Froneri Finland Oy

Esittelyssä kevään uudet suussasulavat jäätelömaut

Jaa

Kevät 2024 tuo jäätelöaltaisiin kaikkiaan kymmenen uutta Froneri Finlandin jäätelöherkkua. Mukana on niin suomalaisten rakastamia klassikkomakuja kuin rouskuvia puikkojakin.

Tämän kevään herkullisimmat uutuusjäätelöt valmistuvat parhaillaan Suomen suurimmalla jäätelötehtaalla Turengissa, jossa on valmistettu jäätelöitä vuodesta 1962 alkaen. Froneri Finlandin kevääseen kuuluu kymmenen ihanaa jäätelöuutuutta,  joista ei makuhermoja hiveleviä yhdistelmiä puutu. Uutuudet ovat saatavilla hyvin varustetuista ruokakaupoista maaliskuun alusta alkaen.

“Näin keväisin pyrimme aina yllättämään suomalaiset jäätelönystävät uutuuksillamme. Tunnemme hyvin suomalaisten maun, sillä olemme valmistaneet jäätelöitä Turengissa jo yli 60 vuoden ajan. Uusia makuyhdistelmiä on luvassa niin kotipakkauksiin, puikkoihin, tuutteihin kuin kioskeilta ja kahviloista saataviin irtojäätelöihinkin”, Froneri Finlandin markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo. 

Froneri Finlandin jäätelöt tehdään suomalaisesta maidosta ja kermasta. Muiltakin osin raaka-aineet ovat kotimaisia aina kun se on mahdollista. Tuotteet ovatkin saaneet Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-merkin, jonka myöntämisperusteita ovat suomalainen valmistus ja raaka-aineiden kotimaisuusaste. Turengin tehtaalla työskentelee noin 130 paikallista jäätelöammattilaista ja noin 50–100 kausityöntekijää. Kevätuutuuksien valmistus onkin jo kovassa vauhdissa.

Fazer-uutuudet: ikoninen keksimaku ja rouskuvia puikkoja

Fazer Crunchy -patukkasarja on lyönyt viime vuosina toden teolla läpi Suomessa ja tänä keväänä rouskuu myös jäätelöpuikoissa. Suosikkisuklaaseen pohjautuva Fazer Geisha Crunchy -puikko sisältää herkullista suklaakermajäätelöä, maitosuklaakuorrutetta, hasselpähkinäkastiketta ja  suolaisia vehnämuroja. 

Fazer Liquorice Crunchy -jäätelöpuikon juju on puolestaan tuplakuorrute. Lakritsikuorrutteen päällä on kerros maitosuklaakuorrutetta, jonka seassa on runsaasti rouskuvia muropaloja lisäämässä ihanaa suutuntumaa. Sisältä löytyvä kermajäätelön ja lakritsitoffeekastikkeen yhdistelmä vie kielen mennessään.

Keksihyllyn klassikko, Fazerin Domino, tekee myös uuden aluevaltauksen jäätelöaltaalla. Vaniljakermajäätelöä ja runsaasti kaakaokeksinpaloja sisältävä Fazer Domino on Fazer-kotipakkausten uudistetun tuoteperheen ensimmäinen laktoositon jäätelö. Suomen tunnetuimpiin keksibrändeihin lukeutuva herkku laajenee myös suosittuun isojen tuuttien valikoimaan Fazer Domino -jäätelötuuttina.

“Fazer-kotipakkausten uudelleenlanseeraus vuonna 2023 on ollut valtava menestys ja uskomme, että myös uusi Domino-kotipakkaus löytää tiensä suomalaisten sydämiin. Fazer Crunchy -jäätelöpuikot lukeutuvat myös kevään odotetuimpiin uutuuksiin”, Minna Brunberg kuvailee. 

Kevään irtojäätelöuutuus Fazerilta on puolestaan Fazer Dumle Liquorice, joka yhdistää suussasulavan vaniljakermajäätelön, lakritsitoffeetäytteen ja suklaanmakuiset palat. Sitä pääsee maistelemaan pian Pingviini-jäätelökioskeissa kautta maan. 

Kevät kinuskia täynnä ja päärynäinen Puffet-uutuusmaku

Rakastettu Classic flirttailee tänä keväänä kinuskin kanssa. Classic Suolainen Kinuski & Australian Macadamia -jäätelöpuikossa suomalaiseen makuun täydellisesti sopiva maitosuklaakuorrute täydentyy paahteisilla macadamiapähkinäkrokanteilla suoraan Australian auringon alta. Sisällä on täyteläistä vaniljakermajäätelöä ja suolaista kinuskikastiketta. 

Myös Aino-jäätelöt kuuluvat vuodesta toiseen suomalaisten suosikkijäätelöihin. Tämän kevään uutuusmaku on saanut inspiraationsa herkuttelutrendien kärkileivonnaisesta, browniesta. Aino Kinuski & Brownie -kotipakkaus on laktoositon yhdistelmä täyteläistä karamellikermajäätelöä kiedottuna suussa sulavaan kaakaokinuskikastikkeeseen. Mehevät browniepalat viimeistelevät ihastuttavan kokonaisuuden. 

Kinuski on keskiössä myös laktoosittomassa Pingviini Suolainen Kinuski & Mantelikrokantti -irtojäätelössä, josta povataan kesän hittiä jäätelökioskeilla. Karamellin makuinen kermajäätelö yhdistyy ihanaan suolaiseen kinuskikastikkeeseen ja kokonaisuuden täydentävät maistuvaa suutuntumaa tuovat karamellisoidut mantelikrokantit.

Myös kevään Puffet-uutuusmaku on jäätelöfanien toiveesta laktoositon. Puffet Päärynä sisältää päärynän makuista laktoositonta kermajäätelöä ja samettista keksiä. Uutuuksiin lukeutuu myös 30 % vähemmän sokeria sisältävä Pingviini Vanilja-Suklaa & Vadelmahippu -tuuttimonipakkaus. Sen kuusi herkullista tuuttia koostuvat laktoosittomasta vaniljakermajäätelöstä, suklaakastikkeesta, vadelmapaloista ja tietysti ensiluokkaisesta vohvelista. 


Fronerin kevään uutuustuotteet
AINO Kinuski & Brownie laktoositon kermajäätelö kotipakkaus 900ml
CLASSIC Suolainen Kinuski & Australian Macadamia kermajäätelöpuikko 90ml
FAZER Geisha Crunchy jäätelöpuikko 90ml
FAZER Liquorice Crunchy jäätelöpuikko 90ml
FAZER Domino jäätelötuutti 175ml
FAZER Domino kermajäätelö 425ml
FAZER Dumle Liquorice irtojäätelö 5L
PINGVIINI Vanilja-Suklaa & Vadelmahippu, Laktoositon tuuttimonipakkaus 6 x 110ml
PINGVIINI Suolainen Kinuski & Mantelikrokantti laktoositon irtojäätelö 5L
PUFFET Päärynä laktoositon välipalajäätelö 110ml

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Froneri Finland Oy

Froneri Finland Oy on osa maailmanlaajuista yhteisyritystä, jonka omistavat puoliksi elintarvikeyritys Nestlé ja englantilainen jäätelönvalmistaja R&R. Olemme Suomen johtava jäätelöyritys ja valmistamme suomalaista jäätelöä suomalaisesta maidosta ja kermasta Turengin tehtaalla. Tehtaan noin 200 työntekijää takaavat laadukkaan jäätelön valmistuksen. Tarjoamme kuluttajille herkullisia jäätelöhetkiä ja suomalaisten suosikkimakuja. Valikoimastamme löytyvät suomalaisille rakkaat, paikalliset brändit, esimerkiksi Pingviini, Aino, Classic ja Puffet. Tuomme myös maistuvia jäätelöitä suomalaisten iloksi Euroopan tehtailtamme. Niitä ovat esimerkiksi Mövenpick of Switzerland ja Pirulo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Froneri Finland Oy

Fronerin kevään uutuusjäätelöissä korostuvat kotimaisuus, paikallisuus ja trendimaut8.2.2022 08:05:00 EET | Tiedote

Fronerin teettämä tuore valtakunnallinen kyselytutkimus paljastaa, että suomalaista jäätelön ystävää kiinnostaa nyt viileän herkun kotimaisuus enemmän kuin koskaan. Myös raaka-aineiden alkuperä on tärkeä tekijä valinnassa. Lisäksi pakkausmateriaalin vastuullisuudella on yhä useammalle merkitystä. Kuluttajien toiveet näkyvät Fronerin kevään uutuusjäätelöissä.

Kysely: Yli neljäsosa suomalaisista ei usko sokerilakkoon30.8.2021 07:30:00 EEST | Tiedote

Kesäherkuttelun jälkeen moni keventää ruokavaliotaan. Ehdoton sokerilakko ei kuitenkaan ole suomalaisten suosiossa, paljastaa tuore valtakunnallinen kysely. Kyselytutkimuksen mukaan yli 27 prosenttia kuluttajista ajattelee, että tiukka ruokavalio, jossa sokeri on kokonaan kielletty, voi aiheuttaa ongelmia. Yli viidesosa ostaisi jäätelöä useammin, jos siinä olisi vähemmän sokeria. Keinotekoisia makeutusaineita suomalainen ei jäätelöön halua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye