Pohjois-Suomen aluekatsaus 1-12/2023: Finnveran rahoitus Pohjois-Suomessa niiasi – Korkojen nousu jarruttaa investointeja ja omistajanvaihdoksia
Finnveran rahoitus Pohjois-Suomessa supistui kaikissa maakunnissa eli Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Korkojen nousu ja epävarmuus tulevien vuosien korkotasosta heijastui erityisesti rahoitettujen investointien ja omistajanvaihdosten määrään. Pohjois-Pohjanmaalla rahoituksen myöntö supistui ja kehitystä selittää edellisvuoden muutamat mittavat teolliset investoinnit. Kainuussa rahoitus supistui 32 prosenttia johtuen teollisuusyritysten vähentyneistä rahoitustarpeista. Lapin matkailussa on käynnistynyt uusi investointiaalto.
Vuonna 2023 Finnveran rahoitus pohjoissuomalaisille yrityksille laski 16 prosenttia yhteensä 105 miljoonaan euroon, kun määrä edellisvuonna oli 125 miljoonaa euroa. Kappalemääräisesti myönteisiä rahoituspäätöksiä tehtiin viisi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.
- Rahoituksen kysyntää jarruttivat erityisesti korkojen nousu ja korkotason kehitykseen liittyvä epävarmuus, mikä vähensi erityisesti investointeja sekä omistajanvaihdoksia, sanoo aluejohtaja Pasi Vartiainen.
Investoinnit laskussa – toimialoista erottuu myönteisesti matkailu
Finnveran osuus rahoitetuista kokonaisinvestoinneista laski 97 miljoonaan euroon (214). Edellisten vuosien vahvaa rahoitettujen investointien määrää selittivät muutamat yksittäiset isot investoinnit, eikä Finnvera rahoittanut vastaavia vuonna 2023. Toimialoista erottuu myönteisesti matkailu. Matkailualan investoinnit kasvoivat suhteellisen paljon, mutta vielä ei olla samalla tasolla kuin ennen koronaa.
Rahoitus maakunnittain
Kasvua edellisvuoteen |
Kainuu |
Lappi |
Pohjois-Pohjanmaa |
Kaikki yhteensä |
Maatalouselinkeinot |
-100 % |
25 % |
-12 % |
|
Teollisuus |
-32 % |
-48 % |
-16 % |
-25 % |
Matkailu |
408 % |
121 % |
-40 % |
70 % |
Liike-elämän palvelut |
-64 % |
-21 % |
6 % |
-11 % |
Kauppa- ja kuluttajapalvelut |
-58 % |
8 % |
-4 % |
-5 % |
YHTEENSÄ |
-32 % |
-17 % |
-11 % |
-16 % |
Suurin pudotus nähtiin Kainuussa, jossa alueen yritysten rahoitus laski 14 miljoonaan euroon (21). Teollisuuden tilanne on melko vakaa ja konepajayritysten tilanne on hyvä. Kainuun alueen yritysten käyttöpääomatarpeet olivat aikaisempia vuosia pienemmät.
Pohjois-Pohjanmaalla rahoituksen myöntö supistui 72 miljoonaan euroon (80). Kehitystä selittää edellisvuoden muutamat mittavat teolliset investoinnit. Rakennusala on hyvin tärkeässä roolissa Pohjois-Pohjanmaalla, mutta alan vaikeudet eivät ainakaan toistaiseksi ole näkyneet Finnveran rahoituksessa laajalti. Alan yhtiöille on jonkin verran myönnetty käyttöpääomaa matalasuhdanteen yli. ICT-alaan kuuluvien sähkö- ja elektroniikkateollisuuden, teknisen palvelun sekä tietojenkäsittelypalvelujen rahoitus kasvoi Pohjois-Pohjanmaalla 15 miljoonaan euroon.
Lapissa Finnveran rahoitusta myönnettiin 17 prosenttia edellisvuotta vähemmän, yhteensä 20 miljoonaa euroa (24). Erityisesti teollisuuden rahoitus supistui jyrkästi, mutta selittävänä tekijänä on edellisvuonna tehdyt muutamat suuret investoinnit, jotka paisuttivat vuoden 2022 lukuja.
Matkailualan yrityksillä edellytyksiä investointeihin
Finnveran rahoitus Lapin matkailualan yrityksille kasvoi reippaasti edellisvuodesta 7 miljoonaan euroon. Pohjois-Pohjanmaalla matkailualan rahoitus sen sijaan supistui selvästi (-40 prosenttia) eikä vuonna 2023 Finnveran rahoituksella käynnistetty merkittäviä matkailualan investointeja. Kainuun matkailun rahoitus kasvoi 1,4 miljoonaan euroon.
- Lapin matkailussa on käynnistynyt uusi investointiaalto, jonka vilkkaimman vaiheen uskomme osuvan vuosille 2024 ja 2025. Paikallisilla yrityksillä on taloudelliset edellytykset toteuttaa mittaviakin laajennusinvestointeja saatuaan taloutensa usean hyvän talvisesongin jälkeen vahvaan kuntoon. Toivon, että Lapin matkailun vahva veto saattaa nyt mahdollistaa seuraavan askeleen toimialan kehityksessä, mikäli kansainväliset hotelliketjut tekevät ensimmäiset investointinsa. Tämä toisi vielä laajemman asiakasvirrat ja voisi ruokkia kysyntää erilaisille ohjelmapalveluille lisäten investointeja laajalti, sanoo Pasi Vartiainen.
On huomioitava, että matkailualan investointien suuruutta ei voi arvioida pelkästään Finnveran lukujen kehityksen perusteella, sillä monia investointeja pystytään viemään läpi myös ilman Finnveran rahoitusta.
Korkojen nousu ja epävarmuus heijastuvat omistajanvaihdoksiin
Korkojen nousu ja epävarmuus tulevien vuosien korkotasosta heijastui erityisesti Pohjois-Suomessa rahoitettujen omistajanvaihdosten määrään. Kokonaisuutena Finnvera rahoitti vain 78:aa omistajanvaihdosta. Määrä supistui kaikissa maakunnissa ja pudotus oli jyrkkää erityisesti Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
- Rahoituskustannukset ovat merkittävä osuus yrityskaupan kustannuksista ja viime vuoden epävarmuus heijastui ostajien halukkuuteen tehdä kauppoja. Nyt korkotaso on vakiintunut ja kääntynyt hienoiseen laskuun. Uskomme tämän näkyvän positiivisesti yrityskauppojen määrässä vuonna 2024 ja alkuvuosi on kertonut yrityskauppamarkkinoiden piristymisestä Pohjois-Suomessa.
Viennin kehitys huolestuttaa
Finnveran viennin rahoitus pohjoissuomalaisille pk-yrityksille jatkoi laskutrendiään neljättä vuotta, mikä on huolestuttavaa.
- Finnvera rahoittaa ennen kaikkea kone- ja laitevalmistajien vientiä. Rahoituksesta heijastuu, että Pohjois-Suomessa vienti on suuryritysten varassa, pohtii Vartiainen.
Finnvera on lanseeraamassa tänä vuonna uusia vekselimuotoisia vientiluottoja, jotka mahdollistavat jopa satojen tuhansien arvoisten vientikauppojen rahoittamisen. Tämän odotetaan tuovan myös Pohjois-Suomen kone- ja laitevalmistajayrityksille mahdollisuuksia laajentaa asiakaskuntaansa vientimarkkinoilla.
Tulevaisuuden näkymät vaihtelevat maakunnittain
Arviomme mukaan vuosi 2024 tulee olemaan varsin eritahtinen Pohjois-Suomen eri maakunnissa.
Lapissa matkailualan vahva veto säteilee laajalle rintamalle ja pitää paikallistaloudet aktiivisina. Käynnistymässä oleva matkailualan investointiaalto ruokkii myös rakennusalan aktiviteettia Lapissa. Puolustusalan investoinnit näkyvät myönteisesti aluetaloudessa.
Pohjois-Pohjanmaalla näkymät ovat jonkin verran sumuisemmat. ICT-alalla on nähty pitkästä aikaa myös yt-neuvotteluja, joka osaltaan on vapauttanut osaajaresursseja yrityksille, jotka ovat painineet osaavan työvoiman saatavuuden kanssa. Talorakentamisen ahdinko jatkunee koko vuoden 2024 ajan ja tällä voi olla vielä heijastusvaikutuksia moneen rakennusalaan liitännäiseen yritykseen.
Kainuussa sen sijaan aktiviteettitaso on matala. Juuri julkaistu Pk-yritysbarometri kertoo, että Kainuussa on muuta maata selvästi vähemmän kasvua tavoittelevia yrityksiä. Se heijastuu Finnveran rahoitukseen ja muun muassa ELY-keskusten kehittämis- ja investointitukien käyttöön maakunnassa, arvioi Pasi Vartiainen.
LIITE Finnveran Pohjois-Suomen aluekatsaus 1-12/2023 PDF
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi Vartiainen, aluejohtaja, Pohjois-Suomi, Finnvera, puh. 029 460 2805, etunimi.sukunimi@finnvera.fi
Johanna NorrenaViestintäasiantuntijaFinnvera oyj
Puh:+358 40 837 2511johanna.norrena@finnvera.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Mauri Kotamäki: Kasvua odotetaan, mutta tuleeko sitä – ”On Suomelta hyvä suoritus, jos ennustettu talouskasvu toteutuu 2025”27.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous on vihdoin kääntynyt varovaiseen kasvuun. Käänne on seurausta erityisesti viennin suotuisasta kehityksestä, yksityinen kulutus tai investoinnit ovat edelleen taantumassa. Myös viennin elpyminen on vielä heiveröistä eikä hurraahuutoihin ole aihetta, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Talouden käänne on tapahtunut, mutta mihin suuntaan ja millä voimalla, se on avoin kysymys. Suomen taloudessa on paljon kasvupotentiaalia sekä lyhyellä että rakenteellisesti pitkällä tähtäimellä.
Rahoitus & kasvu -katsaus: Suuret palkankorotustavoitteet voivat olla katastrofi kansantaloudelle – Talous ja rahoituksen kysyntä kääntymässä kasvuun12.12.2024 12:43:39 EET | Tiedote
Suomen talous on vihdoin kääntynyt varovaiseen kasvuun. Käänne on seurausta erityisesti viennin suotuisasta kehityksestä, yksityinen kulutus tai investoinnit ovat edelleen taantumassa. Odotukset valoisammalle lähitulevaisuudelle ovat suuret, mutta vaarana on, että työehtosopimusneuvotteluilla vesitetään Suomen kustannuskilpailukyky, joka vielä on kohtalainen. 10 prosentin palkankorotustavoite voisi olla katastrofi Suomen kansantaloudelle, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Odotukset rahoituksen kysynnästä ovat kääntyneet positiivisiksi etenkin palvelualoilla.
Donald Trump näyttää voittavan Yhdysvaltain vaalit - Talous kestää neljä vuotta vuoristorataa, suurimmat riskit liittyvät geopolitiikkaan, sanoo Finnveran Mauri Kotamäki6.11.2024 09:32:48 EET | Tiedote
Viimeisimpien tietojen mukaan Yhdysvaltain entinen presidentti, republikaanien Donald Trump on voittamassa vaalit ja nousemassa uudelle presidenttikaudelle. Jos republikaanit saavat äänivallan myös Yhdysvaltain kongressissa, tämä vahvistaa presidentin asemaa esimerkiksi talouspoliittisissa avauksissa. Voisiko Trumpin kampanjassaan esittämistä kymmenien prosenttien tuontitulleista kaikille maille tulla totta? Tämä on herättänyt etukäteen huolta myös suomalaisviejissä, sillä Yhdysvallat on yksi Suomen tärkeimmistä vientimaista. Luvassa on neljä vuotta vähintään retorista vuoristorataa, mutta Yhdysvaltain ja maailman talous kestää tämän, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Suurimmat tulevan presidenttikauden riskit liittyvät Yhdysvaltojen demokratiaan ja geopolitiikkaan, Kotamäki sanoo.
Finnveran lainaa mikroyritysten kasvuun myönnettiin 1,6 miljoonaa euroa ensimmäisen kuukauden aikana – Tärkein syy lainan hakemiselle työntekijän palkkaaminen1.11.2024 08:57:03 EET | Tiedote
Finnveran lokakuun alussa käynnistämä puolen vuoden määräaikainen laina mikroyritysten kasvuun on herättänyt paljon kiinnostusta. Ensimmäisen kuukauden aikana lainoja on myönnetty yhteensä 1,6 miljoonaa euroa. Tyypillisin syy lainan hakemiseen on ollut työntekijän palkkaaminen. Laina on tarkoitettu alle 10 henkilöä työllistävän yrityksen kasvua, tuottavuutta tai kilpailukykyä edistäviin rahoitustarpeisiin kuten työllistämiseen tai toiminnan laajentamiseen ja digitalisointiin.
Suomen viennin vanhat kivijalat Yhdysvallat, Saksa ja Kiina murroksessa – Viennin kasvu on haettava tulevaisuudessa uusilta markkinoilta4.10.2024 10:18:47 EEST | Tiedote
Suomen keskeiset vientimarkkinat ovat murroksessa, mikä lisää Suomen viennin kasvattamisen vaikeuskerrointa tulevina vuosina. Yhdysvallat, Saksa ja Kiina ovat olleet perinteisesti suomalaisten vientiyritysten päämarkkinoita, joille yhteenlasketun viennin osuus on yli neljännes kokonaisviennistä, mutta kasvunäkymät näissä maissa ovat alavireiset tai täynnä epävarmuutta. Vientiyritysten kannattaa varautua aktiivisesti etsimään uusia kohdemaita esimerkiksi kehittyviltä markkinoilta, sanoo Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki. Vaikka riskit ovat suurempia, tuototkin voivat toteutuessaan olla korkeita. Keinoja riskeiltä suojautumiseen ja rahoituksen hyödyntämiseen viennissä löytyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme