HSL:n lipputulot lähellä vuoden 2019 tasoa – tavoitteena myös matkustajamäärien kasvu
HSL:n lipputulot olivat vuonna 2023 yhteensä noin 376,4 miljoonaa euroa, mikä on vain 1,7 prosenttia vähemmän kuin koronaa edeltäneenä vuonna 2019. Matkustajamäärät jäivät kuitenkin vuoden 2019 tasosta noin 13 prosenttia. Yhteensä HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin viime vuonna 344 miljoonaa kertaa.
![Kaksi matkustajaa nousemassa bussin kyytiin bussiterminaalissa](/data/images/public/4396/70122706/2f1555eb-d967-40ea-8201-f7616190c5c3-w_720.jpg)
Muun muassa nämä luvut selviävät HSL:n tilinpäätöksestä, jonka HSL:n hallitus hyväksyi kokouksessaan tiistaina 19.3.2024.
Lipputulot jäivät niukasti talousarviosta
HSL:n lipputulot vuonna 2023 (376,4 miljoonaa euroa) jäivät talousarviosta 4,6 miljoonaa euroa (1,2 prosenttia). Toteutuneet matkustajamäärät olivat 13 prosenttia pienemmät kuin vuonna 2019, kun talousarviossa niiden arvioitiin olevan 12 prosenttia pienemmät.
Lipputulot kasvoivat odotetusti etenkin pisimpien matkojen ABCD-lipuissa, joiden hinta halpeni vuoden 2023 alussa. ABCD-lippujen lipputulot (17,4, miljoonaa euroa) ylittivät talousarvion 24,4 prosentilla. Se ei kyennyt paikkaamaan AB-lippujen heikompaa menestystä. AB-lipputulot (252,7 miljoonaa euroa) jäivät talousarviosta 10,4 miljoonaa euroa (3,9 prosenttia).
Mobiililippujen osuus kaikista lipuista jatkoi kasvuaan. Vuonna 2023 se oli 65 prosenttia, kun vuonna 2022 se oli 61 prosenttia.
HSL:n jäsenkuntien maksamilla kuntaosuuksilla katetaan ne kulut, joita ei voida kattaa lippu- ja muilla tuloilla. Kunnat kattoivat kokonaiskustannuksista 52,7 prosenttia, kun tavoitteemme kuntien subventioksi on 50–55 prosenttia. Viime vuonna kuntaosuuksia maksettiin muutetun talousarvion mukaisesti 466,3 miljoonaa euroa.
HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuonna 2023 yhteensä 344 miljoonaa kertaa, mikä jäi strategian välitavoitteesta 18 miljoonan nousun päähän.
Arvioitua pienemmät operointikustannukset johtivat ylijäämäiseen tulokseen
HSL:n toimintakulut vuonna 2023 olivat yhteensä 830,1 miljoonaa euroa (42,4 miljoonaa euroa alle muutetun talousarvion). Suurimman osuuden toimintakulusta muodosti liikenteen operointi (558,9 miljoonaa euroa, 67,3 prosenttia toimintakuluista). Talousarvion alittaminen johtuu muun muassa arvioitua edullisemmasta energian hinnasta ja siitä, että pikaraitioliikenteen alkamiseen oli varauduttu aiemmin kuin lokakuussa 2023.
Muun muassa pienempien operointikustannusten myötä tilikauden tulos oli 30,0 miljoonaa euroa ylijäämäinen, kun muutetussa talousarviossa oli varauduttu 19,5 miljoonaa euroa alijäämäiseen tulokseen. Hallitus esittää yhtymäkokoukselle, että ylijäämä kirjataan edellisten vuosien ali-/ylijäämätilille.
Tavoitteena matkustajamäärien kasvu houkuttelevammilla lipputuotteilla
Ihmisten liikkuminen on koronan jäljiltä pysyvästi erilaista kuin ennen koronapandemiaa, kun esimerkiksi etätyö on lisääntynyt merkittävästi. Siksi pyrimmekin tulevaisuudessa tarjoamaan entistä houkuttelevampia ja joustavampia lipputuotteita. Esimerkiksi 10 ja 20 matkan sarjaliput tulivat vuoden 2024 alusta alkaen osaksi pysyvää lippuvalikoimaamme.
Tulevaisuudellemme suuntaa antaa myös vastuullisuustyö: HSL:n vastuullisuusohjelma valmistui kesällä 2023 ja raportoimme sen edistymisestä vuosittain.
Syksyllä 2023 olemme kehittäneet esteettömyyden sidosryhmäyhteistyötä ja osallisuutta, jotta tavoittaisimme asiakkaitamme entistä paremmin. Joukkoliikenteen operoinnin CO2-päästöt ovat vähentyneet 63 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna, pakokaasujen pienhiukkaspäästöt 95 prosenttia ja typen oksidit 97 prosenttia. Busseistamme noin kolmannes kulkee sähköllä.
Yhteyshenkilöt
Jussi SaarinenHallinto-tulosalueen johtaja
Puh:040 820 8194jussi.m.saarinen@hsl.fiHelsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2023 HSL:n toimintakulut olivat 830 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 876 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2023 aikana 344 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Uusi raitiolinja 13 aloittaa 12.8. – ratikkaverkko laajenee Kalasatamaan ja Sompasaareen19.6.2024 14:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin ratikkaverkko laajenee uusille alueille maanantaina 12.8, kun liikenne uudella linjalla 13 käynnistyy. Linja yhdistää Kalasataman ja Pasilan. Sen päätepysäkit ovat Länsi-Pasilassa Maistraatintorilla ja Sompasaaren eteläkärjessä sijaitsevassa Nihdissä.
HSL:n hallituksen päätöksiä 12.6.202412.6.2024 10:50:24 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 12. kesäkuuta 2024 ja päätti seuraavista asioista.
HSL-alueen asukkaat liikkuvat eniten Helsingin keskustaan sekä toivovat sinne entistäkin parempia joukkoliikenneyhteyksiä11.6.2024 11:02:25 EEST | Tiedote
HSL toteutti ensimmäistä kertaa koko HSL-alueen asukkaille suunnatun karttapohjaisen kyselyn matkakohteista, liikkumisesta ja liikkumistarpeista 15.4.-29.4.2024. Liikkumiskyselyn tulokset ovat poikkeuksellisen laaja ja kattava data-aineisto siitä, miten asukkaat liikkuvat ja haluaisivat liikkua HSL-alueella.
HSL:n hallituksen päätöksiä 21.5.202421.5.2024 13:00:10 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 21. toukokuuta 2024 ja teki päätökset seuraavista asioista.
Infopaketti kesän metron poikkeuksista julkaistu – näin liikenne kulkee kesällä7.5.2024 08:42:19 EEST | Tiedote
Metroliikenteessä on poikkeuksia kesällä 2024 sekä keskustassa että Itäkeskuksen ja Mellunmäen välillä. 3.6. alkaen metro ei kulje keskustan läpi, kun Rautatientorin metroasema on kiinni 3.6.–1.9. Mellunmäen asema on kiinni 3.6.-8.9., ja myös Myllypuron ja Kontulan asemat ovat osan kesästä suljettuina. Järjestämme poikkeusten aikana korvaavaa bussi- ja ratikkaliikennettä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme