Kela/FPA

Yleiseen asumistukeen, työttömyystukeen ja toimeentulotukeen tulee useita muutoksia 1.4. alkaen

Jaa

Eduskunnan päättämät leikkaukset jatkuvat huhtikuussa, kun yleinen asumistuki pienenee, työttömyystuen suojaosa ja lapsikorotukset poistuvat sekä toimeentulotuessa hyväksyttäviin asumismenoihin tulee muutos. Kokosimme keskeiset asiat ja materiaalit yhteistyökumppaneillemme asiakasohjauksen tueksi.

Henkilo katsoo ikkunasta

Kelan työttömyystukeen ja yleiseen asumistukeen tulee tänä ja ensi vuonna useita leikkauksia, jotka vaikuttavat asiakkaisiin. Myös toimeentulotuessa hyväksyttäviin asumismenoihin tulee muutos. Suurin osa muutoksista tulee voimaan 1.4.2024 alkaen.

Muutokset tulevat voimaan automaattisesti, eli asiakkaiden ei tarvitse olla yhteydessä Kelaan niiden vuoksi. Kaikki muutokset eivät kuitenkaan vaikuta asiakkaisiin heti. Asiakkaat voivat arvioida Kelan laskureilla, miten muutokset vaikuttavat heidän omaan tilanteeseensa.

Kokosimme tietoa ja materiaalia uudella tavalla yhteistyökumppaneidemme työn tueksi. Tutustu kela.fi-sivuun: Apua asiakasohjaukseen, kun etuudet muuttuvat.

Muutokset työttömyystukeen 1.4.

Huhtikuun alusta alkaen työttömyystuesta poistuvat suojaosa ja lapsikorotukset. Suojaosa on ollut 300 e/kk. Lapsikorotukset maksetaan vielä maaliskuun työttömyyspäivistä.

Työttömyystukiin tuli useita muutoksia jo vuoden alussa. Seuraavan kerran työttömyystuki muuttuu syyskuussa.

Lue lisää kaikista työttömyystuen muutoksista vuonna 2024 ja tutustu esimerkkeihin.

Yleinen asumistuki pienenee 1.4.

Huhtikuun alusta alkaen yleisen asumistuen korvausprosentti pienenee ja perusomavastuu suurenee. Yleisestä asumistuesta poistuu myös ansiotulovähennys, joka on ollut 300 e/kk. Muutokset eivät koske eläkkeensaajan asumistukea.

Yleisessä asumistuessa huomioon otettavien enimmäisasumismenojen kuntaryhmät 1 ja 2 yhdistetään. Tämä tarkoittaa sitä, että Helsingissä huomioon otettavien asumismenojen enimmäismäärä pienenee, kun enimmäisasumismenot otetaan huomioon nykyisen kuntaryhmän 2 mukaisesti.

Yleisen asumistuen muutokset vaikuttavat tuensaajiin eri aikoina. Jos ruokakunta on saanut yleistä asumistukea ennen 1.4., muutos vaikuttaa vasta, kun ruokakunta hakee seuraavan kerran asumistuen tarkistusta. Lue tästä, milloin yleisen asumistuen tarkistusta pitää hakea.

Lue lisää yleisen asumistuen muutoksista ja tutustu esimerkkeihin.

Muutos perustoimeentulotuessa hyväksyttäviin asumismenoihin

Perustoimeentulotuki korvaa yleisen asumistuen ja työttömyystuen leikkaukset kaikkein pienituloisimmille. Kelan laskelmien mukaan perustoimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä kasvaa noin 25 000 kotitaloudella vuoden 2024 aikana.

Huhtikuun alusta alkaen tulee kuitenkin voimaan lainmuutos, joka koskee perustoimeentulotuen asumismenoja. Kela ei jatkossa voi hyväksyä enimmäisrajojen ylitystä, jos asiakkaalla ei ole siihen erityistä perustetta. Perusteet on nyt kirjattu lakiin.

Jos erityistä perustetta ei ole, Kela kehottaa asiakasta etsimään edullisemman asunnon. Kolmen kuukauden määräaikaa voidaan pidentää, jos asiakas ei yrityksestä huolimatta löydä edullisempaa asuntoa asuinpaikkakunnaltaan. Asiakas voi jatkaa asumista asunnossaan, jos hän maksaa asumismenojen enimmäisrajan ylittävän osan itse.   

Lue lisää toimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen muutoksesta.

Kelan laskuri kertoo tuen uuden määrän

Asiakkaat voivat arvioida leikkausten vaikutusta omaan tilanteeseensa Kelan laskureilla. Tutustu Kelan laskureihin.

Laskuri arvioi tuen uuden määrän, kun alkupäivämääräksi valitsee 1.4.2024 tai myöhemmin. Huhtikuun alussa voimaan tulevat muutokset on päivitetty yleisen asumistuen laskuriin. Muihin laskureihin muutokset päivitetään maaliskuun aikana.

Kelan laskurit

Avainsanat

Linkit

Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA

FPA rekommenderar att stora arbetsgivare börjar ansöka om förmåner via inkomstregistret1.10.2024 10:19:09 EEST | Pressmeddelande

En del stora arbetsgivare ansöker om FPA-förmåner med eSARA-filer. Användningen av dessa filer upphör i september 2025. Efter det kan stora arbetsgivare ansöka om FPA-förmåner via inkomstregistret. Det är enkelt att ansöka om förmåner via inkomstregistret, men det kan kräva ändringar i lönesystemet. Därför rekommenderar FPA att arbetsgivarna förbereder sig för övergången redan nu.

Kela suosittelee, että isot työnantajat alkavat jo hakea etuuksia tulorekisterissä1.10.2024 10:19:09 EEST | Tiedote

Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Osa isoista työnantajista hakee Kelan tukia eSARA-tiedostoina. Näiden tiedostojen käyttö päättyy syyskuussa 2025. Sen jälkeen isot työnantajat voivat hakea Kelan tukia tulorekisterissä. Tukien hakeminen tulorekisterissä on helppoa, mutta se saattaa vaatia ensin muutoksen palkkajärjestelmään. Siksi siirtymään kannattaa valmistautua jo nyt.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye