Aalto-yliopisto

Tutkijat selvittivät ensi kertaa: Yksityisyyttä on vaikea suojella Applelta – välttämättömät sovellukset keräävät tietoja, vaikka niitä ei edes ottaisi käyttöön

Jaa

Uusi tutkimus kartoitti perusteellisesti välttämättömien sovellusten yksityisyysasetuksia ja laittoi sitten käyttäjät testaamaan, pystyvätkö he Applen ohjeistuksen avulla rajoittamaan tietojensa jakamista. Yksikään ei pystynyt.

Privacy. That’s Apple, slogan julistaa. Aalto-yliopiston uusi tutkimus haastaa mainoslauseen.

Tutkimus toisensa perään on osoittanut, kuinka käyttäjien oma-aloitteisesti lataamat kolmannen osapuolen sovellukset nakertavat ihmisten yksityisyyden suojaa. Nyt Aalto-yliopistolla on ensi kertaa tutkittu sellaisten Applen sovellusten yksityisyysasetuksia, jotka uuden laitteen käyttöönoton yhteydessä tulevat käytännössä lähes automaattisesti käyttöön  – oli kyse sitten tietokoneesta, tabletista tai kännykästä.

“Keskityimme sovelluksiin, jotka ovat olennainen osa alustaa ja ekosysteemiä. Nämä sovellukset ovat liimattuja sinne, ja niistä eroon pääseminen on melkein mahdotonta”, kuvaa tietotekniikan professori, laitosjohtaja Janne Lindqvist.

Tutkijoiden tähtäimessä oli kahdeksan sovellusta: Safari, Siri, Family Sharing, iMessage, FaceTime, Location Services, Find My ja Touch ID. He perkasivat kaiken näihin liittyvän, julkisesti saatavilla olevan ja yksityisyyteen liittyvän tiedon teknisestä dokumentaatiosta tietosuojakäytäntöihin ja käyttöohjeisiin.

Yksityisyyden suojan hauraus yllätti tutkijatkin.

“Ensinnäkään käyttäjän odotukset eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Käyttäjälle esimerkiksi annetaan mahdollisuus ottaa tai olla ottamatta käyttöön Siriä, joka on Applen puheentunnistukseen perustuva virtuaaliavustaja. Mutta käyttöön ottaminen viittaa vain siihen, käytätkö itse Sirin puheohjausta. Siri kerää dataa taustalla valinnastasi riippumatta, ellet tajua ja osaa mennä muuttamaan asetuksia erikseen”, Lindqvist kertoo.

Osallistujat eivät saaneet yhtään sovelluksista lopettamaan datan jakamista

Käytännössä yksityisyyden suojaaminen Applen laitteella vaatii sitkeää ja asiantuntevaa klikkailua jokaisen sovelluksen osalta erikseen. Applen tarjoama apu jää ohueksi.

“Verkosta löytyvät ohjeet tietojen käytön rajoittamiseen ovat hyvin monimutkaisia ja sekavia, ja sen edellyttämät toimet on hajautettu eri paikkoihin. Ei ole selkeää suuntaa siihen, pitääkö mennä sovelluksen asetuksiin, keskitettyihin asetuksiin – vai jopa molempiin”, kertoo väitöstutkija Amel Bourdoucen.

Lisäksi ohjeista puuttui tarvittavia askelia eikä jo kerättyjen tietojen käsittelyä avattu.

Tutkijat todistivat ongelman kokeellisesti. He haastattelivat käyttäjiä ja laittoivat heidät sitten  kokeilemaan asetusten muuttamista käytännössä. 

“Selvisi, etteivät osallistujat onnistuneet estämään yhtään sovelluksista jakamasta tietojaan toisille sovelluksille tai palveluntarjoajalle”, Bourdoucen jatkaa. 

Yksityisyysasetuksien löytäminen ja niiden kanssa säätäminen vei myös runsaasti aikaa. 

“Säätöjä tehdessään käyttäjät eivät saa palautetta siitä, ovatko he onnistuneet siinä, mitä yrittävät tehdä. Siksi he eksyivät matkalla, palailivat prosessissa takaisinpäin ja skrollalilevat sattumavaraisesti tietämättä, ovatko tehneet jo tarpeeksi”, Bourdoucen jatkaa.

Käyttäjän vaihtoehdot ovat vähissä

Jos tietojen jakamista on vaikea estää, mitä Apple kaikella datalla sitten tekee? 

Varmuudella tätä ei julkisten dokumenttien perusteella voi sanoa. Lindqvistin mukaan voi kuitenkin päätellä, että dataa hyödynnetään muun muassa Sirin taustalla olevan tekoälyjärjestelmän kouluttamiseen sekä personoidun käyttäjäkokemuksen takaamiseen. 

Moni käyttäjä on tottunut usean laitteen saumattomaan yhteispeliin, ja tämän vuoksi olisi vaikea siirtyä takaisin rajoitetumman tietojen jakamisen aikaan. Apple voisi kuitenkin informoida käyttäjiä nykyistä paljon selkeämmin, Lindqvist toteaa. Tutkimuksessa listataankin useita yksityiskohtaisia ehdotuksia yksityisyysasetusten selkeyttämiseksi ja ohjeiden parantamiseksi.

Yksittäisten sovellusten osalta Lindqvist kertoo, että ongelmaa voi jossain määrin ratkoa siirtymällä kolmannen osapuolen palvelun käyttäjäksi. Osa tutkimukseen osallistujista oli esimerkiksi vaihtanut Safari-selaimen Firefoxiin.

Mitä tästä kaikesta sitten voi oppia – onko käyttäjä lopulta lähes mahdottoman tehtävän edessä?

“Se on valitettavasti yksi opetus”, Lindqvist sanoo.

Lindqvist ei pysty ottamaan suoraan kantaa siihen, miten Googlen omistama Android vastaavilta osin toimii, koska samanlaista kartoitusta sen sovelluksista ei ole vielä kukaan tehnyt. Ainakaan kolmannen osapuolen sovelluksiin liittyvä tutkimus ei anna viitteitä siitä, että Google olisi Applea tarkempi yksityisyyden varjelija.

Tutkijat esittelevät tuloksensa toukokuun puolivälissä CHI-konferenssissa, joka on arvostetuin tieteellinen julkaisufoorumi ja tapahtuma ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen tutkimuksen alalla. Julkaisu on jo saatavissa verkossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Lindqvist
Professori, Laitosjohtaja
Aalto-yliopisto, Tietotekniikan laitos
HoD-cs@aalto.fi
050 323 9016

Amel Bourdoucen
Väitöstutkija
Aalto-yliopisto, Tietotekniikan laitos
amel.bourdoucen@aalto.fi
050 430 7804

Kuvat

Janne Lindqvist. Kuva: Kalle Kataila
Janne Lindqvist. Kuva: Kalle Kataila
Lataa
Käyttöönottoprosessi uuden laitteen oston jälkeen. Eri vaiheisiin sisältyy usein tietoa, joka ei ole käyttäjälle helposti näkyvissä. Kuva: Amel Bourdoucen
Käyttöönottoprosessi uuden laitteen oston jälkeen. Eri vaiheisiin sisältyy usein tietoa, joka ei ole käyttäjälle helposti näkyvissä. Kuva: Amel Bourdoucen
Lataa

Tietoa julkaisijasta

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

aalto.fi

facebook.com/aaltouniversity

twitter.com/aaltouniversity

youtube.com/aaltouniversity

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto

Nimitys: Tiina Alahuhta-Kasko Aalto-yliopiston hallituksen jäseneksi5.12.2024 11:10:15 EET | Tiedote

Aalto-yliopiston akateemisten asiain komitea on valinnut kauppatieteiden maisteri Tiina Alahuhta-Kaskon yliopiston hallituksen uudeksi jäseneksi 1.1.2025 alkaen. Hallituksen jäsenten kausi on kolmevuotinen. Alahuhta-Kasko on Marimekko Oyj:n toimitusjohtaja ja toiminut yhtiössä erilaisissa johtotehtävissä vuodesta 2005 alkaen. Tiina Alahuhta-Kasko tuo Aalto-yliopiston hallitukseen laajaa käytännön kokemusta liike-elämästä ja johtamisesta sekä monialaisesta yritys-yliopisto-yhteistyöstä ja erityisesti luovien alojen kytkemisestä liiketoimintaan. Tiina Alahuhta-Kaskolla on kauppatieteiden maisterin tutkinto Helsingin kauppakorkeakoulusta sekä CEMS Global Alliancen myöntämä CEMS Master in International Management -tutkinto. Hän on suorittanut johtamiskoulutusohjelmia Harvard Business Schoolissa sekä IMD Business Schoolissa. Hän toimii hallituksen jäsenenä muun muassa Finnairissa ja Climate Leadership Coalition -verkostossa. Hän on IMD Business Schoolin Foundation Boardin jäsen, Aalto-yliop

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye