Hää- ja juhlamessut valtaavat Olavinlinnan
Viime vuonna erinomaisen vastaanoton saaneet Olavinlinnan hää- ja juhlamessut saavat jatkoa. Messut järjestetään lauantaina 9. maaliskuuta 2024 Olavinlinnan historiallisissa puitteissa. Messujen teemana on ”Kaikki elämäsi juhlat”.
Hää- ja juhlamessujen järjestäjinä toimivat viimevuotiseen tapaan Osuuskauppa Suur-Savo ja Jennyn Juhlapalvelu. Tapahtuma on avoinna klo 11–17 ja sinne on vapaa sisäänpääsy.
− Viime vuoden messut olivat todellinen menestys. Kävijöitä oli lähes 600 ja se on Savonlinnaan iso määrä, sanoo ravintolajohtaja Ulla-Maija Myllymäki Osuuskauppa Suur-Savolta. – Tänä vuonna messupisteet varattiin loppuun reilussa viikossa, hän jatkaa iloisena.
Olavinlinnaan on ilmoittautunut yli 30 eri alan näytteilleasettajaa juhlien maailmasta. Messupisteiltä voi etsiä vinkkejä paitsi häitä myös muita juhlia silmällä pitäen. Ideoita löytyy mm. juhlakattauksiin, juhlameikkeihin, kukkakoristeisiin, juhlakuljetuksiin tai valokuvaukseen. Linnassa toimii skumppabaari ja lounasta voi nauttia Linnantuvassa. Tarjolla on myös livemusiikkia, kun sellisti Oona Itkonen sekä Herttarouva-bändi viihdyttävät messuvieraita eri puolilla linnaa. Tänä vuonna messuilla nähdään lisäksi upeita asuja klo 16 järjestettävässä juhlavaatenäytöksessä sekä aivan oikea hääpari, kun Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Terhi miehensä kanssa sanovat toisilleen tahdon.
Uutta tapahtumassa on messujen jatkot ”bileluola” Paksu Bastionissa klo 19.00.
− Jatkoille ovat toki tervetulleita kaikki paikkakunnalla olijat, toivottaa Myllymäki. – Lippuja iltabileisiin voi ostaa ovelta tai ennakkoon raflaamo.fi:stä. Lipun hinta on 20 euroa. Bilettäjiä ovat viihdyttämässä Herttarouva ja Osmos Cosmos, joten hyvää menoa on tiedossa, hän lupaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla-Maija MyllymäkiravintolajohtajaOsuuskauppa Suur-Savo / Olavinlinnan ravintolat
Puh:040 550 6842ulla-maija.myllymaki@sok.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Ruoka- ja juomatapahtuma Saimaa Food Fest järjestetään jälleen heinäkuussa7.1.2025 10:59:10 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo järjestää kaikille avoimen Saimaa Food Fest -ruokatapahtuman Mikkelipuistossa 29.–31. heinäkuuta. Jo perinteeksi muodostunut koko perheen ruoka- ja juomatapahtuma kokoaa herkullisten makujen ystävät ruokien, panimotuotteiden, viinien ja hyvän musiikin äärelle. Tapahtuma on avoinna päivittäin klo 11–22 (ruokatarjoilu klo 11–21).
St. Michel Summerfest Mikkelipuistossa 24.-26.7.202520.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savon festarikesässä 2025 kuullaan tuttuun tapaan suomalaisia tähtiartisteja, kun St. Michel Summerfest järjestetään jälleen heinäkuussa Mikkelipuistossa.
Osuuskauppa Suur-Savon hallintoneuvosto ja hallitus v. 202517.12.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savon edustajisto on sääntömääräisessä syyskokouksessaan valinnut osuuskaupan hallintoneuvoston jäsenet 1.1.2025 alkaen. Erovuorossa olleista valittiin uudelleen Mikkelin jäsenalueelta isännöitsijä, kiinteistöneuvos Martti Lokka, Savonlinnan jäsenalueelta tekninen myyjä Tuomas Sahinjoki ja Pieksämäen jäsenalueelta dekaani Pasi Tyrväinen.
Osuuskauppa Suur-Savon kesätyöhaku käynnistyy16.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo palkkaa Etelä-Savon alueella kesällä 2025 jälleen noin 1 000 kesätyöntekijää ja harjoittelijaa. Kesätöitä on tarjolla eri puolilla osuuskaupan toimialuetta kaikilla toimialoilla kaiken ikäisille kesätyöntekijöille. Kesätyöhaku yli 18-vuotiaille on avoinna 16.12.2024 - 28.2.2025. Alle 18-vuotiaiden kesätöiden hakuaika on 17.2. - 16.3.2025.
Suur-Savon Leipomo täyttää ensi vuonna 100 vuotta3.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Vuonna 1925 perustettu Suur-Savon Leipomo juhlii satavuotista taivaltaan vuonna 2025. Juhlavuodelle on luvassa monenlaisia tapahtumia sekä Osuuskauppa Suur-Savon myymälöissä näkyviä monipuolisia tuotetarjouksia ja kampanjoita - unohtamatta perinteitä kunnioittavaa uutuustuotetta, juhlavuoden rukiista reikäleipää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme