Toimihenkilöliitto ERTO

Erto ilmoitti kolme alaa lakkoon

Jaa

Erton lakkoaloiksi 21.–22.3. taloushallinto, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala.

Kädet läppärin näppäimistöllä.
Kädet läppärin näppäimistöllä. Kuvaaja: Pia Ingberg.

“Suomesta ollaan nyt tekemässä Pohjoismaiden palkansaajavihamielisintä yhteiskuntaa. Ertolaiset eivät voi tätä hyväksyä ja vetoamme hallitukseen aitojen neuvottelujen käynnistämiseksi. Jos hallitus käynnistää aidot neuvottelut, peruutamme mielihyvin nyt ilmoitetut lakot”, sanoo Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.   

”Erto on sitoutunut jäsendemokratiaan ja koemme helmikuussa tekemämme jäsenkyselyn perusteella velvollisuudeksemme ilmoittaa lakoista. Jäsenten tahto on selvä. Maan hallituksen linjauksia ei hyväksytä. Yksipuolinen sanelu, köyhyyden ja kurjuuden kasvulle naureskelu ja intomielinen hevoskuuritalous eivät saa olla Suomen tulevaisuus. Suomi on rakennettu sopien eikä sopimisen ja reiluuden kulttuurista tule nytkään luopua”, puheenjohtaja Aaltonen jatkaa.  

Erton jäsenkyselyssä 85 prosenttia mielipiteensä ilmoittaneista tuki liiton ilmoittamana uusia poliittisia lakkoja. Erton jäsenpalautteen sekä sisäisten valiokuntien ja hallintoelimien käsittelyn jälkeen päätettiin Erton lakkoaloiksi taloushallinto, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala ajalle 21.–22.3.   

Liiton 6.2.–9.2. toteutetussa jäsenkyselyssä (n: 1741) 74 prosenttia mielipiteensä ilmoittaneista sanoi menevänsä itse lakkoon, jos liitto sellaisesta ilmoittaa. Seitsemän prosenttia vastaajista kannatti maan hallituksen työelämäuudistuksia ja kuusi prosenttia sosiaaliturvauudistuksia. Hallituksen toimien hyväksyttävyys ei ole muuttunut marraskuussa 2023 tehdystä kyselystä.   Erton nyt ilmoittamat poliittiset lakot eivät kohdistu työnantajiin vaan maan hallitukseen, joka on määräämällä toteuttamassa työnantajajärjestöjen kohtuuttomia tavoitteita.    

Erton ilmoituksen ansiosta jokaisella ilmoitetuissa töissä olevalla on oikeus osallistua lakkoon ja osoittaa, että ei hyväksy hallituksen epäoikeudenmukaisia uudistuksia. Lakkoon osallistumalla voit kritisoida hallituksen epäoikeudenmukaisia uudistuksia ja puolustaa sopimisen sekä reiluuden yhteiskuntaa.

Huoli toimeentulosta kasvaa


”Monella työpaikalla käydään parhaillaan yt-neuvotteluja joko irtisanomisten tai lomautusten toteuttamiseksi. Tässä tilanteessa hallituksen järkyttävät leikkaukset muun muassa työttömyysturvaan aiheuttavat kasvavaa paniikkia jäsenkunnassa. Huoli toimeentulosta on kauhea,” sanoo Juri Aaltonen.   

“Erton jäsenet haluavat yhteiskuntaan reiluutta ja tasa-arvoa. Pahimpina hallituksen työelämäuudistuksista jäsenet pitävät ensimmäisen sairaspäivän palkattomuutta, irtisanomista ilman painavaa syytä ja paikallista sopimista ilman luottamusmiestä. Sosiaaliturvauudistuksista ertolaiset pitävät pahimpana työttömyysturvan massiivista leikkaamista. Aikuiskoulutustuen lakkautusta pidetään yksinkertaisesti typeränä”, sanoo Aaltonen.   

Erton tänään ilmoittamat poliittiset lakot ovat laillisia, ja niihin saa osallistua jokainen ilmoitetuilla aloilla ja yrityksissä työskentelevä siitä riippumatta, onko hän Erton, jonkin toisen liiton tai ei minkään liiton jäsen. 

Erton työtaisteluilmoitus  


Toimihenkilöliitto Erto ry on tänään ilmoittanut 1) sosiaalialan järjestöjen työehtosopimuksen, 2) optikoiden työehtosopimuksen, 3) taloushallintoalan ja Accountor Services Oy:n työehtosopimuksen mukaiset työt sekä erikseen nimettyjen taloushallintoalan yritysten aikavälillä 21.3. klo 0.01–22.3. klo 23.59 alkavat työvuorot poliittiseen lakkoon. Työtaistelu koskee kaikkia em. aloilla/tehtävissä työskenteleviä.

Poliittisella lakolla vastustetaan maan hallituksen sanelupolitiikkaa ja vaaditaan työmarkkinoille aitoa yhteistyötä ja neuvotteluja. Erton ilmoituksen ansiosta jokaisella ilmoitetuissa töissä olevalla on liittojäsenyydestä riippumatta oikeus osallistua lakkoon ja osoittaa, että ei hyväksy hallituksen epäoikeudenmukaisia uudistuksia.

Työtaistelut eivät koske hengen, terveyden ja ympäristön turvaamiseksi tehtävää työtä.    

Erto maksaa jäsenilleen lakkoavustusta. Avustuksen saamisen edellytyksenä on jäsenhakemuksen saapuminen Ertoon viimeistään 20.3. 

Jos maan hallitus käynnistää aidot neuvottelut suunnitelluista uudistuksista, on Ertolla valmius lakkojen peruuttamiseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO

Jopa yli 1000 työntekijän vähennys sosiaalialan järjestöihin5.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Valtion tukien leikkaaminen iskee järjestökenttään kuin ydinpommi. Erto pelkää Stean tukileikkausten johtavan vuoden 2025 aikana jopa yli 1000 työntekijän vähentämiseen sosiaalialan järjestöissä. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa 20 % alan henkilöstöstä. Palkatun henkilöstön vähentämisen lisäksi vähintään tuhansien vapaaehtoisten työ estyy leikkausten takia. Palvelut heikentyvät, syrjäytyminen lisääntyy.

Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:35:55 EEST | Tiedote

Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.

Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:31:07 EEST | Tiedote

Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye