Kesärenkaiden myynti on vauhdissa Hobbyhall.fi-verkkokaupassa
Suomalaiset ovat varautuneet hyvissä ajoin kevääseen aloittamalla kesärenkaiden hankkimisen jo tammikuussa. Kesärenkaita on myyty tänä vuonna yli kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna tammi-helmikuussa. Hobbyhall.fi:n asiakkaat ovat suosineet kesärenkaita, joiden keskihinta on 78 €, mikä on 24 % enemmän kuin vuonna 2023.
Tänä vuonna kesärenkaiden myynnissä on ollut selkeät myyntipiikit tammikuun puolivälissä viikolla 3 sekä maaliskuun alussa viikolla 10. Myynti on ollut nousujohteista ja sen odotetaan kiihtyvän entisestään lähiviikkojen aikana. Vuonna 2023 kesärenkaiden myynti lähti nousuun helmikuun loppupuolella viikolla 8, saavuttaen huippunsa huhtikuun puolivälissä viikolla 16.
Kesärenkaiden aikainen myyntipiikki saattaa osittain selittyä uudella tieliikennelailla, jonka mukaan kesärenkaita saa käyttää ympäri vuoden, jollei sää tai keli edellytä talvirenkaiden käyttöä. Talvirenkaita voi käyttää 1.11.-31.3. välisenä aikana sääolosuhteiden sitä edellyttäessä. Kesärenkaiden vaihtamista ei kuitenkaan suositella ennen kuin lumi on sulanut ja yöpakkaset loppuneet.
Myyntitilastot osoittavat, että Hobbyhall.fi:n asiakkaat ostavat kesärenkaita pääosin parillisia määriä, 2 tai 4 kpl kerrallaan. Myös muutamia yksittäisiä renkaita on myyty. Asiakkaat ovat suosineet tunnettujen valmistajien kesärenkaita.
Myydyimmät kesärenkaat vuonna 2024:
-
Nokian Tyres POWERPROOF 245/40R18 97 Y XL
-
Hifly SUPER2000 195/80R14C 106 R
-
Michelin E Primacy 245/40R20 99 Y XL
Myydyimmät kesärenkaat vuonna 2023:
-
Nankang NA-1 205/55R16 94 V XL
-
Kelly ST 195/65R15 91 T
-
Kelly HP 205/55R16 91V
Hobbyhall.fi-verkkokaupan yli 10 000 kesärenkaan valikoimasta löytyy renkaita kattavasti eri ominaisuuksilla. Valikoimasta löytyy myös tuotteita auton puhtaanapitoon ja huoltamiseen. Maaliskuun alun suosituimpia autotuotteita kesärenkaiden lisäksi ovat olleet Nano Life Miracle mikrokuituliina, Sonax Xtreme autovaha sekä Castrol Edge Professional moottoriöljy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janna LatvaCOOHobby Hall Suomi Oy
Puh:046-8765069janna.latva@hobbyhall.fiJenni RosvallCommunication ManagerHobby Hall Suomi Oy
jenni.rosvall@hobbyhall.fiTietoja julkaisijasta
Uudistunut Hobby Hall on monipuolinen verkkokauppa, jonka valikoimaan kuuluu yli miljoona tuotetta. Hobby Hallista löydät mitä ikinä tarvitsetkaan – kotiin ja mökille, vapaa-aikaan ja remontointiin, urheiluun ja lemmikeille. Keväällä 2023 avattiin Hobby Hallin Marketplace, joka mahdollistaa muiden yritysten tuotteiden myynnin kuluttajille Hobby Hallin verkkokauppa-alustalla.
PHH Group
PHH Group, yksi suurimmista verkkokauppayrityksistä Baltiassa ja Suomessa, muodostui Pigu.lt:n ja Hobby Hallin yhdistyttyä. PHH Group operoi verkkokauppoja ja marketplace-verkkokauppoja Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Lähes 4000 myyjää myyvät tuotteitaan konsernin markkinapaikoilla Pigu.lt:ssä, 220.lv:ssä, Kaup24.ee:ssä ja Hobbyhall.fi:ssä. Yhteensä tuotteita on myynnissä yli 3 miljoonaa ja vierailijoita konsernin verkkokaupoissa on noin 150 miljoonaa vuositasolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hobby Hall Suomi Oy
Joulukalentereiden etsintä alkaa jo syyskuun alussa1.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Kun syksy saapuu, jouluvalmistelut seuraavat äkkiä perässä. Tämä on nähtävissä Hobbyhall.fi- verkkokaupan hakutilastoista.
Asiakaskysely: Joululahjat hankitaan Black Friday -viikolla23.10.2024 11:45:49 EEST | Tiedote
Me kysyimme, asiakkaat vastasivat. Selvisi, että suomalaiset varautuvat jouluun ajoissa, eivätkä joululahjabudjetit vaikuta laskeneen odotetun mukaisesti.
PHH Group lanseeraa uuden komissiomallin Marketplace-alustalleen. Uudistuksen tavoitteena on olla kannattavin Marketplace-alusta.15.8.2024 14:04:25 EEST | Tiedote
Syyskuun 1. päivästä alkaen PHH Group Marketplace tarjoaa entistäkin paremmat edellytykset alustalla myymiselle. Käyttöön otetaan uusi komissiomalli, jossa on alennetut komissiot kaikissa tuoteryhmissä. Tämä tarkoittaa samalla myös hyviä uutisia asiakkaille - he voivat odottaa parempia hintoja ja laajempaa tuotevalikoimaa.
Huonekalujen myynti on kasvussa Hobbyhall.fi-verkkokaupassa3.5.2024 11:11:35 EEST | Tiedote
Hobbyhall.fi-verkkokaupan huonekalujen ja puutarhakalusteiden myynti kasvoi huhtikuussa 25 % viime vuoteen verrattuna.
Hobbyhall.fi laski Marketplace-myyjiltä perittävää komissiota12.4.2024 10:24:48 EEST | Tiedote
PHH Group, joka operoi Suomessa Hobbyhall.fi-nimellä, laski Marketplace-myyjiltä perittäviä komissiomaksuja. Maksut alenivat huhtikuun alusta alkaen päätuoteryhmien osalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme