Ulkoministeri Elina Valtonen keskustelee Suomen ja Pohjoismaiden roolista EU:ssa, Natossa ja YK:ssa
Suomen ulkoministeri Elina Valtonen keskustelee 8.4.2024 suurlähettiläs Peter Stenlundin kanssa pohjoismaisen yhteistyön merkityksestä epävakaassa maailmantilanteessa.
Suomi pyrkii YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi ja Suomesta tulee Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj:n puheenjohtaja vuonna 2025. Onko maallamme tai Pohjoismailla yhdessä tarjota resepti, jolla sääntöihin perustuvaa maailmanjärjestystä pystytään puolustamaan? Miten voimme auttaa ehkäisemään sekasorron lisääntymistä Euroopassa ja muualla maailmassa ja miten voimme vahvistaa ja ylläpitää tukeamme Ukrainalle?
"Ulkoministeri Elina Valtosen ja suurlähettiläs Peter Stenlundin keskustelusta tulee varmasti mielenkiintoinen. Keskustelussa käsitellään aluksi Suomen ja Ruotsin välistä erittäin tiivistä yhteistyötä, minkä jälkeen katseet käännetään kohti Pohjoismaita ja muuta Eurooppaa", kertoo Hanasaaren projektipäällikkö Tina Räihä.
Keskustelu käydään ruotsiksi, mutta kysymyksiä voi esittää myös suomeksi. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä Nya Utrikespolitiska Samfundet NUPSin ja Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston kanssa.
Aika: 8.4.2024 klo 16.30–17.30
Paikka: Hanasaari, Hanasaarenranta 5, 02100 Espoo
Ilmoittautumiset: hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh.: +358 40 767 7373.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiTietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Pressinbjudan: Sverige och Finland möts i restaurang Plats21.1.2025 08:45:00 EET | Pressmeddelande
Den 31 januari 2025 bjuder Sveriges mästerkock 2023 Nazuk Turdieva och Hanaholmens kökschef Lukas Hemnell på norrländska specialiteter i Hanaholmens restaurang Plats. Evenemanget inleder Hanaholmens 50-årsjubileum, som uppmärksammas med olika evenemang under året.
Kutsu lehdistölle: Ruotsi ja Suomi kohtaavat Plats-ravintolassa21.1.2025 08:45:00 EET | Tiedote
31. tammikuuta 2025 Sveriges mästerkock 2023 kilpailun voittanut Nazuk Turdieva ja Hanaholmenin keittiöpäällikkö Lukas Hemnell tarjoavat norlantilaisia erikoisuuksia Hanaholmenin ravintolassa Platsissa. Tilaisuus käynnistää Hanaholmenin 50-vuotisjuhlavuoden, jota juhlistetaan vuoden aikana monenlaisilla tapahtumilla.
Hanaholmen: 50 år för Sverige och Finland16.1.2025 10:49:32 EET | Pressmeddelande
Hanaholmen firar 50-årsjubileum 2025. Under fem årtionden har samarbets- och kulturcentret skapat relationer och nätverk och främjat samarbete mellan Sverige och Finland.
Hanaholmen: 50 vuotta Ruotsin ja Suomen hyväksi16.1.2025 10:49:32 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Hanaholmen juhlii 50-vuotista taivaltaan. Viiden vuosikymmenen ajan yhteistyö- ja kulttuurikeskus on luonut suhteita ja verkostoja sekä edistänyt Ruotsin ja Suomen välistä yhteistyötä.
Seminarium i Bryssel: Hur kan NATO och EU samarbeta mera effektivt?13.1.2025 10:15:57 EET | Pressmeddelande
Välkommen att följa en aktuell diskussion den 14 januari om Europas totalförsvar och krisberedskap. Bland deltagarna märks bland anda EU-kommissionären Henna Virkkunens biträdande kabinettschef Marlene Rosemarie Madsen och Ukrainas Nato-ambassadör Natalia Galibarenko.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme