Vientiliitot: Lakkotoimien keskeyttäminen on tervetullut uutinen
Poliittisten lakkotoimien keskeyttäminen on tervetullut uutinen. Suomen maine investointikohteena ei saa kolhiintua enää lisää.
SAK:laiset ammattiliitot ilmoittivat juuri keskeyttävänsä lakkotoimet.
– Tämä on tervetullut uutinen. Lakot ovat heikentäneet paitsi Suomen myös yhä useamman tavallisen suomalaisen taloudellista tilannetta. Uusi tilanne antaa mahdollisuuksia ryhtyä täyttämään syntynyttä kansantalouden kuoppaa, toteaa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki.
Vientiliitot – Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus – painottavat, että lakoista on jo aiheutunut peruuttamattomia haittoja vientiteollisuudelle ja siten koko Suomelle sekä jokaiselle suomalaiselle. Suomalainen vientiteollisuus työllistää suoraan ja epäsuorasti noin 1,2 miljoonaa ihmistä. Toimialat tuottavat kansantalouteen vuosittain yli 100 miljardin euron arvonlisäyksen ja 35 miljardin euron verokertymän.
Lakot ovat jo vahingoittaneet mainetta
– Lakot ovat jo vahingoittaneet Suomen mainetta investointikohteena. Olisi vaarallista, jos Suomi turtuisi pitkään jatkuneeseen lakkoiluun. Yritykset ovat jo kärsineet mittavia taloudellisia vahinkoja, ja niille tulee antaa nyt työrauha, jotta vaikea taloustilanne ei käy entistä kestämättömämmäksi, sanoo Kemianteollisuuden toimitusjohtaja Mika Aalto.
Suomen talouden näkymä on jo valmiiksi ollut heikompi kuin muissa Pohjoismaissa. Tuoreimpien ennusteiden mukaan talouden ennakoidaan supistuvan samaan aikaan kun se kasvaa Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa.
– Nyt meidän täytyy pitää huolta, että suomalainen investointi- ja toimintaympäristö näyttäytyy houkuttelevana. Siihen tarvitaan muun muassa kohtuuhintaista ja puhdasta sähköä, sujuvat lupaprosessit, vahvat sekä oikein suunnatut TKI-satsaukset, mutta myös toimivat työmarkkinat. Hallituksen uudistukset ovat tärkeitä Suomen kilpailukyvylle, summaa Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jaakko Hirvola.
Lisätiedot:
Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto, puh: 050 438 9247
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki, puh: 09 132 6600
Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola, puh: 0400 633751
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teknologiateollisuus ry
Suomen teknologiateollisuus on saavuttanut viime vuosina merkittäviä päästövähennyksiä5.6.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Teknologiateollisuuden uuden vähähiilisyystiekartan mukaan toimialalla on vuonna 2020 julkaistun raportin jälkeen saavutettu toimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista huolimatta merkittäviä päästövähennyksiä. Toimialan omat suorat päästöt ovat vähentyneet 7 prosenttia ja fossiilisten polttoaineiden vuosittainen käyttö on laskenut 11 prosenttia. Teollisuudessa käytetyn ostoenergian päästöt ovat laskeneet jopa 45 prosenttia.
Teknologiateollisuuden vähähiilisyystiekartan julkistamistilaisuus keskiviikkona 5.6. kello 1229.5.2024 09:59:00 EEST | Kutsu
Teknologiateollisuus ry julkistaa uuden vähähiilitiekartan keskiviikkona 5.6. kello 12–14. Raportin mukaan Suomen teknologiateollisuus on saavuttanut viiden vuoden sisällä merkittäviä päästövähennyksiä.
Teknologiateollisuuden heikko kysyntä ja tilauskertymä vaikeuttavat yhä talouskasvua8.5.2024 11:00:00 EEST | Tiedote
Tilauskantojen oheneminen Suomen merkittävimmällä vientialalla on jatkunut jo yli vuoden. Teknologiayritysten saamien tarjouspyyntöjen määrä väheni alkuvuonna edelleen, mutta jo aiempaa vähemmän. Tilanne toimialalla tulee jatkumaan vaikeana, mutta siitä huolimatta yritykset ovat pyrkineet pitämään kiinni henkilöstöstään, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.
Teknologiateollisuuden talousnäkymät ke 8.5.2024 kello 11.002.5.2024 14:24:43 EEST | Kutsu
Miten suomalaisilla vientiyrityksillä menee lakkotalven jälkeen, miten tilaukset ovat kehittyneet ja millaiset ovat kevään näkymät?
Puolijohdeala tarjoaa Suomelle merkittävän mahdollisuuden kasvuun – Strategia tunnistaa vahvuudet ja tarvittavat toimet26.4.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Suomen puolijohdetoimiala ennakoi liikevaihtonsa kolminkertaistuvan 5–6 miljardiin euroon ja alan työntekijöiden määrän kasvavan 20 000:en vuoteen 2035 mennessä. Toimialan tänään julkaistu strategia peräänkuuluttaa koulutukseen, kansainvälisten osaajien houkutteluun sekä T&K-investointeihin kohdistuvia toimenpiteitä. Puolijohteilla on iso rooli myös Euroopan teknologisen kilpailukyvyn vahvistamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme