Verenluovutusta luvassa Åbo Svenska Teaterin päänäyttämöllä – nuoria miehiä toivotaan pääosaan
Veripalvelu jalkautuu jo seitsemättä kertaa Åbo Svenska Teateriin keskiviikkona 13.3.2024. Verenluovutus teatraalisissa puitteissa on mahdollista klo 12-18. Jokakeväinen tempaus järjestetään tänä vuonna opiskelijayhteistyön hengessä.
Joka vuosi tarvitaan yli 20 000 uutta verenluovuttajaa, sillä säännöllisen verenluovutuksen joutuu vuosittain lopettamaan iso joukko luovuttajia iän, sairauksien tai muiden syiden takia.
- Turku on opiskelijakaupunki, ja olemmekin jo pidemmän aikaa yrittäneet saada opiskelijoita houkuteltua verenluovutukseen, sanoo Veripalvelu Turun aluepäällikkö Pekka Kukko.
Erityisesti nuoria miehiä kaivataan verenluovuttajiksi. He voivat tyypillisesti luovuttaa nuoria naisia useammin, esimerkiksi pari - kolme kertaa vuodessa, ilman että se vaikuttaa veren rauta-arvoihin.
- Toivomme heitä nyt runsain joukoin haalaritapahtumaamme teatterille, ja toki kaikki muutkin ovat lämpimästi tervetulleita! Nuorille naisille suosittelemme verenluovutusta enintään kerran vuodessa, Veripalvelusta kerrotaan.
”Pisara toivoa”
Myös Åbo Svenska Teaterilla on pitkä perinne yhteistyöstä paikallisten opiskelijoiden kanssa.
- Meille on hyvin luontevaa kutsua opiskelijoita tähän verenluovutustempaukseen, sillä myös teatterilla on aktiivista yhteistyötä seudun opiskelijoiden kanssa. Opiskelijoille on jo pitkään ollut erikoishinnat saman illan teatteriesityksiin, kertoo Åbo Svenska Teaterin tiedottaja Maria Olin.
Veripalvelun ja Åbo Svenska Teaterin verenluovutustilaisuus järjestetään teatterin päänäyttämöllä tänä vuonna jo seitsemättä kertaa.
- Kannamme mielellämme oman kortemme kekoon, kun tarvitaan uusia, nuoria verenluovuttajia. Tämä tapahtuma on muodostunut jo jokakeväiseksi hienoksi perinteeksi! Olin iloitsee.
Paikalle on tulossa Åbo Akademin ylioppilaskunnasta joukko opiskelijoita sloganilla ”Ge någon hopp, kom och donera en dropp!" – eli ”Tule antamaan jollekin pisara toivoa!”.
- Meiltä on perinteisesti käynyt teatteriluovutuksessa 20-40 opiskelijaa, ja toivottavasti mahdollisimman moni pääsee myös tänä vuonna, Oscar Björkell Åbo Akademin ylioppilaskunnan hallituksesta kannustaa.
Myös ammattikorkeakoulu Noviasta on tänä vuonna tulossa opiskelijaedustus.
- On kunnia että saamme olla mukana tällaisessa. Haluamme luonnollisesti kantaa kortemme kekoon ja kannustaa opiskelijoitamme lähtemään luovuttamaan. Jokainen pisara on tärkeä ja voi kirjaimellisesti pelastaa jonkun hengen, sanoo ylioppilaskunta Noviumin puheenjohtaja Lina Olenius.
Åbo Svenska Teaterin verenluovutustilaisuuteen kannattaa varata aika etukäteen osoitteessa veripalvelu.fi/ajanvaraus. Paikalle voi myös tulla ilman ajanvarausta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iira HartikainenViestinnän asiantuntija
Puh:+358293001422iira.hartikainen@veripalvelu.fiLinkit
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Veripalvelussa tehty jo 70 tieteellistä väitöskirjaa26.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa valmistuu jo 70. väitöskirja, kun FM Salla Markkinen väittelee 27.9. 2024 munuaissiirtojen kudossopivuuden kehittämisestä genomitutkimuksen avulla. Veripalvelussa tehdyt väitöstutkimukset ovat vuosikymmenten aikana edistäneet merkittävällä tavalla potilaiden hoitoa.
”Kantasolusiirteen saaminen merkitsee koko elämää”18.9.2024 11:50:00 EEST | Tiedote
Maailman kantasoluluovuttajien päivää vietetään lauantaina 21.9.2024. Vuosittain Suomessa noin 100 potilasta tarvitsee veren kantasoluja vapaaehtoiselta luovuttajalta. Heistä noin joka kuudes on lapsi. Yksi vapaaehtoisen kantasoluluovuttajan avulla pelastuneista potilaista on 21-vuotias Rasmus Virolainen.
Hengenpelastajaliigan kuudes kausi alkaa – Nouseeko Jokerit kärkikamppailuun?16.9.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Mestiksen ja Veripalvelun Hengenpelastajaliigan kuudes kausi käynnistyy maanantaina 16.9.2024. Mielenkiinto kohdistuu erityisesti viime kauden tulokkaaseen Jokereihin, joiden kannattajien odotetaan tänä vuonna taistelevan kärkipaikoista entistä kovemmin.
Verisolujen tuottama vesikkeli auttaa lääketieteellistä tutkimusta12.9.2024 08:08:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tuotekehitystiimi on kehittänyt menetelmän, jolla voidaan eristää verisolujen tuottamia ulkoisia kalvorakkuloita eli vesikkeleitä (extracellular vesicles, EV). Vesikkeleitä voidaan käyttää apuna lääketieteellisessä tutkimuksessa esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa ja uusien hoitomuotojen kehitystyössä.
Miehet haluavat, että verenluovutus on helppoa15.8.2024 11:45:00 EEST | Tiedote
Verta luovuttavia miehiä motivoi Veripalvelun tuoreen kyselytutkimuksen mukaan paitsi halu auttaa, myös verenluovutuksen sujuvuus ja helppous. Miehiä tarvitaan lisää verenluovuttajiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme