Espoon kaupunki - Esbo stad

Luonnonkiviä infrarakentamiseen uudenlaisella hankintaratkaisulla

Jaa

Espoon infraa rakennetaan pääosin ostamalla kokonaisurakoita, jolloin urakkaan sisältyy työsuoritteen lisäksi käytettävät työmaakoneet ja materiaalit, kuten katukivet. Kiviyrittäjien kanssa pidetyn markkinavuoropuhelun avulla haettiin uudenlaista vaihtoehtoa vähäpäästöisen graniittikiven hankkimisesta kaupunkitekniikan keskukselle.

Katu, reunakivet, auto.
Reunakiveä asennettuna ajoväylän ja istutusalueen rajaamiseksi Keilaniemessä. Espoon kaupunki

Hankintavaihtoehtoja selvitettiin sekä kiveyskivien saatavuuden parantamiseksi että osana Päästöttömät Työmaat -green dealin toimenpiteitä. Myös kiviyrittäjien taholta esitettiin toive uudenlaisen hankintaratkaisun löytämiseen, koska heille on tärkeää tasainen tuotantokuormitus ympäri vuoden. Myös talvella, jolloin katukivitilaukset vähenevät, kun infraa ei juurikaan rakenneta.

”Saatavuushaasteet ovat syntyneet siitä, kun kaupungin infraurakoiden aikataulu -ikkunat, tarjouspyynnöstä työmaan toteuttamiseen ovat usein lyhyitä”, kertoo rakennuspäällikkö Hannu Lehtikankare. Urakoitsijalle jää liian vähän aikaa hankkia kivet urakkaan sen jälkeen, kun he ovat voittaneet kilpailutuksen. Vastaavasti kivitoimittajalle jää lyhyt aika kivituotteiden valmistukseen.

Luonnonkiven tuotantoketju louhimolta erilaisiksi kivituotteiksi vaatii aikaa, pääomaa ja ennen kaikkea tietoa siitä, minkälaisia kivituotteita tarvitaan tulevissa katu-urakoissa. Tuotannon ennakoitavuuden toteutuessa kiviyrittäjä voi tarjota vastineeksi kaupungille kustannusetua tavanomaiseen hankintatapaan verrattuna. Lehtikankare muistuttaa, että kivimateriaalin kustannussäästöt edesauttavat luonnonkiven käyttöä infran rakentamisessa, jos samalla budjetilla voidaan hankkia sitä enemmän. 

Pilottihankinnassa kilpailutettiin kadun reunakivet

Markkinavuoropuhelua käytiin sekä yhteisessä tilaisuudessa että kahdenvälisillä, yritysten ja kaupungin välisillä keskusteluilla. Kivilaadut/värit, louhimot, varastot ja tuotantoprosessit läpikäymällä päädyttiin siihen, että kokeiluhankinta toteutetaan kadun reunakivien hankinnalla.

Hankintailmoitus julkaistiin Hilmassa 24.11.2023. Tarjouspyynnössä hankinta jaettiin kilpailutuksessa kahteen osa-alueeseen: puna- ja ruskeasävyisiin kiviin sekä harmaa- ja vaaleasävyisiin kiviin. Mahdollista oli tarjota kumpaakin osa-aluetta tai vain toista väriä.

Tarjouksen jätti neljä kivitoimittajaa. Kaikki saadut tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia. Hankintasopimus, arvoltaan noin 0,5 milj.€, on voimassa vuosina 2024–25. Sopimuksessa hankittava 7 km reunakivimäärä vastaa noin 40 % Espoon vuosittain käyttämästä määrästä.

Hankinnassa edellytettiin tarjoajalta kiveysmateriaalien valmistus- ja kuljetuspäästöjen laskemista tarjouspyynnöstä löytyneeseen valmiiseen excel-laskuriin. Päästöt saivat olla maksimissaan 200 kg CO2ekv/t kiveä, jotta tarjous hyväksytään. Vertailuarvona on Kiinasta tuotavan kiven päästöt, jotka ylittävät 700 kg CO2ekv/t kiveä.

Päästöjen enimmäismäärään arvioinnissa hyödynnettiin EPD-ympäristöselostetta, mikä on elinkaariarviointiin perustuva standardoitu keino esittää tuotteen elinkaarenaikaiset ympäristövaikutukset raaka-aineiden hankinnasta aina tuotteen loppusijoitukseen saakka.

Vähäpäästöisellä luonnonkivellä on lyhyet kuljetusmatkat

Luonnonkivellä rakentamisen päästöistä suurin osa muodostuu kuljetuksista louhintapaikalta kivituotteiden tuotantoon ja sieltä työmaalle. Hankintalaki mahdollistaa EPD-ympäristöselosteen (Environmental Product Declaration) käytön hankinnan kriteerinä, mikä edistää päästösäästöjen lisäksi myös läheltä kuljetettua, kotimaista kiviteollisuutta.

Graniittikivi tukee myös resurssitehokkuutta myös pitkän elinkaaren myötä, sillä luonnonkivi on kestävää ja sitä voidaan uusiokäyttää. 

Hankintatoimi on tärkeä työkalu ilmastotavoitteisiin pääsemistä

Kestävän kehityksen toteutuminen ja kiertotalouden edistäminen on kaupungin strategiassa, Espoo tarinassa, vahvasti esillä ja tavoitteisiin on sitouduttu myös rakentamisen työmailla. Päästöttömät työmaat green deal on julkisten hankkijoiden yhteinen, kehittämisen viitekehys päästöjen vähentämiseksi. Infrarakentamisen materiaalikuljetuksien päästöjä voidaan vähentää käyttämällä vähimmäispäästökriteeriä urakka- ja puitesopimushankinnoissa.

"Luonnonkivien pilottihankinnassa edistetään vähähiilisyyden lisäksi Espoon kaupungin kiertotalouden, ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoitteita", kertoo hankesuunnittelija Iina Kallio kaupunkitekniikan keskuksesta. 

"Hankintamenettelyssä otettiin huomioon myös pienten ja keskisuurten yritysten osallistumismahdollisuudet", jatkaa Kallio.

”Tulevaisuudessa tuotteiden hiilijalanjälki nousee yhä määräävämmäksi tekijäksi hankinnoissa kustannusten ohella. Mikäli tämä pilottihankinta osoittautuu myös käytännön osalta toimivaksi ratkaisuksi, niin harkitsemme vastaavaa myös muiden kuin reunakivien hankinnoissa. Tällaisia kivituotteita ovat esimerkiksi kadussa käytettävät noppa- ja nupukivet sekä graniittilaatat", kertoo Kallio.      

Yhteyshenkilöt

Iina KallioHankesuunnittelija, kiertotalouden ja kestävän kehityksen asiantuntijaEspoon kaupunki / Kaupunkitekniikan keskus / Investoinnit

iina.kallio@espoo.fi

Kuvat

Reunakivet päällekkäin pinossa.
Reunakiviä odottamassa asennusta.
Espoon kaupunkin.
Lataa
Kerrostaloja, katutyömaa.
Suurpellon puistokatu rakennettiin graniittikivillä kesällä 2021.
Espoon kaupunki.
Lataa
Katu, reunakivet, auto.
Reunakiveä asennettuna ajoväylän ja istutusalueen rajaamiseksi Keilaniemessä.
Espoon kaupunki
Lataa

Linkit

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

X

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaoston kokouksesta 3.10.20243.10.2024 19:37:19 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaosto keskusteli ja merkitsi tiedoksi nuorisopalveluiden toiminnan toteutumisen luvut ja esittelyn ajalta 1.5.-31.8.2024, nuorisopalveluiden kesätoiminnan esittelyn ja tilannekatsauksen, Ohjaamotalon toiminnan tulokset ja palautteet ajalta 1.1.-31.7.2024 sekä etsivän nuorisotyön sosiaalisen vahvistumisen mittarin tulokset vuodelta 2023.

Espoo selvittää lähijunaliikenteen varikon sijoittamista Näkinmetsään3.10.2024 14:51:29 EEST | Tiedote

Espoon kaupunkirata ja lähijunaliikenteen kehittäminen rantaradan varrella edellyttävät uuden lähijunaliikenteen varikon rakentamista. Espoon kaupunki esittää asemakaavoituksen käynnistämistä Kauklahden ja Mikkelän välissä sijaitsevassa Näkinmetsässä. Kaavoituksessa selvitetään, voidaanko alueelle toteuttaa lähijunaliikenteen maanalainen kalliovarikko. Espoon kaupunginhallitus käsittelee esitystä kokouksessaan maanantaina 7. lokakuuta.

Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta 2.10.20242.10.2024 17:59:18 EEST | Tiedote

Kasvun ja oppimisen lautakunta päätti ylimääräisessä kokouksessaan poistaa kasvun ja oppimisen lautakunnan 25.9.2024 tekemän esityksen koskien vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026–2027 taloussuunnitelmaa. Poistettavassa lautakunnan esityksessä suomenkielisen perusopetuksen tulosyksikön hankemenot oli laskettu virheellisesti. Virheen suuruus oli 3,8 M€, mikä mahdollistaa, että talousarviokehykseen voidaan sisällyttää 3,8 M€ lisää toimintamenoja. Lautakunta teki uuden vuoden 2025 talousarviota ja vuosien 2026–2027 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten. Toimialalle varataan mahdollisuus tehdä teknisiä tarkennuksia. Lautakunta totesi, että Espoo on oppimisen ja sivistyksen kaupunki, mikä pitää näkyä peruskoulujen tuntikehyksessä ja lukioiden kurssitarjonnassa. Lautakunta toteaa, että kasvun ja oppimisen toimialan vuoden 2025 kehys kasvaa 3,6 %:lla vuoden 2024 budjettiin verrattuna, yhteensä 30,3 miljoonalla eurolla. Palkkatuen

Heikintoris detaljplanering framskrider i Hagalund – grundlig renovering av det uppskattade köpmannavaruhuset och bostadsutvecklingen som utgångspunkt för planerna2.10.2024 12:43:56 EEST | Pressmeddelande

För detaljplaneringen av Heikintori har det utarbetats en referensplan, vars utgångspunkt är en grundlig renovering av köpmannavaruhuset och utvecklingen av ett nytt bostadshus på parkeringsbyggnadens plats. I planen har man utrett hur den nuvarande varuhusbyggnaden lämpar sig för flera olika användningsändamål, med målet att säkerställa dess livskraft under hela byggnadens kommande livscykel. Syftet är att liva upp området så att särdragen i den betydande kulturmiljön bevaras.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye