Ensiasunnon ostajien keski-ikä noussut – osake-asunnon hankkivista yhä useampi on toimihenkilö
Vuoden 2024 alusta voimaan tullut lakimuutos poisti nuorten ensiasunnon ostajien verovapauden varainsiirtoverosta. Vuosien 2006–2019 tilastojen perusteella ensiasunnon ostajien keski-ikä on noussut selvästi. Kun vuonna 2006 ensiasunto hankittiin noin 28-vuotiaana, vuonna 2019 ensiasunnon ostaja oli keski-iältään jo noin 30-vuotias. Tämä selviää Tilastokeskuksen yliaktuaarin Anu Rämön artikkelista Tieto&trendit-verkkolehdessä. Artikkeli käsittelee osakeasuntojen ensiostajia.
”Pääkaupunkiseudulla ensiasunto ostetaan myöhemmin kuin muualla maassa. Ensiasunnon ostaja on pääkaupunkiseudulla noin 31-vuotias, kun muualla maassa keski-ikä on noin 29 vuotta”, sanoo Rämö.
Yhä useampi ensiasunnon ostaja on myös ylempi toimihenkilö. Tämä muutos näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla, jossa ylempien toimihenkilöiden osuus ostajista on jo 44 %. Taustalla voi olla muun muassa se, että asunnot ovat muuta maata kalliimpia.
Ensiasunnon ostajien lukumäärä on puolestaan laskenut jo pitkään. Vuonna 2006 osakemuotoisen ensiasunnon ostajia oli 34 000, mutta vuonna 2019 enää 21 500. Ostajien määrä ei ole vähentynyt koko maassa samaan tahtiin, vaan osakemuotoisten ensiasuntojen ostajien määrä on vähentynyt suurten kaupunkien ulkopuolella.
”Nuorempi väestö keskittyy muutenkin yhä enemmän asumaan suurimpiin kaupunkeihin. Harvalla pienellä paikkakunnalla osakeasuntojen hinnat ovat enää finanssikriisin jälkeen nousseet, joten kiinteistömuotoinen omakotitalo voi olla osakehuoneistoa houkuttelevampi vaihtoehto ensimmäiseksi omaksi kodiksi”, Rämö toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu RämöYliaktuaari
Puh:029 551 3450anu.ramo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Nyt tiedetään, miksi kuluttajat eivät luota Suomen talouteen: Syinä maailman myllerrykset ja inflaatio14.4.2025 12:22:12 EEST | Tiedote
Kuluttajien usko Suomen talouteen ja odotukset sen kehityksestä ovat olleet miinuksella jo kolmen vuoden ajan. Tuoreiden tietojen mukaan tärkein selittävä tekijä on maailmanlaajuinen kehitys, kuten sodat, konfliktit sekä kauppapolitiikka. Toiseksi nousee inflaatio.
Konkurssihakemuksissa kasvua maaliskuussa – 12 kuukauden aikavälillä synkin tilanne sitten vuoden 199711.4.2025 08:02:26 EEST | Tiedote
Maaliskuussa pantiin vireille 350 konkurssia, mikä on 76 konkurssia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Myös konkurssiin haettujen yritysten henkilötyövuosien määrä oli hieman korkeampi kuin vuosi sitten.
Yli puolet yritystuesta maksettiin viime vuonna suuryrityksille10.4.2025 08:01:17 EEST | Tiedote
Suoraa yritystukea myönnettiin vuonna 2024 yhteensä 1,1 miljardia, mikä oli noin 7 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suoria tukia maksettiin 908 miljoonaa euroa.
KORJAUS aamun uutiseen: Suomen väkiluku kasvoi 32 120 hengellä vuonna 20244.4.2025 08:37:56 EEST | Tiedote
Tämänaamuisessa uutisessa kerrottu luku Suomen väkiluvun kasvusta oli virheellinen. Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna 32 120 hengellä, ei 32 137:llä, kuten uutisessa kerrottiin.
Vieraskielisten määrä kasvoi yli 50 000:lla vuonna 2024 – Uudenmaan väestöstä lähes viidennes ulkomaista syntyperää4.4.2025 08:03:32 EEST | Tiedote
Vieraskielisten määrän kasvu jatkui Suomessa vilkkaana vuonna 2024. Vuoden aikana vieraskielisten eli muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä lisääntyi lähes 52 000:lla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme