kyrkliga samfällighet sammanträdde 18.12 till det sista mötet för i år. Vid mötet godkändes budgeten för 2025 och Esbo kyrkliga samfällighets verksamhets- och ekonomiplan för åren 2025–2027.
Espoon seurakuntien toiminta ja talous jatkuvat vakaina19.12.2024 16:03:53 EET | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi keskiviikkona 18.12. vuoden 2025 talousarvion ja toiminta- ja taloussuunnitelman seuraaville kolmelle vuodelle. Taloustilanne on edelleen suhteellisen vakaalla pohjalla.
Julböner, besök på gravgården och välsignelse av husdjur - kyrkorna och kapellen i Esbo kallar till julfirande13.12.2024 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Till finländarnas älskade traditioner hör fortfarande att gå i julkyrkan och den mest populära dagen är själva julaftonen. Sammanlagt hålls ett fyrtiotal julböner och andakter runtom i Esbos kyrkor och kapell. I varje av Esbos fem kyrkor kan man också uppleva en stämningsfull mässa på julnatten.
Joulukirkkoja, lemmikkien siunaamista ja hautausmailla käyntiä – Espoon kirkot ja kappelit kutsuvat joulunviettoon13.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Joulukirkko kuuluu yhä suomalaisten rakastamiin perinteisiin. Jouluaatto on Suomessa suosituin päivä käydä kirkossa. Espoon kirkoissa ja kappeleissa järjestetään aattona nelisenkymmentä hartautta. Jokaisessa Espoon viidessä kirkossa pääsee myös kokemaan tunnelmallisen jouluyön messun.
Känslokompetens och kamratfärdigheter stärks bland Esboelever – miljonprojekt mellan Esbo stad och den kyrkliga samfälligheten utvidgas till 25 skolor i januari11.12.2024 11:19:16 EET | Pressmeddelande
Esboelever i åk 4 och 5 stöds nästa år i social förstärkning och att verka i grupp. Esbo stads och den kyrkliga samfällighetens samarbetsprojekt Låt klassen lysa strävar till att öka elevernas välbefinnande och förebygga marginalisering. Esbo kyrkliga samfällighet finansierar det treåriga projektet, för social förstärkning hos barn, med 1 070 000 euro.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme