Finnkino aloittaa tuplanopeudella esitetyt elokuvanäytökset keväällä 2024
Finnkino aloittaa tuplanopeudella esitettyjen elokuvanäytösten pilotin huhtikuussa Kyllä isä osaa -elokuvalla. Idea syntyi asiakkaiden toiveiden pohjalta, ja se on osa Finnkinon jatkuvaa palvelukehitystä.
Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila kertoo hankkeesta seuraavaa: ”Seuraamme aktiivisesti elokuvakokemuksesta käytävää keskustelua ja pyrimme vastaamaan erilaisten yleisöjen tarpeisiin. Asiakaspalautteissamme korostuu, että elokuvat ovat kestoltaan liian pitkiä. Nopeasykliseen ja pirstaloituneeseen toimintatapaan tottuneet katsojat eivät välttämättä jaksa keskittyä yli kaksi tuntia kestävään elokuvaan.”
Myös elokuvalevittäjät ovat innostuneet hankkeesta. Ensimmäiseksi tuplanopeudella esitettäväksi elokuvaksi on valittu Nelonen Median levittämä Kyllä isä osaa, joka sai ensi-iltansa 28. maaliskuuta. Ensimmäiset nopeutetut näytökset esitetään viikolla 15. Tuplanopeuden ansiosta Kyllä isä osaa -elokuvan ehtii katsoa reippaasti alle tunnissa.
”Asiakaskeskeisyys on Finnkinon arvojen ytimessä. Mikäli kokemukset ovat positiivisia, on täysin mahdollista, että tulevaisuudessa esitämme elokuvista aina sekä alkuperäisen että nopeutetun version,” Wolf-Mannila korostaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannele Wolf-MannilaKaupallinen johtaja
Puh:+358 40 052 2595hannele.wolf-mannila@finnkino.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1986 perustettu Finnkino on Suomen kulttuuriviihteen monipuolisin elämysten tarjoaja ja edelläkävijä. Finnkinolla on Suomessa kahdellatoista paikkakunnalla kaikkiaan 17 elokuvateatteria, joissa on yhteensä 119 salia. Finnkino toimii myös elokuvien maahantuojana ja levittäjänä. Finnkino kuuluu Euroopaan suurimpaan elokuvateatteriketjuun Odeon Groupiin, jonka omistaa amerikkalainen maailman johtava elokuvateatteriketju AMC.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnkino Oy
Käsityöharrastus suomalaisille tärkeämpää kuin koskaan: Finnkinon ensimmäiset neulontanäytökset hyödyntävät elokuvan hyvinvointivaikutuksia26.8.2024 11:05:43 EEST | Tiedote
Neulominen on nouseva trendi Suomessa, ja Taitoliiton teettämän tutkimuksen mukaan 26 % suomalaisista neuloo viikoittain. Novitan asiakaskysely paljastaa, että peräti 93 % käsityöharrastajista neuloo, koska se on rentouttavaa. Käsitöiden tekeminen tapahtuu usein ruudun ääressä, mikä on inspiroinut Finnkinoa luomaan uudenlaisen elokuvakokemuksen: neulontanäytökset.
Suomalaiset palanneet elokuviin – Finnkinon asiakaskäynnit selkeässä kasvussa12.4.2024 09:54:33 EEST | Tiedote
Suomalaiset ovat käyneet alkuvuodesta elokuvissa lähes yhtä paljon kuin ennen korona-aikaa ja selkeästi aktiivisemmin kuin muissa Euroopan maissa. Suomalaiset ovat palanneet elokuviin erityisesti kotimaisen elokuvan perässä.
RENAISSANCE: A FILM BY BEYONCÉ JULKAISTAAN MAAILMANLAAJUISESTI 1. JOULUUKUUTA – LIPUT NYT MYYNNISSÄ FINNKINOLLA9.11.2023 14:35:00 EET | Tiedote
RENAISSANCE: A FILM BY BEYONCÉ, kuvaa tähden kovaa työtä luovana artistina ja tuottajana. Elokuva seuraa Beyoncén matkaa, kun hän rakentaa 56 esitystä ja 39 kaupunkia sisältäneen, ennätyksiä rikkoneen RENAISSANCE WORLD TOUR:in, joka tulee elokuvateattereihin ympäri maailman 1. joulukuuta alkaen. Liput saatavilla Finnkino.fi ja BeyonceFilm.com, 1. joulukuuta alkavaan elokuvaan RENAISSANCE: A FILM BY BEYONCÉ.
Finnkino Fantasia täyttää 30 vuotta16.10.2023 10:31:52 EEST | Tiedote
Jyväskylän Finnkino Fantasia täyttää 30 vuotta lokakuussa 2023. Juhlaviikolla 23.–29.10. on luvassa tarjoushintaisia näytöksiä, ennakkonäytöksiä loppuvuoden elokuvista sekä juhlauusintoja.
TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -KONSERTTITALTIOINTI SAAPUU ODEON CINEMAS GROUPIN EUROOPAN ELOKUVATEATTEREIHIN JA TEKEE ILMIÖSTÄ GLOBAALIN. LIPUNMYYNTI ON ALKANUT26.9.2023 15:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan suurin elokuvateatteriketju Odeon Cinemas Group, osana AMC companya, tuo Yhdysvalloissa ennätyksiä rikkoneen TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -konserttitaltioinnin elokuvateattereihinsa ympäri Eurooppaa perjantaista 13. lokakuuta lähtien. Finnkino kuuluu Odeon Cinemas Groupiin. Lipunmyynti on nyt käynnissä, ja kaikki voivat kokea TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -konserttitaltioinnin Finnkinon teattereiden isoilta valkokankailta laadukkaalla äänentoistolla. Taylor Swiftin 1989 albumin ja hänen lempinumeronsa 13 kunniaksi normaalihintaisen aikuistenlipun hinta on 19,89 euroa ja normaalihintaisen lastenlipun hinta 13,13 euroa. TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -konserttitaltioinnin ensi-ilta on 13. lokakuuta kello 18. Suuren kysynnän vuoksi taltioinnista on luvassa lukuisia näytöksiä kaikissa Finnkinon elokuvateattereissa torstaista sunnuntaihin usean viikon ajan. TAYLOR SWIFT | THE ERAS TOUR -konserttitaltiointi esitetään myös IMAX-, iSense-, LUXE- ja Lounge-saleissa. Historiallinen, ennäty
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme