Työmaiden kierrätysaste uudelle tasolle Rakennustiedon Tuotetiedolla
Suomessa syntyy vuosittain noin 1,6 milj. tonnia rakennus- ja purkujätettä. Tästä vain puolet päätyy hyötykäyttöön ja meillä on vielä matkaa rakennus- ja purkujätteen 70 %:n kansalliseen hyödyntämisastetavoitteeseen. Osittain esteenä on ollut tiedon puute siitä, kuinka eri tuotteet kierrätetään. Tämän esteen Rakennustieto on poistanut juuri päättyneessä kehityshankkeessa. Hankkeen tulosten myötä Rakennustiedon Tuotetiedon palvelukokonaisuus tarjoaa nyt myös rakennustuotteiden ja niiden pakkausmateriaalien kierrätettävyystiedon kattavan muun tuotetiedon, esimerkiksi teknisten tuotetietojen ja hiilijalanjälkitiedon, rinnalla. Rakennustuotteiden kierrätettävyystieto on jokaisen ulottuvilla Tuotetiedon maksuttoman haun (haku.tuotetieto.fi) kautta.
Valtioneuvoston asetus jätteistä 978/2021 asettaa tavoitteeksi hyödyntää rakennus- ja purkujätteestä muutoin kuin energiana tai polttoaineena vähintään 70 painoprosenttia. Työmailla tavoitetta on kiritetty jo kymmenen vuoden ajan sisällyttämällä työmaan kierrätysaste osaksi työmaan tulospalkkiokriteereitä, mutta vasta noin 50-60 prosenttia rakennus- ja purkujätteestä on kyetty hyödyntämään materiaalina. Kuluttajatuotteista on helposti löydettävissä tieto tuotteen lajittelemiseksi, mutta rakennustuotteissa kierrätettävyystieto ei kulje tuotteen mukana. Rakennustieto lähti ratkaisemaan asiaa Skanskalta tulleen kehitysidean myötä. Nyt vajaan vuoden mittaisen ympäristöministeriön vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta tuetun kehityshankkeen tulokset kirittävät rakennus- ja purkujätteen hyötykäytön lisäämistä. Hankkeessa kerättiin yli 40 000 tuotteelle tai pakkausmateriaalille tieto siitä, miten tuotteet ja materiaalit kierrätetään ja mihin jäteastiaan nämä tulee lajitella. Tämä kierrätettävyystieto löytyy nyt Tuotetiedosta.
Tuotetiedon haulla kuka tahansa voi hakea rakennustuotteiden ja niiden pakkausmateriaalien kierrätettävyystiedot. Tuotetiedon maksuton haku auttaa hakemaan, vertaamaan ja valitsemaan rakennustuotteita teknisillä ominaisuuksilla, hiilijalanjälkitiedolla ja nyt myös kierrätettävyystiedoilla. Työmailla, joilla on otettu käyttöön tuotetiedon hallintaa työmaalla tehostava Tuotetiedon hallintapalvelu, löytyy tuotteiden kierrätettävyystieto suoraan palvelusta.
’’Olemme saaneet rakennusliikkeistä paljon hyvää palautetta Tuotetiedon kehittymisestä’’, kertoo Tuotetiedon tiiminvetäjä Teemu Rantanen Rakennustiedosta. ’’Ensikokemusten perusteella Tuotetietomme kierrätettävyystiedolla on ollut heti myönteisiä vaikutuksia työmaiden kierrätysasteeseen. Kun työmailla on helposti saatavilla tieto esimerkiksi siitä, kuinka akustiikkalevy voidaankin erilliskerätä ja hyödyntää, ei sitä enää heitetä sekajätteeseen. Sanoisin, että tämä hanke kokonaisuutena on yksi tämän vuoden toimialamme ekoteoista.’’
Kehityshankkeessa hyödynnettiin myös Suomen Kiertovoima ry:n kansallista yhteishanketta, jossa Suomeen tuotiin pohjoismaissa yhtenäisesti käytössä olevat jätelajien piktogrammit. Tuotetieto-palvelussa käyttöönotetut jätelajien piktogrammit tulevat jatkossa näkymään eri puolilla Suomea käytössä olevissa jäteastioissa.
Rantanen haastaa koko rakennustuote- ja materiaaliteollisuuden ottamaan asiassa ryhtiliikkeen ja kuvaamaan omien tuotteiden kierrätysmahdollisuudet ja tuomaan tuotteiden kierrätettävyystiedon osaksi Tuotetiedon palvelukokonaisuutta. ’’Tavoitteenamme on, että rakennustuotteiden kierrättäminen on yhtä helppoa kuin maitopurkin kierrätys ja säästämme neitseellisiä raaka-aineita sekä pienennämme näillä toimenpiteillä toimialamme hiilijalanjälkeä.’’ Rakennustiedon Tuotetiedon tarjoamalla vakioidulla, digitaalisella ja rajapintojen kautta siirrettävällä tuotetiedolla vähennetään rakennushankkeissa ja kiinteistöjen ylläpidossa tuotetiedon manuaalista käsittelyä ja parannetaan koko rakentamis- ja kiinteistöalan tuottavuutta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Teemu RantanenTiimipäällikköRakennustieto Oy
Puh:040 709 9917teemu.rantanen@rakennustieto.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennustieto Oy
Tuotetieto hiililaskuri – markkinoiden sujuvinta rakennuksen hiilijalanjäljen laskentaa4.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Rakennustieto julkaisee 4.12.2024 uuden Tuotetieto hiililaskuri -palvelun, jonka avulla voi laskea rakentamislain mukaisen rakennuksen hiilijalanjäljen ja hiilikädenjäljen sekä laatia ilmastoselvityksen vaatiman rakennustuoteluettelon ja materiaaliselosteen. Rakentamislaki edellyttää, että vuoden 2026 alusta lähtien paritaloa isommille uudisrakennuksille tulee laskea hiilijalanjälki ja hiilikädenjälki sekä laatia rakennuksen sisältämistä tuotteista luettelo. Hiilijalanjälki tarkoittaa rakennuksen aiheuttamia päästöjä ja hiilikädenjälki rakennuksella vältettyjä päästöjä.
Rakentamisen laajojen tuoteskaalojen EPD-selosteet kustannustehokkaasti Rakennustiedon Komponentti-EPD:llä13.9.2024 08:55:23 EEST | Tiedote
Tarve tarkalle tuotekohtaiselle päästötiedolle on kasvanut nopeasti. Tuotevalmistajilla, joilla on laajoja tuoteskaaloja eri tuotevariaatioilla, EPD-selosteiden tuottaminen vie aikaa ja taloudellisia resursseja. Rakennustieto on yhdessä Granlund Oy:n kanssa kehittänyt EPD-selosteiden laadintaan ratkaisun, jossa EPD-selosteen tiedot luodaan kerralla tuotteessa samanlaisena toistuville komponenteille. Tämä helpottaa tarkkojen EPD-selosteiden laatimista yrityksille, joilla laaja tuoteskaala syntyy tuotteissa käytettävistä toistettavista komponenteista.
Eliel Saarisen julkisen rakentamisen helmet Suomen ajasta Amerikan vuosiin nyt kirjana20.8.2024 18:00:00 EEST | Tiedote
Rakennustiedon kustantama Jari ja Sirkkaliisa Jetsosen kirja Eliel Saarinen Public Buildings esittelee ensimmäistä kertaa värivalokuvin Eliel Saarisen koko uran kaaren Suomen ajoista Amerikan vuosiin. Kirja ilmestyy Eliel Saarisen 151 vuotissyntymäpäivänä 20.8.2024. Aiempi kirja, joka käsitteli hänen tuotantoaan näin kattavasti kahdella eri mantereella, ilmestyi 1950-luvun alussa.
Vastuullinen golfkentänhoito tukee ympäristöystävällistä toimintaa ja edistää luonnon monimuotoisuutta3.7.2024 10:48:33 EEST | Uutinen
Uusi Golfkentänhoito-opas keskittyy vastuulliseen ja kestävään golfkentänhoitoon. Kirjassa korostetaan ympäristön huomioimista kaikissa päätöksissä ja toimenpiteissä.
Rakennustiedon kortistojen käytettävyys uudistetaan ohjekorttien rakenteistamisella18.6.2024 09:50:29 EEST | Tiedote
Rakennustieto Oy on käynnistänyt Ohjekorttien rakenteistamisen kehityshankkeen (Ohra). Rakenteisessa muodossa kortistojen sisällöt aukeavat selaimessa nykyisten pdf-tiedostojen sijaan. Tämä parantaa merkittävästi käyttäjäkokemusta, helpottaa tiedon hyödyntämistä ja tehostaa uuden sisällön tuottamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme