DEN Finland uudistaa Designtalon malliston asiakkaita kuunnellen
Suomen suurin pientalovalmistaja DEN Finland rakentaa tulevaisuuden kasvua investoimalla uudistumiseen. Designtalon mittava mallistouudistus on lähtenyt asiakkaiden tarpeista ja toteutettu talon omien ammattilaisten voimin.

Mallistouudistus on ollut DENille yksi vuoden suurimmista kehityshankkeista ja iso investointi. Designtalon muunneltava mallisto on uudistunut täysin, ja mukana on lukuisia uusia talomalleja sekä kokonaan uusi tyyli, joka on syntynyt asiakkaiden toiveiden perusteella.
DEN onnistui parantamaan suhteellista kannattavuutta ja investoi tulevaisuuteen
On poikkeuksellista, että yritykset investoivat isoihin kehittämishankkeisiin tällaisena aikana, kun inflaatio syö kuluttajien ostovoimaa ja talouden kehitys on epävarmaa. Suurista suomalaisyrityksistä vain joka kymmenes aikoo tänä vuonna laajentaa ja kehittää toimintaansa, selviää OP Yrityspankin teettämästä suuryritysten näkymiä luotaavasta selvityksestä. Etenkin rakennusala on kärsinyt pitkään taantumasta, ja kokonaisen talomalliston uudistaminen on iso panostus sekä ajallisesti että rahallisesti.
”Me haluamme rakentaa tulevaisuutta ja kestävää liiketoimintaa. Uskomme, että kuuntelemalla herkällä korvalla asiakkaita ja luottamalla huippuammattilaistemme osaamiseen se onnistuu. Designtalon mallistouudistus on lähtenyt asiakkaiden tarpeista ja toteutettu suunnittelun, myynnin ja markkinoinnin tiiviinä yhteistyönä”, kertoo Maria Mroue, DENin markkinointi-, viestintä ja vastuullisuusjohtaja.
DEN Finland onnistui viime vuonna parantamaan suhteellista kannattavuuttaan alalle haastavista ajoista huolimatta.
Designtalon muunneltava mallisto on uudistunut täysin
Designtalolla on jatkossa kaksi talomallistoa: muunneltava mallisto ja valmiiksi suunniteltu mallisto. Uudistus koskee muunneltavaa mallistoa, joka uudistuu täysin. Kaikki vanhat talomallit on uudistettu vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Uudistuneessa talomallistossa on viisi eri tyyliä ultramodernista maalaisromanttiseen, ja jokaisesta tyylistä löytyy lukuisia eri talomalleja.
Uudistuksen myötä aikaisemmin Nordic-mallistona tunnettu talomallisto sai uuden, kuvaavan nimen: muunneltava talomallisto. Muunneltavuus tarkoittaa sitä, että asiakas voi valita valmiin pohjan sellaisenaan tai pienin muutoksin, tai vaihtoehtoisesti myyjä voi muunnella talopaketin täysin asiakkaan tarpeiden pohjalta. Lopputuloksena on asiakkaan unelmien koti.
Uudistuksen taustalla oli tarve päivittää mallisto vastaamaan asiakkaiden muuttuneita tarpeita ja toiveita. Talotehtaat käyttävät usein arkkitehtitoimistoja mallistouudistuksissa, mutta tällä kertaa uudistus on viety läpi kokonaan Designtalon omien arkkitehtien ja suunnittelijoiden toimesta.
Uudistuksen yhteydessä Designtalo tuo markkinoille yli 60 uutta talomallia. Lisää talomalleja julkaistaan myöhemmin kevään aikana.
Omakotirakentamisen trendit vuonna 2024
Designtalon uusiin talomalleihin on tuotu juuri niitä ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia, joita nykyajan rakentajat toivovat. Niitä ovat esimerkiksi tiiviiseen kaupunkirakentamiseen soveltuvat, tiloiltaan tehokkaat talomallit ja rinnetonteille soveltuvat talomallit.
Kodeilta toivotaan tänä päivänä erityisesti monikäyttöisyyttä ja muunneltavuutta, esimerkiksi mahdollisuutta lisätä tai poistaa väliseiniä elämäntilanteiden muuttuessa. Rakentamiseen on tullut yhä enemmän elinkaariajattelua, mikä on sekä taloudellisesti että ekologisesti järkevää.
Arjen sujuvuuteen panostaminen on vahva trendi, joka näkyy muun muassa arkieteisinä ja ruokakomeroina, joita on suunniteltu uusiin talomalleihin valmiiksi.
Visuaalisuus niin talon ulko- kuin sisäpuolellakin on tullut asiakkaille yhä tärkeimmäksi. Skandinaavisen pelkistetyt talomallit ovat tällä hetkellä kysyttyjä, ja talojen ulkoasulta toivotaan selkeitä linjoja, isoja pintoja ja näyttävyyttäkin. Perinteiset ristikkoikkunat ovat nousseet uuteen suosioon ja ne yhdistetään nyt moderniin julkisivuun.
Designtalon uudistuneeseen mallistoon pääsee tutustumaan tarkemmin täältä: https://designtalo.fi/muunneltava-mallisto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
DEN on Suomen suurin pientalorakentaja, jonka juuret yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 400 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 226,2 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
Finnlamellin muunneltava hirsitalomallisto uudistui – vastaa entistä paremmin asumisen muuttuneisiin tarpeisiin14.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Finnlamelli on uudistanut muunneltavan talomallistonsa. Uudistunut mallisto vastaa asiakkaiden muuttuneisiin toiveisiin ja tarpeisiin – muun muassa arjen sujuvuutta, yksilöllisyyttä ja modernia arkkitehtuuria korostaviin ratkaisuihin.
Hirsirakentaminen on yleistynyt kaupunkiympäristössä10.4.2025 08:17:00 EEST | Tiedote
Oulun Asuntomessuille rakentuva Finnlamelli Villa Musica on esimerkki modernista hirsitalosta, joka sopii kaupunkitontille. Hirsirakentamisen yleistymistä kaupungeissa selittävät muun muassa materiaalin ekologisuus, hyvä sisäilma sekä lamellihirren tarjoamat arkkitehtoniset mahdollisuudet.
DENin hiilijalanjälki suhteessa liikevaihtoon on pienentynyt 28 prosenttia neljässä vuodessa24.3.2025 11:52:03 EET | Tiedote
DENin tuore vastuullisuusraportti kertoo kattavat tunnusluvut hiilijalanjäljestä sekä sosiaalisesta ja hallinnollisesta vastuusta. Keskeisimmät onnistumiset vuonna 2024 olivat pienentynyt hiilijalanjälki, parantunut henkilöstötyytyväisyys ja ennätyslukemiin kohonnut asiakastyytyväisyys.
Pientalorakentaja DENin asiakastyytyväisyys nousi ennätyslukemiin4.3.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Satsaukset malliston kehitykseen, rakentamisen laatuun ja asiakaskokemukseen näkyvät parantuneena asiakastyytyväisyytenä. Erityisesti luotettavuus ja rakentamisen huolettomuus saavat asiakkailta kiitosta. DENin NPS oli vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä yli 70.
DEN Finland on omakotitalojen selkeä ykkönen31.1.2025 09:13:01 EET | Tiedote
DEN Finland on edelleen Suomen suurin pientalorakentaja talobrändeillään Designtalo, Finnlamelli ja K-Raudan kanssa yhteinen Ainoakoti. DEN on selkeä ykkönen niin omakotitalojen kappalemäärässä kuin euroissakin. Muuttovalmiissa talopaketeissa DEN on ylivoimainen markkinajohtaja 26 % markkinaosuudella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme