Omakohtaisen perhetragediaromaanin kirjoittanut Kevin Chen Helsinki Litiin
Kevin Chen on taiwanilainen kirjailija. Hänen maaliskuussa ilmestyvä romaaninsa Aavekaupunki kertoo vanhoillisen taiwanilaisperheen ainoasta pojasta, jolta odotetaan paljon, mutta jonka orastava homous saa vanhemmat pettymään.
Kevin Chen esiintyy Helsinki Lit -tapahtumassa lauantaina 25.5. Keskustelemassa on mukana Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ville Blåfield. Helsinki Litin ohjelmisto julkistettiin viime viikolla, ja kaksipäiväiset liput ovat jo loppumassa.

Taiwanilainen kirjailija Kevin Chen saapuu kymmenettä vuottaan juhlivaan kirjallisuustapahtuma Helsinki Litiin toukokuussa. Hänen maaliskuussa suomeksi julkaistava romaaninsa Aavekaupunki perustuu osittain hänen omakohtaisiin kokemuksiin siitä, miten vanhoillinen yhteisö suhtautuu homoseksuaaleihin.
Aavekaupunki on yllättävä ja koskettava kertomus särkyneistä perhesuhteista, perinteisten normien kahleista ja oman identiteetin etsinnästä ympäröivän yhteisön puristuksessa. T’ien-hung on seitsenlapsisen perheen nuorin lapsi, jolta perinteisten arvojen nimeen vannova perhe odottaa paljon. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei hänestä välttämättä ole kantamaan suvun kunniaa. Pojan orastava homoseksuaalisuus on liikaa pikkukaupungin yhteisölle ja ahdasmieliselle perheelle, joka ajaa hänet tiehensä. Nuori mies päätyy Berliiniin.
Kymmenen vuotta myöhemmin T’ien-hung palaa ensi kertaa kotiseudulleen. Hän on juuri vapautunut vankilasta, jossa hän istui miesystävänsä surmasta. Kotikaupunki ei ole kuitenkaan entisensä. Perheen vanhemmat ovat poissa eivätkä sisaruksetkaan ole välttyneet elämän kolhuilta.
T’ien-hungin tutkiessa entisiä kotikulmiaan lukijalle avautuu vähitellen kuva perheen ja kaupungin synkästä menneisyydestä. Mikä repi perheen hajalle? Miksi T’ien-hung surmasi Saksassa puolisonsa? Entä millaisia luurankoja on piilotettu perheen muiden jäsenien kaappeihin?
Kevin Chen syntyi vuonna 1976. Hän aloitti uransa elokuvanäyttelijänä ja on esiintynyt useissa taiwanilaisissa ja saksalaisissa elokuvissa kuten Ghosted, Kung Bao Huhn, and Global Player. Hän asuu tällä hetkellä Saksassa, Berliinissä. Hän on julkaissut useita romaaneja, esseitä ja novelleja ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja, muun muassa Taiwanin kirjallisuuspalkinnon kaksi kertaa.
Helsinki Lit pidetään Savoy-teatterissa Helsingissä 24.-25.5. Kevin Chenin lisäksi vieraita ovat muun muassa Elizabeth Strout, Maja Lunde ja Nathan Hill. Kevin Cheniä haastattelee lauantaina 25.5. Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ville Blåfield.
Romaanin on suomentanut suoraan kiinasta Rauno Sainio. Sainio on tehnyt Aula & Co:lle myös muita suomennoksia kuten Liu Cixinin ylistetyn Muistoja planeetta Maasta -trilogian. Sarjan ensimmäisestä osasta Kolmen kappaleen probleema tehty ison tuotannon tv-sarja tulee 21.3. Suomen Netflixiin nimellä 3 Body Problem.
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Nuoren kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co:n omistaa nykyään Storytel Books, mutta yhtiö on itsenäinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Tämä alkuaine sai kerran ihmiskunnan kukoistamaan – nyt se tuhoaa luontoamme31.3.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Elämän ja kuoleman alkuaine fosfori sai kerran ihmiskunnan kukoistamaan. Nyt se kylvää tuhoa. Uudessa kirjassa Paholaisen alkuaine – Elämä fosforin varassa Dan Egan kertoo tämän paholaisen alkuaineen vaikutuksista maapallolle. Jälkikirjoituksessa Baltic Sea Action Groupin Saara Kankaanrinta valottaa fosforin merkitystä Itämerelle.
Vehka Kurjenmiekan Jouka Lumisalon ihastumisoppi on feministinen lukuromaani25.3.2025 13:14:00 EET | Tiedote
Jouka Lumisalon ihastumisoppi on lukuromaani uusista aluista. Tyylillisesti se on yhdistelmä Gilmoren tyttöjä ja Bridget Jonesia. Vehka Kurjenmiekka on suosittu somevaikuttaja, joka juontaa suosittua Nobel tai ei mitään -podcastia ja kirjoittaa Nörttitytöt-sivustolla. Hänen teoksensa ovat olleet ehdolla Nuori Aleksis-, Kuvastaja- ja Tähtifantasia-palkinnon saajaksi.
Matt Haigin Mahdoton elämä on voimakas puheenvuoro ympäristön ja mielenterveyden puolesta24.3.2025 09:42:00 EET | Tiedote
Matt Haig on Ison-Britannian tämän hetken suosituimpia kirjailijoita. Haigin uutuusteos Mahdoton elämä on voimakas puheenvuoro ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta. Haig on profiloitunut erityisesti mielenterveyden puolestapuhujana.
Jenna Kostetin Punainen noita sai Storytel-palkinnon, uusi romaani huhtikuussa14.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Jenna Kostetin tositapahtumiin pohjautuva romaani Punainen noita on voittanut parhaan romaanin palkinnon Storytel Awardsissa. Uusi, 1930-luvun Turkuun sijoittuva valoisansävyinen Sinisiipisten saari ilmestyy huhtikuussa.
Ex-mies syytti Maaria Päivistä lapsikaappauksesta – romaani valmistumassa pitkän kirjoitustauon jälkeen12.3.2025 13:17:23 EET | Tiedote
Kirjailija Maaria Päivinen ei jaksanut kirjoittaa vuosikausiin, kun hän joutui raivoisaan huoltajuuskiistaan ulkomaalaisen ex-miehensä kanssa. Nyt hän kirjoittaa aiheesta romaania. Kirjasta Lastani et vie on tekeillä mesenaattikampanja, joka on tällä hetkellä saanut kasaan yli 80 mesenaattia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme