Punaisen Ristin yksinäisyysbarometri: Nuorten yksinäisyys on hälyttävällä tasolla – Suomen Punainen Risti peräänkuuluttaa määrätietoisia toimia
Lähes puolet 15–24-vuotiaista yksinäisyysbarometriin vastanneista kokee yksinäisyyttä säännöllisesti. Nuorten ja nuorten aikuisten tilanne on pysynyt Suomessa vakavana ja vaatii pikaisia toimia.
Suomessa 56 prosenttia ihmisistä kokee yksinäisyyttä ainakin joskus, kertoo Suomen Punaisen Ristin tuore yksinäisyysbarometri.
Tilanne on erityisen hälyttävä nuorilla ja nuorilla aikuisilla, joilla yksinäisyys on edelleen vakavalla tasolla. 47 prosenttia 15–24-vuotiaista Suomessa kertoo kokevansa yksinäisyyttä joitakin kertoja kuukaudessa tai useammin.
– Emme voi antaa nuorten tilanteen jatkua näin vakavana vuodesta toiseen. Nyt tarvitaan määrätietoisia ja nopeita toimia yksinäisyyden vähentämiseksi kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Ratkaisuja pitää etsiä myös yhdessä nuorten kanssa. Nuorilta on tullut muun muassa ehdotus mielenterveystarkastuksista osana koulun terveystarkastuksia. Näissä olisi hyvä tilaisuus ottaa puheeksi yksinäisyys, sanoo Suomen Punaisen Ristin yksinäisyystyön asiantuntija Maaret Alaranta.
Suomen Punaisen Ristin Taloustutkimuksella teettämään vuosittaiseen barometriin vastanneet 15–24-vuotiaat kertovat yleisimmäksi syyksi yksinäisyyteensä ujouden ja sosiaalisten tilanteiden jännittämisen.
– Nuoriin kohdistuvat kohtuuttomat odotukset, kuten menestymisen kulttuuri ja ulkonäköpaineet, aiheuttavat helposti ulkopuolelle jättämistä ja toisaalta omaa eristäytymistä. Meidän on tarjottava nuorille riittävästi tukea itsetunnon ja itsetuntemuksen rakentumiseen. Tunne- ja vuorovaikutustaitoja tulisi käsitellä koulussa kaikilla luokka-asteilla. Myös aikuisten tulisi suhtautua nuoriin empaattisemmin, Alaranta painottaa.
Yksinäisyyden taustalla on usein kiusaamista
Yksinäisyysbarometrin mukaan joka neljäs 15–24-vuotias kokee tulevansa ulkopuolelle jätetyksi joitakin kertoja kuukaudessa tai useammin.
– Ulkopuolelle jättäminen on julma kiusaamisen muoto ja se liittyy vahvasti yksinäisyyden kokemukseen. Yksinäisyys unohdetaan välillä koulukiusaamiskeskustelussa. Yksinäisyyden lieventäminen olisi ymmärrettävä osaksi koulukiusaamisen vähentämistä, Alaranta sanoo.
– Meillä ihmisillä on perustavanlaatuinen tarve kuulua yhteisöön. Ulkopuolelle jättäminen tuntuu aivoissa kipuna samassa kohtaa kuin fyysinen kipu, Alaranta muistuttaa.
Kyky asettua toisen asemaan on yksi keskeinen ratkaisu yksinäisyyden ja ulkopuolelle jättämisen vähentämiseen. Varhaislapsuudesta alkava empatiakasvatus on tärkeä keino vahvistaa tätä kykyä.
Yksin pärjäämisen kulttuuri vaikeuttaa avun hakemista
Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää on huolissaan yksinäisyysbarometrin tuloksista. Sosiaaliset suhteet ovat erityisesti nuoruudessa tärkeä perusta hyvinvoinnille ja mielenterveydelle. Nuoret kaipaavat tukea sosiaalisten suhteiden rakentamiseen ja turvallisia ympäristöjä, joissa he tulevat kohdatuksi omana itsenään. Nuoret ovat myös keskenään eriarvoisessa asemassa. Kaikilla nuorilla ei ole kannattelevia ihmissuhteita elämässään ja omat voimavarat sosiaalisten suhteiden luomiseen saattavat olla vähissä.
– Jokaisella nuorella on oikeus edes yhteen turvalliseen aikuiseen elämässään. Yhteiskunta, jossa nuorella ei ole turvallisia aikuisia ympärillään, on epäinhimillinen yhteiskunta, painottaa Suurpää.
Yksinäisyysbarometrista käy ilmi, että 79 prosenttia yksinäisyyttä kokevista 15–24-vuotiaista ei hae apua ongelmaansa. Suurpää on havainnut työssään, että osa nuorista on sisäistänyt menestymisen ja yksin pärjäämisen kulttuurin.
– Monet nuorista kokevat, että heidän pitää pärjätä elämässään yksin, mikä saa heidät empimään avun hakemista itselleen. Yksinäisyyttä kokevat nuoret ovat myös kertoneet, etteivät he mahdu yhteiskunnan ahtaisiin normeihin. Normeja on laajennettava ja jokaiselle nuorelle tulee tarjota syrjimätöntä tukea. Muuten yksinäisyys ei vähene, sanoo Suurpää.
Yksinäisyyden vähentämiseen Suomessa tarvitaan lisää resursseja ja toimenpiteitä. Valmisteilla oleva kansallinen yksinäisyysstrategia on hyvä askel tähän suuntaan.
– Nuorten vaikea tilanne ei ratkea itsestään, ja työtä yksinäisyyden vähentämiseksi on tehtävä kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Yksinäisyyden vähentämisen pitäisi kuulua esimerkiksi kaikkien nuorten parissa työskentelevien perustehtäviin – olivat kohtaamiset sitten kasvokkain tai verkossa.
Suomen Punainen Risti tutki kolmatta kertaa barometrin avulla laajemmin yksinäisyyttä, syitä yksinäisyyden taustalla ja sen vaikutuksia. Yksinäisyysbarometrin toteutti Taloustutkimus tammikuussa 2024. Tutkimukseen vastasi 1 112 henkilöä. Suomen Punainen Risti seuraa säännöllisesti barometrin avulla yksinäisyyden tilaa Suomessa.
Lisätietoja:
Suomen Punaisen Ristin yksinäisyystyön asiantuntija Maaret Alaranta, puh. 040 352 0772
Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalotoiminnan johtaja Leena Suurpää, puh. 050 543 8251
Suomen Punaisen Ristin viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, puh. 040 610 9447
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
I första hjälpen-utbildningar för människor som använder rusmedel ses ett behov av att lära sig hjälpfärdigheter – fler än 500 har deltagit i Röda Korsets utbildningar23.1.2025 05:30:00 EET | Pressmeddelande
Rusmedelsmissbrukande personers intresse för och behov av att lära sig första hjälpen är stort, vilket framgår av första hjälpen-utbildningar som ordnas av Finlands Röda Kors. Många har personlig erfarenhet av situationer, i vilka man hade behövt hjälpfärdigheter för att förhindra rusmedelsrelaterade dödsfall.
Päihteitä käyttävien ensiapukoulutuksissa näkyy tarve oppia auttamistaitoja – yli 500 osallistunut Punaisen Ristin koulutuksiin23.1.2025 05:30:00 EET | Tiedote
Päihteitä käyttävien ihmisten kiinnostus ja tarve oppia ensiapua on suuri, ilmenee Suomen Punaisen Ristin järjestämistä ensiapukoulutuksista. Monella on omia kokemuksia tilanteista, joissa auttamistaitoja olisi tarvittu päihdekuoleman estämiseksi.
Hungerdagsinsamlingens totalresultat är 1,6 miljoner euro16.1.2025 05:40:00 EET | Pressmeddelande
Hungerdagsinsamlingen år 2024 inbringade totalt 1,6 miljoner euro. Med hjälp av bidragen till Finlands Röda Kors katastroffond kan vi hjälpa människor som drabbats av en kris i hemlandet och ute i världen.
Nälkäpäivä-keräyksen kokonaistulos on 1,6 miljoonaa euroa16.1.2025 05:40:00 EET | Tiedote
Vuoden 2024 Nälkäpäivä-keräys tuotti kokonaisuudessaan 1,6 miljoonaa euroa. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon tehtyjen lahjoitusten avulla voidaan auttaa kriisin kohdanneita ihmisiä kotimaassa ja maailmalla.
Eeva Kaataja premieras som Frivilliga räddningstjänstens (Vapepa) årets frivilliga räddare 202423.12.2024 13:24:25 EET | Pressmeddelande
Eeva Kaataja har aktivt utvecklat och varit med och bedömt vid VIRTA-granskningarna av räddnings- och tjänstehundar. Därtill har hon redan i många år varit en livsviktig del av hjälpberedskapen inom Vapepa i Tavastland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme