Naruhyppely muuttuu nykytanssiksi
Zodiakin kevään kausiohjelman käynnistää naruhyppelyesitys. Sara Grotenfeltin ja Selma Reynisdóttirin ensimmäinen yhteisteos HOPP saa ensi-iltansa Zodiak Stagella 28. helmikuuta.
Olipa kerran todella pitkä hyppynaru. Naru oli paljon, paljon pidempi kuin se, jonka luultavasti kuvittelet nyt mielessäsi.
Vielä vähän pidempi
vielä pidempi
pidempi
Sara Grotenfeltin ja Selma Reynisdóttirin HOPP on naruhyppelyesitys. Se on nostalgista oleilua mielikuvituksen leikkikentällä lapsuuden pihaleikin äärellä ja kurotus kohti vanhojen liikkeiden uusia merkityksiä.
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa vuonna 2019 tavanneet tanssija-koreografit päätyivät kumpikin takaisin hyppynarun pariin korona-pandemian aikana.
- Hypimme aluksi kumpikin itseksemme, mutta kerran kohtasimme sattumalta kuntosalilla. Kävi ilmi, että meitä molempia oli alkanut kiinnostaa paluu tämän toiminnan pariin, josta olimme lapsina pitäneet kiinni tylsistymisen hetkinä, Grotenfelt ja Reynisdóttir kertovat.
Tämän sattuman seurauksena lopulta syntynyt uusi teos HOPP on yksinkertaista toimintaa, josta kumpuaa monimutkaisia mielleyhtymiä. Yleisö kutsutaan osaksi sykkivää maisemaa, jossa innostuminen ja väsyminen on väistämätöntä.
- Olimme molemmat huomanneet, että samalla kun hyppiminen synnyttää iloa, se tuntuu aikuisessa kehossa hyvin erilaiselta kuin lapsena: sydän hakkaa lujempaa ja hengästyminen tapahtuu huomattavasti nopeammin. Samalla aloimme kuitenkin myös nähdä naruhyppelyn koreografisen potentiaalin; yksinkertainen toiminta alkoi synnyttää monimutkaisia assosiaatioita, koreografit jatkavat.
Grotenfeltin ja Reynisdóttirin mukaan loikka naruhyppelystä tanssiin ei ole pitkä. Molemmissa esimerkiksi hyödynnetään toistuvia askeleita, rytmejä ja kuvioita. Hyppynaru on myös elementti, joka yhdistää tilassa olevia ihmisiä toisiinsa.
- Hyppiminen ja narusta lähtevä ääni myös synnyttävät tilaan pulssin. Olemme kutoneet tästä yhdessä äänisuunnittelijamme, muusikko Diego Manatritzion kanssa näyttämölle sykkivän visuaalisen ja äänellisen maiseman. Kutsumme yleisön mukaan olemaan avoimia odottamattomille assosiaatioille, joita tämä monelle lapsuudesta tuttu fyysinen toiminta saattaa synnyttää, Grotenfelt ja Reynisdóttir toteavat.
HOPPin taiteelliseen työryhmään kuuluvat lisäksi lavastaja Oscar Dempsey, valosuunnittelija Alina Pajula, pukusunnittelija Ella Snellman sekä taiteellinen mentori ja tuotannollinen apu Riikka Lakea.
HOPP nähdään Zodiak Stagella yhteensä kahdeksan kertaa ajalla 28.2.–9.3. Lue Sara Grotenfeltin ja Selma Reynisdóttirin koko haastattelu Zodiakin verkkosivujen Päiväkirjasta (englanniksi).
Sara Grotenfelt ja Selma Reynisdóttir ovat myös mukana Oslossa 14.–18.2. järjestettävän ICE HOT Nordic Dance Platformin ohjelmassa. He esittelevät HOPP-teosta kansainvälisille kuraattoreille suunnatun ammattilaistapahtuman More More More -pitcausohjelmassa 16. helmikuuta.
KANTAESITYS
Sara Grotenfelt – Selma Reynisdóttir: HOPP
Koreografit ja tanssijat | Koreografer och dansare: Sara Grotenfelt, Selma Reynisdóttir
Valosuunnittelija | Ljusdesigner: Alina Pajula
Muusikko ja äänisuunnittelija | Musiker och ljuddesigner: Diego Manatrizio
Pukusuunnittelija | Kostymdesigner: Ella Snellman
Tilasuunnittelija | Scenograf: Oscar Dempsey
Taiteellinen mentori, tuotannollinen tuki | Konstnärlig mentor, produktionshjälp: Riikka Lakea
Ennakkokuvat | PR-foto: Helen Korpak
Tuotanto | Produktion: Zodiak – Uuden tanssin keskus, To all my fans ry
Tukijat | Stödjare: Taiteen edistämiskeskus, Svenska kulturfonden, Eugène, Elisabeth och Birgit Nygréns stiftelse, Samuel Hubers konststiftelse
Resindessit | Residenser: Ehkä-tuotanto, Åbne Scene
Ensi-ilta: ke 28.2.2024 klo 19.00, Zodiak Stage, Kaapelitehdas (Kaapeliaukio 3, B-aula), Helsinki
Muut esitykset: pe 1.3. klo 19.00 | la 2.3. klo 15.00 | ma 4.3. klo 19.00 | ti 5.3. klo 19.00 | ke 6.3. klo 19.00 | pe 8.3. klo 19.00 | la 9.3. klo 15.00
Taiteilijatapaaminen la 2.3. esityksen jälkeen
Liput: 30 / 27 / 15 eur
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: viestintävastaava Piia Ahonen, piia.ahonen@zodiak.fi, 044 971 6344
Lehdistökuvat: www.zodiak.fi/medialle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia AhonenViestintävastaavaZodiak – Uuden tanssin keskus
Puh:+358 44 971 6344piia.ahonen@zodiak.fiKuvat
Linkit
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Zodiak on kokeileva ja uutta luova nykytanssin keskus, jonka toiminnassa korostuvat taiteilijalähtöisyys, yhteisöllisyys ja yleisötyö. Zodiak toimii nykykoreografian ja nykyesityksen keskeisenä tuottajana ja esitysfoorumina Suomessa. Zodiakin toimintaa tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Zodiak – Uuden tanssin keskus
Muistojen käsinkosketeltava epäjärjestys20.9.2024 10:33:58 EEST | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syyskauden toinen kantaesitys on koreografi Sonja Jokiniemen Armo. Sen esitykset nähdään Tanssin talon Pannuhallissa 8.–16. lokakuuta.
Amalgam Melee - emotionaalisen ruumiin kenttä21.8.2024 11:10:56 EEST | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syyskauden ensimmäinen kantaesitys on Marika Peuran ja työryhmän Amalgam Melee. Taiteilijan sisäisiä ristiriitoja suhteessa omaan perimään ja valkoisuuden ja ruskeuden rakenteisiin tarkastelevan teoksen ensi-ilta on 5. syyskuuta Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla.
KORJAUS tiedotteeseen: Zodiakin syksy7.8.2024 09:50:27 EEST | Tiedote
Eilen julkaistussa Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syyskauden ohjelmistoa esittelevässä tiedotteessa oli vääriä päivämääriä.
Omat juuret ja toisin kuvittelu – Zodiakin syksy6.8.2024 13:35:32 EEST | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syksyn 2024 kausiohjelmisto käynnistyy elo–syyskuun vaihteessa. Ohjelmassa nähdään kolme kantaesitystä sekä kolmen työryhmän residenssidemot. Kantaesityksistä yksi nähdään Zodiak Stagella ja kaksi Tanssin talon Pannuhallissa.
Suomen ensimmäinen Locking-katutanssiteos Tanssin talossa14.5.2024 10:25:00 EEST | Tiedote
Suomen maineikkaampiin katutanssiryhmiin kuuluva Will Funk For Food eli WFFF luo kesäkuussa Tanssin talon Pannuhalliin Suomen ensimmäisen kokoillan Locking-katutanssiteoksen. A Fistful of Funk -teoksen ensi-ilta on maanantaina 3. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme