SDP EDUSKUNTA

SDP:n Jani Kokko: Häkkäsen kommentti reservistä ajattelematon!

Jaa

Kansanedustaja Jani Kokko näkee, että puolustusministeri Antti Häkkäsen kommentit reservistä eroamisesta oli harkitsematon. Kokko muistuttaa, että Suomessa on jo valmiiksi korkea maanpuolustustahto puolustusministerin avauksesta huolimatta.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on julkisesti pohtinut selvittävänsä keinoja, miten reservistä eroaminen ei olisi enää jatkossa mahdollista. Häkkänen on sanonut tänään, että hän näkee reservistä lähtemisen pienenä ongelmana, jonka taustasyyt pitää selvittää. Kansanedustaja Jani Kokko (sd.) näkee, että Häkkäsen kommentti reservistä on ollut ajattelematon. Varsinkin kun suomalaisilla on muutenkin erittäin korkea maanpuolustustahto.

- MTS-kyselyn mukaan Suomessa on todella korkea maanpuolustustahto. Ministeri Häkkäsen lausunto antaa asiasta kuitenkin hyvin päinvastaisen ja virheellisen kuvan. Jokainen suomalainen on jo nyt maanpuolustusvelvollinen ja pystyy palvelemaan isänmaata myös tätä kautta, vaikka ei olisi suoraan reservissä, kansanedustaja Jani Kokko muistuttaa.

YLE uutisoi tänään, kuinka puolustusministeri Häkkäsen lausunto on aiheuttanut ihmisten massaliikehdinnän reservistä siviiliin. Tammikuussa hakemuksia reservistä siviiliin oli yhteensä 250, kun helmikuun ensimmäisinä päivinä hakemuksia oli tullut jo yli 200.

- Kahdessa päivässä reservistä erosi lähes yhtä paljon ihmisiä kuin tammikuussa yhteensä. Tämä osoittaa kuinka haitallisia seurauksia ministerin harkitsemattomilla lausunnoilla voi olla. Toivoisikin, että tämänkaltaisia avauksia mietitään vakavuudella, eikä heitellä ajattelemattomasti, Kokko päättää.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Jiri Halttunen
Lataa
Jiri Halttunen
Lataa
Jiri Halttunen
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Ville Merinen: Kirjallinen kysymys ministeri Satoselle12.4.2025 11:50:57 EEST | Tiedote

Julkiseen virkaan tulee Suomen virkamieslainsäädännön nojalla nimittää viran vaatimukset täyttävistä hakijoista ansioitunein. Tarkoituksena on valita virkasuhteeseen hakija, jolla on parhaat edellytykset hoitaa menestyksekkäästi tehtäväänsä. Virkaan nimittämistä koskeva päätös on perusteltava hallintolain tarkoittamalla tavalla. Varsin säännöllisesti erityisesti korkeimpien valtion virkojen täyttämisen yhteydessä nousee huoli poliittisista virkanimityksistä, joissa vähemmän ansioitunut henkilö nostetaan oikeaan puolueeseen kuulumisen tai muiden poliittisten kytkösten vuoksi virkaan ohi pätevämpien hakijoiden. Esimerkiksi vuonna 2020 jätti 18 kansanedustajaa asianomaisen ministerin vastattavaksi yhteisen kirjallisen kysymyksen, jossa poliittisia virkanimityksiä pidettiin jopa korruption ilmentymänä ja katsottiin, etteivät tällaiset toimintatavat kuulu Suomen kaltaiseen oikeusvaltioon. Yksi kirjallisen kysymyksen allekirjoittajista oli nykyinen työministeri Arto Satonen. Työ- ja elinkein

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye