Lasten Keskus

Tiina Haapsalo, Katariina Elomaa ja Katri Kirkkopelto: Pienten lasten kaveritaitojen vahvistaminen ja kiusaamisen ehkäisy digimaailmassa

Jaa

Piki on saanut uuden puhelimen. Se kulkee mukana kaikkialle ja kilahtelee vähän väliä. Puhelimella leikitään kaveriporukassa, lähetetään viestejä ja sydämiä – ja pian myös ikäviä videoita, jotka sulkevat osan kavereista leikkien ulkopuolelle. Mikä tämä villi kapistus on, ja miksi se tuo mukanaan sekä riemua että pahaa mieltä? 

”Piki, kirjan päähenkilön nimi, oli alun perin lyhenne, joka viittasi pienten lasten kiusaamisen ehkäisyyn. Ensimmäinen Piki-kuvakirja ja opas ilmestyivät vuonna 2016. Piki ja villi vekotin on sarjan kolmas osa”, kertovat Piki-toimintamallin kehittäjät ja oppaan kirjoittajat Tiina Haapsalo ja Katariina Elomaa. Kuvakirjat on kuvittanut ja kirjoittanut Katri Kirkkopelto.
”Piki, kirjan päähenkilön nimi, oli alun perin lyhenne, joka viittasi pienten lasten kiusaamisen ehkäisyyn. Ensimmäinen Piki-kuvakirja ja opas ilmestyivät vuonna 2016. Piki ja villi vekotin on sarjan kolmas osa”, kertovat Piki-toimintamallin kehittäjät ja oppaan kirjoittajat Tiina Haapsalo ja Katariina Elomaa. Kuvakirjat on kuvittanut ja kirjoittanut Katri Kirkkopelto.

”Piki, kirjan päähenkilön nimi, oli alun perin lyhenne, joka viittasi pienten lasten kiusaamisen ehkäisyyn. Ensimmäinen Piki-kuvakirja ja opas ilmestyivät vuonna 2016. Piki ja villi vekotin on sarjan kolmas osa”, kertovat Piki-toimintamallin kehittäjät ja oppaan kirjoittajat Tiina Haapsalo ja Katariina Elomaa. Kuvakirjat on kuvittanut ja kirjoittanut Katri Kirkkopelto.

PIKI-toimintamalli perustuu KT Laura Revon väitöstutkimukseen Bullying and its prevention in early childhood education (Helsingin Yliopisto 2015), joka avasi uraauurtavalla tavalla käsitystämme pienten lasten kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta. Tutkimuksen pohjalta PIKI-työryhmä alkoi kehittää toimintamallia kiusaamisen ehkäisyyn yhdessä Laura Revon kanssa.

Piki-materiaalit koostuvat lapsille suunnatuista kuvakirjoista, niihin liittyvistä oppaista ja oheismateriaalista sekä uusimpana korttipakasta, jonka avulla voidaan kehittää lapsen vuorovaikutus- ja tunnetaitoja. ”Kussakin Piki-materiaalissa on oma teemansa. Ensimmäisessä kirjassa keskitytään lasten kiusaamisilmiöön yleisesti, toisessa itsesäätelytaitoihin ja siihen, kuinka jokaisella voi joskus mennä överiksi ja kuinka siitä selvitään. Uusin materiaali koskee digimaailmaa ja siellä tapahtuvaa kiusaamista, mikä viimeisen vuoden kuluessa on ollut valtavan paljon esillä”, toteaa Katariina Elomaa.

”Kiusaamiselle on aina jokin syy, eihän lapsi synny kiusaajaksi. Yleensä kyse on ryhmässä selviytymisestä. Revon väitöstutkimuksen mukaan kiusaamiseen liittyvät kehityshaasteet koskevat joko itsesäätelyä, vuorovaikutustaitoja tai tunnetaitoja. Kasvattajan tehtävä on auttaa näiden taitojen kehittämisessä, ja Piki on tässä apuna”, kiteyttää Tiina Haapsalo. Haapsalon ja Elomaan kokemuksen mukaan parhaat tulokset syntyvät siten, että kuvakirjaa ja opasta käytetään rinta rinnan. ”Mitä perusteellisemmin harjoituksia tehdään, sitä paremmin ryhmäytymistä tapahtuu ja vuorovaikutus muuttuu kunnioittavammaksi.”

”Piki-hahmossa on mielestäni erityistä se, kuinka hän on eräänlainen positiivisen toivon lähettiläs maailmassa, jossa moni kokee kiusaamista”, kiteyttää Elomaa.

Katri Kirkkopelto on kuvakirjailija ja kuvataideopettaja, joka on tullut tunnetuksi mm. Molli-kirjoistaan. Tiina Haapsalo on varhaiskasvatuskouluttaja, työnohjaaja ja ratkaisukeskeinen terapeutti. Katariina Elomaa on varhaiskasvatuksen sisältöjen kouluttaja.

Katri Kirkkopelto: Piki ja Villi vekotin. Lasten Keskus, 2024. 40 s. ISBN 978-952-354-869-5

Tiina Haapsalo, Katariina Elomaa ja Katri Kirkkopelto: Villi juttu – Pienten lasten kaveritaitojen vahvistaminen ja kiusaamisen ehkäisy digitaalisessa maailmassa. Lasten Keskus 2024. 96 s. ISBN 978-952-354-925-8

Katri Kirkkopelto ja Tiina Haapsalo: Pikin villit kortit – Kaveritaitoja, tunteita ja toimintaa. Tuotenumero 6418132002276. Ilmestyy 04/2024

Lisätietoja, haastattelut ja arvostelukappaletilaukset: Minna Vatja | mediakoordinaattori |minna.vatja@lastenkeskus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva Uzi Varon.
Lataa
Lataa
Lataa
Milla von Konow
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasten Keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye