Oomi Oy

Oomi yhteistyöhön Pyöräliiton kanssa

Jaa

Oomi ja Pyöräliitto aloittavat yhteistyön tavoitteenaan yhdessä lisätä työsuhdepyöräilyä Suomessa. Oomi Fillarista on kasvanut yksi Suomen suurimmista työsuhdepyörien toimittajista ja yhteistyö Pyöräliiton kanssa tukee myös Oomin tavoitetta edistää pyöräilyä vastuullisena ja puhtaan liikkumisen muotona.

Polkupyöräetu on käyttäjälleen joustava ja ympäristöystävällinen vaihtoehto vapaa-ajan liikkumiseen ja työmatkoihin. Polkupyöräedun kaksi tärkeintä vaikutusta on terveellisempi elämäntapa ja toisaalta kestävä kehitys eli päästöjen vähentäminen. 

Oomi haluaa lisätä mahdollisimman monen suomalaisen ymmärrystä polkupyöräedusta. Tämän vuoksi Oomi ja Pyöräliitto aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on lisätä työntekijöiden tietoisuutta polkupyöräedusta. 

- Hienoa päästä tekemään Oomin kanssa yhteistyötä työsuhdepyöräilyn lisäämiseksi Suomessa. Yhteistyökumppanien valinnassa meille Pyöräliitossa on tärkeää, että jaamme samat tavoitteet ja arvot. Työsuhdepyörä on tehokas ja edullinen tapa tukea työntekijöiden jaksamista, terveyttä ja sen avulla voidaan konkreettisesti vähentää liikenteen päästöjä, sanoo Pyöröliiton toiminnanjohtaja Janne Paananen

Työsuhdepyörä on työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu polkupyörä, jonka hankinnasta vastaa työnantaja. Pyörällä voi ajaa ilman rajoituksia sekä työmatkoilla että vapaa-ajalla, kuten kauppareissuilla ja harrastuksissa, ja se voi olla myös esimerkiksi sähköavusteinen tai omin lihasvoimin poljettava pyörä. Yhä useampi työsuhdepyörä on kuitenkin sähköpyörä. 

Oomi Fillari tavoittelee kasvua vuodelle 2024 

- Vuosi 2023 oli Oomi Fillarille hyvä kasvun vuosi. Yritysasiakkaidemme määrä kasvoi merkittävästi ja voitimme useita kilpailutuksia. Oomi Fillarin polkupyöräedun piirissä on jo yli 70 000 suomalaista työntekijää, sanoo Oomin yritysliiketoiminnan johtaja Ari Lehtinen

Arvioiden mukaan Suomessa oli vuoden 2023 lopussa kaikkiaan noin 75 000 työsuhdepyörää. Työsuhdepyörien määrä lähes kaksinkertaistui vuoden 2023 aikana, sillä vuoden 2022 lopussa määrä oli noin 38 500 työsuhdepyörää.  

Polkupyöräedun mahdollistaminen henkilöstölle alkaa olla jo pikemminkin merkittävä työsuhde-etu kuin poikkeus. Polkupyöräedun tarjoaminen antaa monelle työnantajalle kilpailuvaltin työmarkkinoilla. 

- Vaikka työsuhdepyöräetua tarjoavien työnantajien määrä on koko ajan kasvussa, etua käyttävien määrä ei silti valitettavasti kasva samassa tahdissa. Vain pieni osa edun piirissä olevista työntekijöistä on vielä hyödyntänyt etua. Edelleen moni luulee, että työsuhdepyöräedun voi ottaa vain, jos käyttää pyörää työmatkoihin, jatkaa Lehtinen. 

Oomi Fillarin neljäs toimintavuosi alkaa erittäin positiivisissa merkeissä. Tavoitteena on kasvattaa työsuhdepyöräilyn suosiota ja saada lisää työntekijöitä Oomi Fillarin tarjoaman polkupyöräedun piiriin vielä tämän vuoden aikana. Asiakastyytyväisyys Oomi Fillariin on huippuluokkaa, sillä työntekijöiden palvelun käyttöönottamisesta ja pyörien tilaamisesta antama NPS on erinomaisesti 73. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Oomi on yksi Suomen suurimmista sähkönmyynti- ja palveluyhtiöistä. Palvelemme tällä hetkellä yli 400 000 kuluttaja- ja yritysasiakasta ympäri Suomen. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 515 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee yli 100 oomilaista. Tarjoamme koteihin ja yrityksille sähkön lisäksi laajan kirjon aurinkovoima-, työsuhdepyörä- ja muita arkea helpottavia energiapalveluja. Kehitämme uusia palveluja tehdäksemme asiakkaidemme arjesta sujuvampaa ja kestävämpää. Meillä on vahva kasvustrategia ja tavoitteenamme on olla Suomen halutuin kumppani muuttuvan arjen palveluissa ja energiamurroksen ratkaisuissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oomi Oy

KSS Energian sähkönmyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomille19.12.2024 09:15:00 EET | Tiedote

Oomi Oy ja KSS Energia Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jonka myötä KSS Energian sähkön vähittäismyynnin kuluttaja- ja yritysasiakkaat siirtyvät Oomin asiakkaiksi tavoiteaikataulun mukaan maaliskuussa 2025. Järjestely edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen hyväksynnän. Jatkossa KSS Energia panostaa uuden strategiansa myötä monialaiseen energiantuotanto- ja palveluliiketoimintaan. Muutos ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä. Nyt suunnitteilla oleva järjestely koskee kaikkia KSS Energian sähkösopimusasiakkaita ympäri Suomen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye