Espoon kaupunki - Esbo stad

Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote helmikuu 2024

Jaa

Espoo alueittain 2022 -julkaisu on ilmestynyt. Espoo Yritysten toimintaympäristönä 2023 -tutkimus on valmistunut. Espoon väkiluku oli vuoden 2023 lopussa ennakkotietojen mukaan 314 150. Yritystyöpaikkojen määrä kasvoi edelleen, mutta yritysten yhteenlaskettu liikevaihto supistui viime vuoden tammi-lokakuussa. Työttömyyden kiihtyvä kasvu jatkui vuoden 2023 lopulla.

Espoo alueittain 2022 -julkaisu on ilmestynyt

Edellisen kerran Espoo alueittain ilmestyi neljä vuotta sitten vuonna 2020. Espoo alueittain -julkaisu antaa kattavan annoksen tietoa Espoon eri alueista.

Julkaisuun on koottu erilaisia väestöä, koulutusta, tuloja, terveyttä, työvoimaa, työpaikkoja, asuntoja ja rakennuksia kuvaavia indikaattoreita. Julkaisu mahdollistaa Espoon alueiden erityispiirteiden paremman ymmärtämisen näiden indikaattoreiden avulla. Osa indikaattoreista on kuvattu taulukoin, osa erilaisina karttaesityksinä tai muina kuvioina. Osasta indikaattoreita on koostettu myös teematiivistykset. Espoota koskeva tarkastelu on tehty pääosin tilastoalueittain. Lisäksi julkaisuun on kirjoitettu lyhyet vertailutekstit suuralueista, Helsingistä, Vantaasta ja koko Suomesta.

Tutustu Espoo alueittain 2022 -raporttiin

Espoo Yritysten toimintaympäristönä 2023 -tutkimus on valmistunut

Vuosittain tehtävä yritysten käsityksiä kartoittava tutkimus on jälleen valmistunut. Espoon kaupungin yritysilmasto arvioitiin hieman paremmalle tasolle kuin vuonna 2022.  Haastatelluista espoolaistyrityksistä reilut puolet (57 %) arvioi yritysilmaston hyväksi. Kokonaistyytyväisyys yritystoiminnan edellytyksiin oli myös parantunut viime vuodesta. Tyytyväisimpiä oltiin liikenneyhteyksiin, alihankkijoihin sekä toimitilojen saatavuuteen.

Tutkimuksen toteutti nyt ensimmäistä kertaa EPSI Rating Finland Oy. Tiedot kerättiin puhelinhaastatteluin. Haastatteluja tehtiin yhteensä 510 kpl, joista 310 espoolaisyrityksiin ja 200 naapurikuntien yrityksiin. Tutkimusraportti: Espoo yritysten toimintaympäristönä 2023

Espoon väkiluku oli vuoden 2023 lopussa ennakkotietojen mukaan 314 150 

Ennakkotietojen mukaan Espoon väestö kasvoi tammi-joulukuun aikana 8 880 asukkaalla (2,8 %), mikä on 740 asukasta enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2022.

Kaikki suuret yli 100 000 asukkaan kaupungit kasvoivat vuonna 2023. Suhteellisesti eniten kasvoi Espoo (2,8 %, 8 880 asukasta), sitten Tampere (2,3 %, 6 060 asukasta), Turku (2,0 %, 3 990 asukasta) ja Vantaa (1,8 %, 4 630 asukasta). Helsinki kasvoi 1,6 prosenttia (10 940 henkeä). Väestö kasvoi nettomuuton ansiosta myös suurimmassa osassa yli 50 000 mutta alle 100 000 asukkaan kaupungeista, joista vain neljässä kahdestatoista väki väheni. Joissain suurten kaupunkien ympäristökunnissa väestö yhä kasvoi, mutta väki väheni kuitenkin suurimmassa osassa keskisuuria ja pieniä, erityisesti kauempana kasvukeskuksista sijaitsevia, kuntia.

Espoon väestöä lisäsi tammi-joulukuussa 2023 eniten nettosiirtolaisuus (58 prosenttia). Seuraavaksi eniten (26 prosenttia) väestöä lisäsi kuntien välinen muutto. Luonnollisen väestönkasvun osuus väestönlisäyksestä oli 16 prosenttia. Ulkomailta Espooseen muutti 5 080 asukasta enemmän kuin Espoosta ulkomaille, ja kuntien välinen muutto oli Espoolle voitollinen 2 300 asukkaan verran. Espooseen syntyneiden lasten määrä (3 270 lasta) oli suurempi kuin vuotta aiemmin, ja kuolleiden määrä (1 830 henkeä) oli pienempi kuin vuotta aiemmin. Tämän johdosta luonnollinen väestönmuutos eli syntyneiden enemmyys lisäsi täällä väestöä enemmän kuin missään muussa Suomen kunnassa. Espoossa syntyneiden enemmyys kasvatti väestöä 1 440 lapsella, seuraavaksi suurin luonnollinen väestönmuutos oli Vantaalla (750 asukasta), Oulussa (390 asukasta) Helsingissä (370 asukasta) ja Nurmijärvellä (110 asukasta). Luonnollinen muutos oli positiivista vain 26 muussa kunnassa.

Vieraskielisiä asukkaita oli vuoden 2023 joulukuun lopussa 73 500 (Espoon väestörekisteri -tietokannan mukaan), mikä on 23 prosenttia koko väestöstä.

Väestönmuutosten ennakkotiedot PowerBI-esityksenä

Laajempi neljännesvuosittainen katsaus väestönmuutoksista Eetvartti-julkaisussa

Yritystyöpaikkojen määrä kasvoi edelleen, mutta yritysten yhteenlaskettu liikevaihto supistui viime vuoden tammi-lokakuussa.

Henkilötyövuosien mukaan estimoituna Espoossa oli vuoden 2023 tammi-marraskuussa noin 119 000 yritystyöpaikkaa (yrityksissä työskentelevää henkilöä). Kasvua vuodentakaisesta oli noin kolme prosenttia. Yritystyöpaikkojen määrä oli loivassa laskusuunnassa vuosina 2019–2020, mutta on noussut vuodesta 2021 alkaen. Yritysten kokonaisliikevaihto kasvoi vielä vuoden 2023 ensimmäisellä vuosineljänneksellä 5,5 prosenttia. Toisella ja kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihto oli laskusuunnassa supistuen 6,6 prosenttia toisella- ja 13,6 prosenttia kolmannella neljänneksellä. Viime lokakuussa liikevaihto supistui 7,8 prosenttia.

Tilastokeskuksen Suhdannepalvelu tuottaa estimaatit yritysten yhteenlasketusta henkilöstömäärästä ja liikevaihdosta kahdesti vuodessa tammikuun ja heinäkuun lopulla, ja niiden ajallinen viive on 2–4 kuukautta. Estimoidut luvut eivät ole eksaktia tilastotietoa, mutta ne antavat kohtuullisen hyvän ja ajantasaisen kuvan yritystoiminnan kehityksestä Espoossa.

Aineisto kuvaa yritysten liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitystä Espoossa, Länsimetron ja Kaupunkiradan kehityskäytävällä sekä Kehä II:n vyöhykkeellä. Lisäksi tarkastelussa on mukana Länsimetron asemanseudut sekä Kaupunkiradan varrelta Leppävaaran, Kilon-Keran ja Espoon keskuksen asemanseudut. Suurimmilta aluekokonnaisuuksilta tuotetaan estimaatit myös toimialaryhmiltä 1) teollisuus ja rakentaminen, 2) kauppa, matkailu- ja ravitsemusala ja kuljetus, 3) palvelualat sekä uutena toimialaryhmänä 4) korkean osaamisen toimialat.

Aineistosta koostetaan raportti kaupungin johtoryhmälle ja tulosjohtoryhmälle. Raportista julkaistaan kevään aikana tiivistetty versio Eetvartissa.

Yritysten työpaikkamääristä on nyt myös PowerBI -raportti

Työttömyyden kiihtyvä kasvu jatkui vuoden 2023 lopulla

Joulukuun 2023 lopulla Espoossa oli työttömiä yhteensä 15 141 ja työttömien osuus työvoimasta oli 9,8 %. Koko maassa työttömien osuus työvoimasta oli 11,2 %. Alle 25-vuotiaita oli Espoossa työttömänä 1255 ja 50 vuotta täyttäneitä 4822. Naisia oli 45 % työttömistä. Pitkäaikaistyöttömiä (yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita) oli 4921 eli 33 % työttömistä. Espoon työ- ja elinkeinotoimistossa oli 1284 avointa työpaikkaa.

Lähes kaksi vuotta jatkunut työttömyyden väheneminen taittui vuoden 2023 maaliskuussa. Joulukuussa 2023 työttömien osuus työvoimasta oli noin kaksi prosenttiyksikköä korkeampi ja työttömiä oli 4067 enemmän kuin neljä vuotta aiemmin, jolloin koronapandemia ei vielä ollut vaikuttanut työttömyyslukuihin.

Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna Espoossa oli joulukuun 2023 lopulla työttömiä 16,0 % (2092 henkeä) enemmän ja työttömien osuus työvoimasta oli noin prosenttiyksikön korkeampi. Koko maassa työttömiä oli 14,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli Espoossa 24,4 % (246 henkeä) enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaksi vuotta kasvussa ollut pitkäaikaistyöttömyys kääntyi vuoden 2022 maaliskuussa laskuun ja vuoden 2023 joulukuussa määrä oli 2,6 % (130 henkeä) pienempi kuin vuotta aiemmin. Avoimia työpaikkoja oli 46 % (1078 työpaikkaa) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Avointen työpaikkojen määrä kasvoi voimakkaasti vuoden 2021 alusta vuoden 2022 syksyyn asti. Määrä on vähentynyt vuodentakaiseen verrattuna vuoden 2022 marraskuusta lähtien.

Tuoreimmat työttömyystiedot PowerBI-esityksenä

Kuukausikatsaus Espoon työttömyydestä: Työttömyys kuukausittain
Laajempi katsaus työllisyydestä ja työttömyydestä neljännesvuosittain Eetvartti-julkaisussa

Ajankohtaista tietoa Helsingin seudun kehityksestä https://www.helsinginseudunsuunnat.fi/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Espoo alueittain: Tutkija Sanna Jaatinen, sanna.jaatinen@espoo.fi, puh. 040 590 4260
Espoo yritysten toimintaympäristönä: tutkimusjohtaja Minna Joensuu, minna.joensuu@espoo.fi, puh. 043 827 3386
Väestönmuutosten ennakkotiedot: Tutkija Päivi Kiviniemi, paivi.kiviniemi@espoo.fi, puh. 046 877 3468
Yritystyöpaikat ja työttömyys: Tietopalvelupäällikkö Petri Lintunen, petri.lintunen@espoo.fi, puh. 043 8265 211

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

X

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Espoo tarkentanut näkymää rakennuskannan ilmastopäästöjen kehityksestä – rakennusmateriaalien päästöt korostuvat tulevaisuudessa13.12.2024 15:02:58 EET | Tiedote

Espoon uusi skenaariotyö syventää kaupungin ymmärrystä rakentamisen päästöjen kehityksestä aina vuoteen 2060 asti. Tämän hetken tiedon mukaan rakennuskannan ilmastopäästöissä energialla on merkittävin osuus 2030 asti, jonka jälkeen suurin osa päästöistä syntyy materiaalien valmistuksesta. Skenaariotyön tulokset auttavat tarkentamaan kuvaa rakentamisen ilmastotyön kehitystarpeista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye