Lasten turvallisuus ei ole heikentynyt, mutta maailma tuntuu turvattomalta
Barnens trygghet har inte försvagats, men världen känns otryggare för dem
Lapset ja nuoret kokevat maailman aiempaa turvattomammaksi, vaikka heidän arkielämänsä turvallisuus ei olekaan heikentynyt. Tämä ilmeni Nuorten neuvonantajien tapaamisissa, joissa 6–16-vuotiaat lapset kertoivat lapsiasiavaltuutetulle näkemyksiään turvallisuudesta ja turvattomuudesta.
Lapset kokevat julkiset tilat usein turvattomina. Turvattomuuden kokemusta julkisissa tiloissa voi lisätä esimerkiksi yksittäisten rikosten näyttävä uutisointi, mikä voi vääristää käsitystä niiden yleisyydestä ja todennäköisyydestä. Myös vanhemmat saattavat kanavoida lasten pelkoja julkiseen tilaan ja muihin ihmisiin.
Tutkijat puhuvat riskiyhteiskunnasta, jossa maailma voi alkaa näyttää turvattomalta.
”Turvallinen yksinäisyys saattaa alkaa näyttää lasten ja nuorten mielestä houkuttelevammalta kuin sosiaalisiin kohtaamisiin liittyvät vaarat. Tämä taas voi johtaa lasten autonomian ja liikkumisen rajoittamiseen ja saada lapset ja nuoret jäämään liiaksikin turvalliselta tuntuvaan yksityiseen tilaan, kuten kotiin”, erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta kertoo.
Vaikka lapset kuvasivat julkisia tiloja paljon turvattomuuden kautta, kukaan ei ollut kokenut pahoja asioita julkisilla paikoilla. Kun rakennetaan lasten luottamusta yhteiskunnan ja oman lähiympäristön turvallisuuteen, olennaista on välttää riskien liiallista korostamista ja pelottelua.
Turvallisuus rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa
Lapset viettävät suuren osan arkielämästään niin sanotuissa puolijulkisissa tiloissa, kuten koulussa, varhaiskasvatuksessa ja harrastuksissa. Puolijulkinen tila ei ole kaikille avoin, mutta yksityisistä tiloista sen erottaa sosiaalinen ja näkyvä luonne: puolijulkisessa tilassa kohdataan muita ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita.
”Se, tuntuuko koulu turvalliselta, riippuu myös siitä, millaisia toiset ovat sinua kohtaan. Tunteet vaihtelevat päivittäin”, lapsiryhmä kuvasi lapsiasiavaltuutetulle.
Lapset kokivat pääsääntöisesti oman koulunsa turvalliseksi mutta kuvasivat muita kouluja vähemmän turvallisiksi, silloinkin kun molemmissa paikoissa tunnistetaan samat riskit kuten mahdollisuus koulukiusaamiseen. Ihmiselle on luontaista kokea vaarojen ja riskien olevan siellä, mikä on itselle vierasta.
Turvallisuutta lisää lasten mielestä toisten ihmisten hyväksynnän ja kunnioituksen lisääminen ja syrjinnän ehkäiseminen. Lapset myös toivoivat, että ”uskalletaan tehdä aloitteita toisiin ihmisiin tutustumiseksi”. Kielteisen vuorovaikutuksen, kuten syrjinnän ja kiusaamisen ehkäiseminen lisää turvallisuutta.
Lasten oma rooli ja toimijuus tärkeää
Lapset kertoivat, että heille turvaa tuovat yksityisen tilan asiat, kuten koti, läheiset ihmiset, arjen rutiinit sekä kyky toimia itse. Eräs lapsi kertoi: ”Minulle turvallisen olon tuo hyvät ja huolehtivat vanhemmat ja että on ruokaa.”
Myönteistä oli, että lapset osasivat nimetä useita ammattilaisia, jotka voivat auttaa lapsia vaaratilanteissa, ja heidän luottamuksensa ammattilaisiin oli vahvaa. Lasten turvallisuuden kokemusta voidaankin rakentaa lisäämällä myönteistä vuorovaikutusta lasten arkiyhteisöissä.
Lapsiasiavaltuutetun tapaamat lapset eivät hahmottaneet omaa rooliaan turvallisuuden lisäämisessä yhteiskunnan tasolla. Lapset kuitenkin osaavat, pystyvät ja myös haluavat osallistua julkisessa tilassa käytäviin neuvotteluihin ja vaikuttaa omaan asuinympäristöönsä, kun se tehdään heille mahdolliseksi.
”Lasten oma kyky ja valmius toimia itse lisäävät lasten turvallisuuden kokemusta. Tärkeää on myös ottaa lasten näkemykset vakavasti turvallisuutta koskevassa päätöksenteossa”, Tuukkanen sanoo.
Lisätietoja
Tutkimusartikkeli: Terhi Tuukkanen (2024). Yksityinen, puolijulkinen ja julkinen tila lasten turvallisuutta koskevissa näkemyksissä. Yhteiskuntapolitiikka 1/2024. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202402157389
*******
Barn och unga upplever att världen har blivit otryggare även om tryggheten i deras vardagsliv inte har försvagats. Detta kom fram under mötena med Unga rådgivare där 6–16-åriga barn berättade sina synpunkter på trygghet och otrygghet för barnombudsmannen.
Barn upplever ofta offentliga platser som otrygga. Den upplevda otryggheten på offentliga platser kan förstärkas till exempel av intensiv nyhetsrapportering om enskilda brott som kan förvränga uppfattningen om hur vanligt och sannolikt det är att brott inträffar. Även föräldrar kan bidra till att barn blir rädda för offentliga platser och andra människor.
Forskare talar om ett risksamhälle där världen kan börja te sig som otrygg.
”Det kan börja verka mer lockande för barn och unga att vara trygga i ensamhet än att möta de risker som förknippas med sociala möten. Detta kan för sin del leda till att barns autonomi och rörlighet begränsas och att barn och unga alltför ofta stannar i ett privat rum som känns tryggt, till exempel hemmet”, säger specialforskare Terhi Tuukkanen vid barnombudsmannens byrå.
Även om barnen ofta beskrev offentliga platser som otrygga hade inget av dem blivit utsatt för något tråkigt på en allmän plats. Det väsentliga för att barnens tillit till tryggheten i samhället och i deras egen närmiljö ska utvecklas är att man undviker överdriven fokusering på riskerna och att man inte skrämma barnen med potentiella risker.
Tryggheten utvecklas i interaktionen mellan människor
Barn tillbringar en stor del av sin vardag i så kallade halvoffentliga rum såsom skolan, småbarnspedagogiken och i hobbyverksamhet. Ett halvoffentligt rum är inte öppet för alla, men skiljer sig från privata rum genom sin sociala och synliga natur: i ett halvoffentligt rum möter man andra människor och sociala situationer.
”Om skolan känns trygg eller inte beror också på hur de andra behandlar dig. Känslorna varierar från dag till dag”, berättade barngruppen för barnombudsmannen.
Barn upplevde i regel sin egen skola som trygg, men beskrev andra skolor som mindre trygga även när samma risker identifieras både i den egna skolan och i andra skolor, till exempel risken för mobbning. Det är naturligt för människan att anta att det finns faror och risker på platser som är främmande för en.
Enligt barnen kan större acceptans och respekt för andra människor och förebyggande av diskriminering öka tryggheten. Barnen önskade också att man ”vågar ta initiativ för att lära känna andra människor”. Förebyggande av negativ interaktion såsom diskriminering och mobbning ökar tryggheten.
Barnens egen roll och aktörskap är viktiga
Barnen berättade att sådant som förknippas med det privata bringar dem trygghet, till exempel hemmet, närstående människor, vardagsrutiner samt förmågan till självständigt agerande. Ett av barnen berättade: ”Jag känner mig trygg för att jag har bra föräldrar som tar hand om mig och jag har mat.”
Det var positivt att barnen kunde nämna flera yrkespersoner som kan hjälpa barn som råkat i farliga situationer. Barnen har ett stort förtroende för dessa yrkespersoner. Barnens upplevda trygghet kan också byggas upp genom att öka positiv interaktion inom de grupper där barnen umgås i sin vardag.
Barn som barnombudsmannen träffat uppfattade inte sin egen roll i att öka tryggheten i samhället, men barn kan, är kapabla till och också vill delta i överläggningar i det offentliga rummet och påverka sin egen livsmiljö när man gör det möjligt för dem.
”Barnens egen förmåga och beredskap till självständigt agerande ökar deras upplevda trygghet. Det är också viktigt att ta barnens synpunkter på allvar när man fattar beslut som hänför sig till trygghet”, säger Tuukkanen.
Yhteyshenkilöt
Terhi TuukkanenErikoistutkija | Specialforskare
Puh:0295 666 851terhi.tuukkanen@oikeus.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Lapsiasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, josta on säädetty lailla (laki lapsiasiavaltuutetusta 1221/2004). Lapsiasiavaltuutettu antaa Suomen hallitukselle ja eduskunnalle lakisääteisen arvion lapsen oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta sekä raportoi määräajoin YK:n lapsen oikeuksien komitealle. Lapsiasiavaltuutettu tekee aloitteita ja antaa lausuntoja toimialansa teemoista. Lapsiasiavaltuutettu ei käsittele yksittäisen lapsen asioita.
* * *
Barnombudsmannen är en självständig och oberoende statlig myndighet som grundats genom lagen om barnombudsmannen (1221/2004). Barnombudsmannen rapporterar till statsrådet och till Finlands riksdag om hur barn och unga mår och om hur deras rättigheter genomförs. Barnombudsmannen rapporterar också till FN:s kommitté för barnets rättigheter i anslutning till statens regelbundna rapportering. Barnombudsmannen påverkar bland annat genom att göra motioner, ge utlåtanden och delta i den samhälleliga diskussionen. Ombudsmannen har inte rätt att handla i ärenden som gäller enskilda barn.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutetusta kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle28.11.2024 13:28:45 EET | Tiedote
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen toiminnasta on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelu liittyy Pekkarisen toimintaan lauantaina 23.11. hänen puututtuaan julkisella paikalla tuntemattoman lapsen kohteluun. Oikeusasiamies tutkii kantelun, jos sen perusteella on aihetta epäillä, että viranomainen on toiminut lainvastaisesti tai jos oikeusasiamies muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta. Poliisi on aloittanut samasta tilanteesta rikostutkinnan lapsen epäillystä pahoinpitelystä. Keskeneräisen rikostutkinnan vuoksi lapsiasiavaltuutettu ei voi kommentoida tilanteessa tapahtunutta tarkemmin.
Lapsitutkimuksen eettinen ohjeistus täytyy päivittää6.11.2024 07:00:00 EET | Tiedote
De etiska anvisningarna för barnforskning bör uppdateras
Varhaiskasvatuskeskustelussa unohtuu lapsi4.11.2024 07:17:00 EET | Tiedote
I diskussionen om småbarnspedagogik glömmer man bort barnet
Laaja Euroopan lapsiasiavaltuutettujen selvitys: Lastensuojelun sijaishuollossa lapsen oikeuksien kannalta useita ongelmia18.9.2024 00:01:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun sijaishuollossa on samanlaisia kipukohtia Euroopan eri alueilla, havaittiin tuoreessa selvityksessä. Euroopan lapsiasiavaltuutetut vaativat, että lapsen oikeudet huomioidaan paremmin, kun lapsi sijoitetaan asumaan kodin ulkopuolelle. Nuoret korostavat oikeutta tasapuoliseen kohteluun, rakkauteen ja huolenpitoon.
Varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuustyö ehkäisee syrjintää ja edistää lasten osallisuutta13.8.2024 07:34:00 EEST | Tiedote
Likabehandlingsarbetet inom småbarnspedagogiken förebygger diskriminering och främjar barnens delaktighet
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme