Tesin vuosi 2023: Haastavassa markkinatilanteessa Tesin rooli vastasyklisenä toimijana korostui

Jaa

Edellisvuonna alkanut yritysten arvostustasojen lasku, pääomasijoitusrahastojen varainkeruun vaikeutuminen ja listautumismarkkinan hiljentyminen jatkuivat vuonna 2023. Epävarmassa markkinatilanteessa ja irtautumisten hidastuessa Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) vastasyklinen rooli korostui. Tesi kokosi uuden 200 miljoonan euron Kasvurahastojen rahaston ja teki kappalemääräisesti yli 80 % suorista sijoituksistaan startup- ja kasvuyrityksiin jatkosijoituksina.

Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja
Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja

Tesi teki vuonna 2023 sijoituksia ja sitoumuksia 235 miljoonalla eurolla sekä pääomasijoitusrahastoihin että suoraan kasvuyrityksiin. Näistä rahastositoumuksia oli 161 miljoonaa euroa, normaalin sijoitustoiminnan suoria sijoituksia 48 miljoonaa euroa ja koronakriisiin liittyviä erityissijoitusohjelmasijoituksia 26 miljoonaa euroa. Kaikkiaan Tesi antoi yhdeksän rahastositoumusta ja teki 33 suoraa sijoitusta suomalaisiin startupeihin ja kasvuyrityksiin. Irtaantumisia oli 12 kpl. Vuoden 2023 lopussa Tesi oli suoraan tai välillisesti rahastojen kautta vähemmistöomistajana 556 suomalaisessa yrityksessä.

Tesin IFRS-tulos oli odotetusti tappiollinen -51 miljoonaa euroa (-26). Tulokseen vaikutti merkittävästi sijoitusten realisoitumaton arvostustasojen lasku. Yhtiön koko toiminnan ajalta kertyneet voittovarat olivat vuoden lopussa 859 miljoonaa euroa (910). Sijoitetun pääoman laskennallinen tuotto (sisäinen korkokanta) valtiolle koko toiminta-ajalta on ollut noin 6 % verojen jälkeen.

Vuonna 2023 Tesi kokosi uuden 200 miljoonan euron Kasvurahastojen rahaston (KRR V) yhdessä suomalaisten institutionaalisten sijoittajien kanssa. Rahasto on EU:n SFDR-sääntelyn artikla 8:n mukainen rahasto. Kaikkiaan näistä Tesin hallinnoimista KRR-rahastoista on sijoitettu lähes 50 suomalaiseen pääomasijoitusrahastoon, jotka ovat sijoittaneet noin 350 suomalaiseen startup- ja kasvuyritykseen. Tesi kanavoi suomalaisille yrityksille kasvurahaa myös yhdessä Euroopan investointipankki EIP:n kanssa. Yhteensä 200 miljoonan euron EU-rahoitusohjelmista tehtiin vuonna 2023 seitsemän sijoitusta. Vuoden 2023 loppuun mennessä EU-rahoitusohjelmista on sijoitettu kymmeneen yritykseen 102 miljoonaa euroa.

Vuonna 2023 Tesi julkaisi yhdeksän markkinaselvitystä ja kolme kestävyystyökalua vapaasti markkinatoimijoiden käyttöön. Tesin tavoitteena on edistää kestävyyttä laaja-alaisesti kasvuyrityksissä ja pääomasijoitusalalla. Vuonna 2023 Tesi teki kaikista uusista sijoituksistaan sekä ESG-selvityksen että vaikuttavuusarvion, ja edisti erityisesti hiilijalanjäljen laskentaa.

Vuonna 2023 alkanut työ valtion pääomasijoitustoiminnan tehostamiseksi yhdistämällä Ilmastorahasto, Oppiva Invest ja Business Finland Venture Capital uuteen Tesi-konserniin jatkuu vuonna 2024. Uudella Tesi-konsernilla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä.

Asetamme uuden konsernin ambitiotason korkealle tavoitellen konkreettisia positiivisia markkinamuutoksia. Haluamme rakentaa yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa Suomeen Euroopan vahvimman ja kilpailukykyisimmän startup- ja kasvuyritysten ekosysteemin, joka houkuttelee myös mittavia ja kansainvälisellä tasolla tavoitelluimpia teollisia hankkeita Suomeen”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.

”Suomi pienenä maana Euroopan reunalla tarvitsee yhteistyökumppaneita, ja verkostojen syventäminen onkin yksi strategisista tavoitteistamme. On tärkeää tunnistaa ne keinot, joiden avulla Suomi on globaalisti kilpailukykyinen kasvun kärkimaa kymmenen vuoden päästä. Lisäksi on oltava tahtoa ja sisua ponnistella määrätietoisesti kohti kunnianhimoisia kestävän kasvun tavoitteita”, Santavirta jatkaa.

2023 Avainluvut, EUR (suluissa 2022)

  • Tesin uusia sijoituksia ja sitoumuksia 235 milj. (297), joista
    • rahastositoumuksia 161 milj. (90), 9 kpl (13)
    • suoria sijoituksia 74 milj., 33 kpl, joista uusia 6 (7) ja jatkosijoituksia 27 kpl (7);
      • näistä normaalitoiminnan suoria sijoituksia 48 milj. (27)
      • korona-ajan erityissijoitusohjelmasijoituksia 26 milj. (180)
    • irtaantumisia 12 (5) kpl, joista konkursseja 4 (2) kpl
  • Maksamattomat sijoitussitoumukset vuoden lopussa 482 milj. (415)
  • Tesin tilikauden tulos (IFRS) -51 milj. (-26)
  • Tesin hallinnointavat pääomat 31.12. EUR 2,5 miljardia (2,5), joka koostuu rahastosijoituksista 114 kpl (111), rahastojen rahastoista 5 kpl (4) ja suorista kohdeyhtiösijoituksista 121 kpl (128)

Lue lisää 2023 vuosikertomuksesta:

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tesi(Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä.Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tesi

Puhtaan siirtymän teollisia investointihankkeita käynnistymässä, näkymät seuraaville vuosille varovaisen positiivisia13.12.2024 00:04:22 EET | Tiedote

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan Suomessa on käynnissä useita uusia teollisia hankkeita liittyen esimerkiksi energiasiirtymään ja teollisuuden vähähiilisiin liiketoimintamalleihin, biomateriaaleihin ja metalleihin. Muun muassa edullinen uusiutuva energia ja vähähiilinen tehokas siirtoverkko voivat houkutella Suomeen lisää uutta teollisuutta, jos hankkeille löytyy riittävästi osaavaa rahoitusta.

Launching of industrial investment projects, cautiously positive outlook for next few years13.12.2024 00:04:22 EET | Press release

A recent survey by Tesi (officially Finnish Industry Investment) reveals that new industrial projects are being launched in Finland. They are focused on, for instance, energy transmission, low-carbon operating models for industry, biomaterials and metals. Inexpensive renewable energy and an efficient low-carbon transmission grid, amongst other factors, can attract more new industry to Finland if sufficient smart financing can be found for projects.

Varovaisen positiivisia uutisia syväteknologiayrityksiltä: rahoituksen määrä kasvussa, näkymät ensi vuodelle toiveikkaat14.11.2024 00:02:31 EET | Tiedote

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) uuden selvityksen mukaan suomalaisten syväteknologiayritysten rahoitustilanne on piristynyt viime vuoteen verrattuna. Muutamat suomalaiset huippuyritykset ovat hyvää vauhtia matkalla alansa markkinajohtajiksi, ja sijoittajien hankevirrassa on useita kiinnostavia uusia alkuja. Näkymiä kuitenkin synkentävät lisääntyneet konkurssit ja myöhemmän vaiheen sijoitusten saatavuus.

Cautiously positive news from the deep tech sector: growth in funding volumes, encouraging outlook for the coming year14.11.2024 00:02:31 EET | Press release

A recent study by Tesi (Finnish Industry Investment Ltd) shows that the availability of financing for Finnish deep tech companies has improved compared to last year. A few top Finnish companies are well on their way to becoming market leaders in their field, and there are many new entrants in the deal flow of investors. However, the outlook is clouded by a higher bankruptcy rate and lagging of later-stage investments.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye