Danske Bank kannustaa taloyhtiöitä joustavampaan päätöksentekoon vastikkeiden osalta
Taloyhtiöiden yhtiökokouskausi käynnistyy lähiviikkoina. Danske Bankin Ville Roihu peräänkuuluttaa hallituksille ja isännöitsijöille aktiivisempaa otetta taloyhtiöiden talouden seurantaan.
Taloyhtiöiden yhtiökokousten kannattaa tänä keväänä pohtia, pitäisikö taloyhtiön hallitukselle antaa valtuus muuttaa vastikkeita kesken yhtiökokouskauden.
”Perinteisesti Suomessa on totuttu siihen, että vastikkeista päätetään aina yhtiökokouksessa. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että yhtiökokous on paikoin liian raskas ja hidas tapa vastata vastikkeiden muutospaineisiin. Osa taloyhtiöistä on jo antanut hallitukselle valtuuden muuttaa vastikkeita kesken yhtiökokouskauden”, sanoo Ville Roihu, Danske Bankin taloyhtiörahoituksesta vastaava johtaja.
Kun yhtiökokous antaa taloyhtiölle valtuutuksen muuttaa vastikkeita kesken kauden, voi hallitus nostaa tai laskea vastikkeita tarpeen mukaan. Esimerkiksi osakkailta perittävissä rahoitusvastikkeissa koron lasku voisi näin näkyä nopeammin osakkaan maksamassa erässä. Osakkaille vastikkeen nousu jakautuu useammalle kuukaudelle verrattuna ylimääräisen vastikkeen keräämiseen.
”Hallituksen työtä on aktiivisesti seurata taloyhtiön taloudellista tilannetta yhdessä isännöitsijän kanssa. Aiempina vuosina monessa taloyhtiössä on kenties tuudittauduttu siihen, että vuosittainen yhtiökokous riittää. Todellisuudessa muutokset esimerkiksi energiakuluissa voivat olla yllättävän suuria markkinatilanteen mukaan, jolloin budjetit voivat helposti mennä uusiksi kesken yhtiökokouskauden”, sanoo Ville Roihu.
Yhtiökokoukseen kannattaa osallistua
Koti on monen suomalaisen suurin omaisuuserä. Silti taloyhtiöissä kiinnostus osallistua yhtiökokouksiin on yhä matalaa. Jos yhtiökokoukseen ei ole aiemmin osallistunut, on tämä kevät hyvä aika aloittaa.
”Tänä keväänä kannattaa varautua 5–10 prosentin korotuksiin hoitovastikkeissa. Taustalla ovat esimerkiksi nousseet palkkakustannukset ja kylmä talvi. Osa taloyhtiöistä joutuu myös kirimään kiinni takavuosien alijäämiä tänä keväänä. Taloyhtiö voi itse hillitä tulevaisuuden nousupaineita energiaremontein, jotka myös nostavat kiinteistön arvoa”, sanoo Roihu.
Osalla taloyhtiöistä talous on nyt tiukalla. Roihu muistuttaa, että taloyhtiön tärkeitä remontteja ei usein kannata lykätä. Lykätyistä korjauksista voi joutua maksamaan kalliin hinnan, jos esimerkiksi putket pitääkin korjata hätätyönä.
”Ennakoiva kunnossapito kasvattaa taloyhtiön arvoa ja estää vahinkoja. Remonttien tekeminen hyvissä ajoin rakentaa myös taloyhtiön osakkaiden talouden ennakoitavuutta ja taloudellista mielenrauhaa”, sanoo Roihu.
Faktalaatikko: Kysy ainakin nämä yhtiökokouksessa
- Kuinka ennakoidut muutokset kustannuksiin on huomioitu budjetissa?
- Jos tulee yllättäviä kuluja, miten toimitaan? Onko esimerkiksi valtuutus ylimääräisten vastikkeiden keräämiseen?
- Kuinka usein yhtiössä seurataan budjetin toteutumista?
- Mitä käytännön toimia on tehty ja suunniteltu energian säästämiseksi?
- Miten tulevaisuuden korjaustarpeet on arvioitu? Mitä remontteja on tulossa 10 vuoden sisällä?
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Kuvat
![Asunto-osakeyhtiörahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu](/data/images/public/65472256/70121659/375cdebe-aef9-4387-928b-6ae670ac50f0-w_240.jpg)
Danske Bankista
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Taloudellinen mielenrauha 2024: tulojen ja menojen yhteensovittaminen on suomalaisille yhä vaikeampaa11.7.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Tulojen ja menojen yhteensovittaminen vaikeutuu vuosi vuodelta. Danske Bankin pääekonomistilla Pasi Kuoppamäellä on kuitenkin suomalaisille toivoa, sillä tänä vuonna palkkojen ennustetaan kasvavan inflaatiota nopeammin.
Rakennusalalla viriämisen merkkejä: “Ala kiipeää hiljalleen pois kuopasta”5.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
RS-rahoituksen kysynnän pohjakosketus nähtiin viime vuoden lokakuussa. Nyt alkuvuoden aikana rahoitusta uudisrakentamiseen on haettu jo neljä kertaa enemmän kuin koko viime vuoden aikana, ilmenee Danske Bankin asiakasdatasta.
Taloudellinen mielenrauha 2024: suomalaisten taloudellinen mielenrauha ennätysmatalalla – ero Pohjoismaihin kasvaa24.6.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha on laskenut vuonna 2024 ennätysalhaiseksi: Suomessa luottamus omaan talouteen laskee, samaan aikaan kun se muissa Pohjoismaissa nousee.
Sijoituskatsaus: suomalaiset tankkaavat nyt Nestettä19.6.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Kansanosakkeissa on sähköä ilmassa, kun Fortum vaihtui kevään aikana ostetuimmasta myydyimmäksi, ja piensijoittajat säntäsivät tankkaamaan Nestettä. Rahastopuolella Danske Bankin sijoittaja-asiakkaita kiehtoo nyt Intia.
Kutsu media-aamiaisella: Danske Bank julkistaa Taloudellinen mielenrauha 2024 -tutkimuksen14.6.2024 09:25:00 EEST | Kutsu
Suomalaisten taloudellinen mielenrauha heikkenee, kun muissa Pohjoismaissa raha-asiat huolettavat aiempaa vähemmän. Esittelemme tuoreimman Taloudellisen mielenrauha -tutkimuksen media-aamiaisella ja pohdimme, miten suomalaisten taloudellista mielenrauhaa voisi parantaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme