APRILLIA! Maailman korkein köysirata yli Tampereen keskustan – rakentaminen Näsinneulan huipulta Torni-hotellin huipulle alkaa huhtikuussa
Tampereen keskustan köysiratahanke etenee. Solo Sokos Hotel Torni Tampereen katolta voi päästä Näsinneulan ulkoilmatasanteelle köysirataa pitkin jo vuoden päästä. / Muokattu 2.4.2024: Tiedote oli aprillipila.
Tampereen keskustan jättimäinen mutta hiljaisuudessa edistetty köysiratahanke on nyt lyöty lukkoon. Alun perin Särkänniemen alueen kehittämissuunnitelmissa vilahdellut hanke on laajentunut Näsikallion ja Särkänniemen kallion välisestä, Mustanlahden ylittävästä hiihtohissistä koko Tampereen keskustan ylittäväksi gondolimatkaksi, joka nousee maanpinnasta laskettuna jopa 110 metrin korkeuteen.
Maailman korkeimman köysiradan reitti kulkee Solo Sokos Hotel Torni Tampereen katon ja Näsinneulan ulkoilmatasanteen välillä, eli köysirata tulee valmistuessaan muuttamaan näkyvästi koko Tampereen silhuettia.
Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä on hankkeesta enemmän kuin pähkinöinä.
”Minulla ei ole kerta kaikkiaan mitään pieniä rakennushankkeita vastaan, mutta kun hommat menee isolleen, niin se on aina erityisen hykerryttävää”, Seppälää kommentoi.
”Idean olemme hakeneet Notarealin maailmankuulusta luonnonpuistosta.”
Myös Tornin liiketoimintajohtaja Mikko Kankaanpää hieroskelee jo käsiään yhteen intopinkeänä.
”Kun Torni tuli Tampereelle, saimme aika lailla kuittia siitä, että se jäi kuitenkin Näsinneulaa matalammaksi. Jatkossa onkin sitten mahdollista päästä Torniin tulemalla samalla reissulla myös Näsinneulaan”, Kankaanpää muotoilee tyytyväisenä.
Arkkitehdit lujilla
Alun perin Seppälän ja Kankaanpään yhteisestä visiosta nykymittaansa laajentunut hanke on saanut useammankin arkkitehtitoimiston asiantuntijat raapimaan päätään. Suunnitelmia on pyöritelty jos jonkinlaisia. Tärkeänä apuna hankkeessa on ollut Särkänniemen kehitys Oy:n viime syksynä palkattu hankejohtaja Kari Mäkelä, joka on vetänyt aiemmin hankekehitysjohtajana esimerkiksi Nokia Arenan rakennushanketta.
”Juu ensin minä ajattelin, että puuhatkaas nyt johtajat vaikka niiden karusellien parissa ja jättäkää isot hankkeet ammattilaisille, mutta kun Miikka perusteli ja perusteli ja esitteli laskelmia, niin pakkohan tästä oli lopulta vähän innostua”, kertoo Mäkelä.
”Aika isoksi haasteeksi osoittautui Näsinneulan ja Tornin välillä oleva reilun puolentoista kilometrin matka. Siinä piti aika paljon miettiä ja selvittää, minkä rakennuksen katolle köysiradan tukipilarit asennetaan.”
Köysirata kulkee Tornista ratapihan ja Kyttälän yli Koskipuistoon, ylittää Tammerkosken patosillan kohdalla ja jatkaa Finlaysonin alueen ja kirkon yli Näsinpuistoon ja lopulta Mustanlahden yli Näsinneulaan.
Mukana projektissa ovat olleet Tampereen Särkänniemen ja Solo Sokos Hotel Torni Tampereen lisäksi Tampereen kaupunki, Arkkitehti- ja rakennustoimisto S. Illi, Särkänniemen Kehitys Oy sekä Finlaysonin alue ja Finnpark, sillä köysiradan iso tukipilari asennetaan juuri köysiradan puoliväliin osuvan Finnparkin P-Plevna-pysäköintitalon katolle.
Suuri vetovoimatekijä
Köysiratahanke on osa useampaa Tampereen kaupunkisuunnittelun hankekokonaisuutta, sillä se yhdistää Särkänniemen alueen ja Kannen alueen kehittämishankkeet.
”Uskomme, että köysirata lisää paitsi Tornin ja Särkänniemen, myös koko Tampereen vetovoimaisuutta”, sanoo Kankaanpää.
”Harvassa kaupungissa voi tällä tavalla matkustaa kaupungin kattojen yllä halki keskustan.”
Suurta vastustusta johtajat eivät usko huhtikuussa alkavan rakennushankkeen herättävän, vaikka toki soraääniinkin on varauduttu.
”Rakennustyöt pyritään tekemään mahdollisimman vähän kaupunkilaisia häiriten. Rata rakentuu huomattavan korkealle, eikä kaupunkilaisten elämään ole juuri vaikutusta sillä, vaikka kolmekymmentä metriä kotitalon yläpuolella kulkisikin köysirata”, kertoo Mäkelä.
Arkkitehti- ja rakennustoimisto S. Illin väki aloittaa työt huhtikuussa, ja suunniteltu valmistumisaika on ensi keväänä.
”Avajaisia suunnittelemme tällä hetkellä tasan vuoden päähän”, kertoo Seppälä ja kutsuu kaikki mukaan köysiradan avajaisiin 1. huhtikuuta 2025.
Muokattu 2.4.2024: Tiedote oli aprillipila. Valitettavasti köysirataa Näsinneulan ja Tornin välille ei olla rakentamassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miikka SeppälätoimitusjohtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:050 377 0303miikka.seppala@sarkanniemi.fiMikko KankaanpääLiiketoimintajohtajaSokotel Oy
Puh:050 638 16mikko.kankaanpaa@sok.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, akvaario, Näsinneulan näkötorni ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Valkea 2024 – Valon ja taiteen juhla valaisee Särkänniemen 12.–15.12.20244.12.2024 09:53:22 EET | Tiedote
Särkänniemen huvipuisto täyttyy jälleen valosta ja taiteesta, kun Valkea 2024 – Valon ja taiteen juhla järjestetään 12.–15. joulukuuta 2024. Viime vuonna huippusuosion saavuttanut tapahtuma tuo taianomaisia valoteoksia keskelle pimeintä vuodenaikaa.
Särkänniemi tuo iloa hyväntekeväisyyskampanjallaan3.12.2024 09:57:42 EET | Tiedote
Särkänniemi levittää joulun iloa hyväntekeväisyyskampanjallaan: jokaisesta yritysmyynnin kautta 3.–12.12.2024 ostetusta Särkänniemi-rannekkeesta lahjoitetaan yksi ranneke Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle, joka jakaa rannekkeet niitä tarvitseville perheille.
Kaikkien aikojen Karmiva karnevaali keräsi yli 40 000 kävijää24.10.2024 10:10:19 EEST | Tiedote
Karmivaa karnevaalia on vietetty Särkänniemessä vuodesta 2017 alkaen. Nyt kahdeksatta kertaa järjestetty halloween-teemainen Karmiva karnevaali keräsi yli 40 000 kävijää. Myös asiakastyytyväisyys oli huippuluokkaa. Edellinen kävijäennätys on vuodelta 2023.
Särkänniemeen on kohonnut maailman ilon keskus14.10.2024 12:54:46 EEST | Tiedote
Ilon majakka Särkänniemen huvipuiston keskellä säteilee iloa ja kutsuu ihmisiä Särkänniemeen iloisten elämysten pariin.
Trombin purku alkaa – tilalle tulee suuri uutuus19.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Lähes 20 vuotta Särkänniemessä hurjapäitä pyörittäneen Trombi-vuoristoradan matka on tullut päätökseensä. Tilalle rakennetaan merkittävä laiteuutuus, ja Trombi kierrätetään kokonaisuudessaan. Kierrätyksestä vastaa suomalainen perheyritys Kuusakoski Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme