Väitös: Muuttaako netti tietokäsityksiämme?
"Kato vaikka googlesta" oli yleinen vastaus noin vuosikymmen sitten, kun nuorelta kysyttiin jotain. Googlen puoleen kääntyminen kaikenlaisissa tiedon tarpeissa tuntui nousevan uudeksi tietokäytännöksi. Väitöskirjassaan KM Tore Ståhl tutki, ilmaiseeko googlaaminen taustalla olevaa luottamusta internetpohjaiseen tietoon ja liittyykö tämä muuttuneeseen näkemykseen tiedosta ja tietämisestä, eli muuttuneisiin episteemisiin uskomuksiin.
Ståhlin väitöstutkimuksen alkaessa sekä julkisuudessa että tieteellisissä piireissä käytiin keskustelua niin sanotuista diginatiiveista. Keskustelua leimasi yleistävä oletus, että kaikki nk. milleniaalisukupolven edustajat käyttävät tieto- ja viestintätekniikkaa (TVT) ahkerasti ja myös hallitsevat sen käytön. Esiin nousi kysymyksiä: jos internetluottamus voidaan tunnistaa, mikä on sen mahdollinen yhteys episteemisiin uskomuksiin ja TVT:n käyttöön? Korostuuko internetluottamus oletettujen diginatiivien keskuudessa?
Ståhlin artikkeliväitöskirja perustuu kolmeen tutkimukseen, joiden tulokset nousevat samasta tutkimusaineistosta. Aineisto kerättiin kahtena vuonna ammattikorkeakouluopintonsa juuri aloittaneiden opiskelijoiden keskuudessa kahdella kyselyllä ja TVT-ajokortin tasotestillä.
Kahdessa ensimmäisessä tutkimuksessa Ståhl rakensi kolmannen tutkimuksen vaatimat käsitteet, joiden avulla hän käsitteli alkuperäistä kysymystä internetluottamuksen, episteemisten uskomusten ja TVT:n käytön välisestä yhteydestä. Keskeisenä löydöksenä nousi esiin positiivinen korrelaatio internetluottamuksen ja kolmen tietoon liittyvän, episteemisiä uskomuksia kuvaavan ulottuvuuden välillä.
– Löydökseni viittaavat siihen, että voimakkaampi internetluottamus on yhteydessä sellaisten episteemisten uskomusten kanssa, joissa tieto nähdään varmana, absoluuttisena ja muuttumattomana, joissa tieto nähdään yksiselitteisistä, yksinkertaisista palasista koostuvana ja joissa kaikkitietävä auktoriteetti nähdään tiedon alkuperänä, Ståhl kertoo.
Kun pohditaan internetluottamuksen ja kaikkitietävän auktoriteetin ulottuvuuden välistä yhteyttä, kuvaan alkaa hahmottua uusi käsite, algoritminen auktoriteetti. Algoritmisesti tuotetun, esimerkiksi hakukoneiden generoiman, sisällön käyttö lisääntyy jatkuvasti. Ståhlin mukaan luottamus algoritmisiin auktoriteetteihin nostaa esille tietolukutaidon merkityksen.
– Nykyajassa tieto on kaikkiallista eli ubiikkia ja koostuu sekä todennetusta että todentamattomasta tiedosta, myös disinformaatiosta. Tämä nostaa esille tarpeen tutkia, missä määrin käyttäjät tunnistavat eron toisen ihmisen ilmaiseman informaation ja algoritmisesti tuotetun informaation välillä. Tämän lisäksi olisi tutkittava, miten käyttäjät, riippuen tietolähteestä, oikeuttavat informaation osaksi henkilökohtaista tietämystään. Nojautuvatko he auktoriteettiin, useampaan lähteeseen vaiko itsenäiseen järkeilyyn? hän pohtii.
Ståhlin mukaan tietämyksen oikeuttaminen esimerkiksi auktoriteettiin nojautuen voi johtaa hakoteille, mikäli käyttäjä ei ymmärrä, että myös auktoriteetti voi kertoa valheita.
Väitöstilaisuus perjantaina 26. huhtikuuta
KM Tore Ståhlin kasvatustieteiden alaan kuuluva väitöskirja Exploring connections between epistemic beliefs, internet reliance and ICT practices – a study among first-year university students tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnassa perjantaina 26.4.2024 klo. 12 Pinni B -rakennuksen salissa B1096 (Kanslerinrinne 1, Tampere).
Vastaväittäjänä toimii professori Christian Brandmo Oslon yliopistosta. Kustoksena toimii dosentti Vesa Korhonen Tampereen yliopiston kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnasta.
Yhteyshenkilöt
Tore Ståhl
050 328 8498
tore.stahl@tuni.fi / tore.stahl@gmail.com
Kuvat
Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Koulutustutkimuksen kansainvälinen konferenssi Tampereella elokuussa 20264.10.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen kasvatustieteen alan vuosittainen konferenssi European Conference on Educational Research (ECER) järjestetään Tampereella elokuussa 2026. Tapahtuma tuo noin 2 500 kasvatusalan asiantuntijaa keskustelemaan koulutuksesta monikriisien aikana.
Väitös: 1920- ja 30-luvun kotimaiset nuortenkirjat osallistuivat aikansa yhteiskunnalliseen keskusteluun3.10.2024 09:31:12 EEST | Tiedote
Hellevi Hakalan väitöskirja käsittelee sotien välisen ajan kotimaista nuortenkirjallisuutta, joka on ollut lähes tutkimatonta aluetta. Epäajankohtaiseksi ja viihteelliseksi kirjallisuudeksi tuomittuna se on jäänyt pitkälti kirjallisuuden kaanonin ja tutkimuksen ulkopuolelle. Hakala osoittaa nuortenkirjojen olleen tärkeä osa yhteiskunnallista keskustelua.
Väitös: Organisaatioiden välitilat kätkevät sisälleen kiinnostavia ja merkityksellisiä kohtaamisia2.10.2024 15:33:58 EEST | Tiedote
Jokainen meistä on työelämässään ollut mukana sattumanvaraisessa kohtaamisessa, jossa hyvinkin yllättävä joukko ihmisiä päätyy keskustelemaan vapaasti niin työhön kuin vapaa-aikaankin liittyvistä aiheista. Usein tällaiset kohtaamiset tapahtuvat organisaatioiden lukuisissa välitiloissa, kuten käytävillä, portaikoissa tai hisseissä. Väitöskirjassaan KTM Siiri Piironen tutkii erilaisia välitiloja ja tarkastelee niiden merkitystä jokapäiväisessä työ- ja organisaatioelämässä.
Väitös: Keliakia saattaa olla yhteydessä vaikeahoitoisen epilepsian kehittymiseen2.10.2024 08:40:00 EEST | Tiedote
Lääketieteen lisensiaatti Maria Peltola havaitsi väitöstutkimuksessaan aiemmin tunnistamattoman yhteyden keliakian ja ohimolohkoepilepsiaan liittyvän hippokampuksen vaurion välillä. Löydös saattaa avata uusia mahdollisuuksia epilepsian ruokavaliohoidoissa.
Tampereen yliopisto aloittaa ensimmäisenä Suomessa talotekniikan yliopisto-opetuksen1.10.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Tampereen yliopisto aloittaa vuonna 2025 ensimmäisenä Suomessa talotekniikan diplomi-insinööriopinnot. Talotekniikan koulutuksen tavoitteena on edistää hiilineutraalisuutta, energiatehokkuutta ja parantaa sisäilmaa. Koulutuksen avulla valmistuu innovatiivisia ammattilaisia, joilla on tarvittava osaaminen rakennetun ympäristön vihreään siirtymään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme