HSL-alue tarjosi BEST-tutkimuksen mukaan muita kaupunkeja luotettavampaa joukkoliikennettä
Euroopan eri kaupunkien asukkaat arvioivat BEST-vertailussa kotialueensa joukkoliikennettä kahdeksalla eri laatutekijällä ja HSL-alue pärjäsi vuonna 2023 useilla mittarilla muita kaupunkeja paremmin. Muun muassa joukkoliikenteen luotettavuus sekä tiedonsaanti liikenteestä olivat HSL-alueen vastaajien mielestä korkealla tasolla.

HSL-alue erottautui edukseen vuoden 2023 BEST-tutkimuksessa etenkin joukkoliikenteen luotettavuudessa, tiedonsaannissa ja matkustusmukavuudessa. Vastaajat antoivat HSL-alueella kyseisille laatutekijöille selvästi korkeampia arvosanoja kuin muissa kaupungeissa. HSL-alue sijoittui kaikilla kolmella mittarilla kaupunkien kärkikolmikkoon.
Vastaajien tyytyväisyys HSL-alueen joukkoliikenteeseen pysyi kaiken kaikkiaan samalla tasolla kuin vuonna 2022. Ainoa laatutekijä, johon vastaajat olivat selvästi tyytymättömämpiä kuin vuonna 2022, oli joukkoliikenteen rahalle tarjoama vastine.
HSL-alueen NPS-luku oli kolmanneksi paras
HSL-alueen NPS-luku, joka mittaa vastaajien halua suositella joukkoliikenteen palveluita muille, oli tutkimuksen kolmanneksi paras. Monessa muussa kaupungissa NPS-luku oli negatiivinen.
HSL-alue sijoittui kaupunkien välisessä vertailussa kokonaisuudessaan neljännelle sijalle. Edelle menivät Turku, Tampere ja Geneve. Taakse jäivät Tukholma, Bergen, Oslo, Rotterdam, Reykjavik, Kööpenhamina ja Trondheim.
Alueellisesti katsottuna vastaajien tyytyväisyys joukkoliikenteeseen nousi vuodesta 2022 D-lippuvyöhykkeellä, johon kuuluvat Kerava, Kirkkonummi, Sipoo, Siuntio ja Tuusula. Myös vantaalaisten tyytyväisyys nousi, kun taas helsinkiläisten joukossa se laski.
Pitkällä aikavälillä vuosina 2015-2023 HSL-alueella on kohonnut etenkin vastaajien tyytyväisyys joukkoliikenteen häiriötiedottamiseen sekä pysäkki- ja asemainformaatioon. Myös tyytyväisyys liikennevälineiden siisteyteen ja nykyaikaisuuteen on noussut, mikä johtunee siitä, että HSL-alueella on vajaan viimeisen kymmenen vuoden aikana satsattu merkittävästi uuteen kalustoon sekä kisko- että bussiliikenteessä.
Tutkimukseen vastasi yhteensä noin 2 200 HSL-alueen asukasta joko nettipaneelissa tai puhelimitse. Osallistujat oli valittu satunnaisotannalla asukkaiden joukosta, joten tutkimus tavoitti myös niitä, jotka käyttävät joukkoliikennettä harvoin tai eivät lainkaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikennetutkija Erika Rintamäenpää, erika.rintamaenpaa@hsl.fi
Tutkimuspäällikkö Marko Vihervuori, marko.vihervuori@hsl.fi
Liitteet
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2023 HSL:n toimintakulut olivat 830 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 876 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2023 aikana 344 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n tavoitteena on avata HSL-kortin nettilataus 14.5. – samassa yhteydessä muitakin muutoksia lippujen ostamiseen16.4.2025 13:10:00 EEST | Tiedote
HSL-lippukaupan on tarkoitus avautua 14.5., minkä jälkeen HSL-korttia voi jälleen ladata netissä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan HSL alkaa siirtää palveluitaan uuteen taustajärjestelmään maanantaina 12.5., jolloin myös osa lippuautomaateista suljetaan ja yhteiskäyttöisten eli haltijakohtaisten HSL-korttien käyttö päättyy. Aikataulun toteutuminen edellyttää, että järjestelmien testaukset saadaan tehtyä onnistuneesti. Muutokset eivät koske HSL-sovelluksen käyttäjiä.
HSL:n Kun tulin näkyväksi -podcast avaa uusia reittejä oman jutun löytämiseen11.4.2025 13:51:22 EEST | Tiedote
Millaisen matkan ihminen kulkee tullakseen omaksi itsekseen? Vaatiiko oman identiteetin löytäminen vuosia, kilometrejä ja erilaisia ratikka- ja bussireittejä – vai tuleeko ihminen näkyväksi vain kohtaamisten ja muiden hyväksynnän myötä?
HSL:n hallituksen päätöksiä 8.4.20258.4.2025 14:28:56 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 8. huhtikuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
HSL tavoittelee Helsingin seudulle laadukkaampaa ja yhtenäisempää raideliikennettä8.4.2025 12:43:10 EEST | Tiedote
HSL:n nykyiset raideliikenteen sopimukset umpeutuvat 2030-luvulla. Tulevaisuuden raideliikenne on HSL-alueella järjestettävä EU:n palvelusopimusasetuksen mukaisesti, kuten muukin joukkoliikenne –julkiset hankinnat on lähtökohtaisesti kilpailutettava. Toimiva raideliikenteen markkina koko Suomessa on siksi elinehto myös HSL:n raideliikenteen toimivuudelle. HSL pyrkii nyt varmistamaan, että lähijuna- ja kaupunkiraideliikenne seudun asukkaille voidaan järjestää myös tulevaisuudessa mahdollisimman laadukkaasti ja edullisesti.
VR ja HSL selvittävät keinoja HSL-lähijunien turvallisuuden parantamiseksi8.4.2025 11:20:00 EEST | Tiedote
VR ja HSL ryhtyvät valmistelemaan lähijunaliikenteen palvelumallin mahdollista uudistamista. Tavoitteena on kehittää matkustuskokemusta etenkin turvallisuuden näkökulmasta. Alustavana suunnitelmana on lisätä turvallisuushenkilöstön näkyvyyttä junissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme